Raumalta merelliset palkinnot mitalivalmentajalle

Rauman kaupunki palkitsi jääkiekon olympiapronssia ja MM-hopeaa päättyneellä kaudella voittamassa olleen valmentaja Ari Moisasen. Rauman kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Pekka Wallenius arveli, että kaupunki pääsi ensi kertaa palkitsemaan raumalaisen valmentajan, joka on ollut voittamassa olympiamitalia.

- Ainakin 95 prosenttia Suomen valmentajista on aloittanut siksi, että haluaa opettaa nuoria. Tunnen Arin pitkältä ajalta ja tiedän, että sama tausta on hänellä, sanoi Wallenius.

Moisanen valmentaa Ak Bars Kazanin maalivahteja KHL:ssä - ja saa työstään varmasti kunnon korvauksen. Tällaiselle valmentajalle kaupunki ei oikein voi pikkustipendiä antaa, Ei edes opintomatkaan, koska Moisanen pääsee A-maajoukkueen valmentajana seuraamaan MM-kisojakin kirjaimellisesti aitiopaikalta.

Mitä kaupunki sitten Moisaselle lahjaksi antoi?

- Vanhana toimittajana minulla on tietokanavat kunnossa. Olen kuullut, että Aatu alkaa olla virvelöinnissä isäänsä edellä. Kaupunki haluaa kaventaa pojan etumatkaa, selitti Wallenius ja alkoi latoa pyötään kunnon kalastussettiä.

- Kiitos, nämä tulevat tarpeeseen. Nykyiset vehkeeni sai lahjaksi vaimolta, kun täytin 30 vuotta, kertoi Moisanen.

Golf ja kalastus ovat ne kaksi asiaa, joiden parissa Moisanen saa ajatuksensa hetkeksi irti jääkiekosta.

Ak Bars Kazanissa ensi kaudellakin jatkavan Moisasen haastattelu tulee tiistain Länsi-Suomeen.