Raumalaismaalivahdille jatkosopimus

Raumalaislähtöinen maalivahti Tuomas Tarkki teki jatkosopimuksen JYP:n kanssa. Tarkki on tällä kaudella ollut jyväskyläläisten ykkösvahti.

Tarkki, kohta 33, pelasi kasvattajaseurassaan Lukossa A-nuoriin saakka. Sitten hän lähti Pohjois-Amerikan yliopistosarjaan, jonka kautta pääsi pelaamaan AHL:ää. Tarkki palasi Suomeen, mutta Kärppiin, jossa voitti SM-kultaa. Hän on pelannut myös Elitserienissä ja KHL:ssä ennen Jyväskylää.

Jatkopaperiin nimensä laittoivat alle lisäksi mm. ex-lukko Mikko Viitanen, Mikko Kalteva, Jari Jääskeläinen ja Antti Jaatinen.

Lukossakin valmentaneesta Harri Laurilasta tulee Jypin kakkosvalmentaja.