Ratkaisumaali ja tähden telominen – Haula keskipisteessä illasta toisen: ”Tarkoituksena oli vahingoittaa”

Erik Haula juhli toisessa avauskierroksen ottelussa jatkoaikamaalia. Kuva: Marc Sanchez/Icon Sportswire

Hyvässä ja Pahassa on porilaisen Yö-yhtyeen vuonna 2014 ilmestynyt studioalbumi. Sama voisi olla porilaislähtöisen jääkiekkoilijan Erik Haulan soololevyn nimi. 

Vegasn Golden Knightsin Haula oli sankari Läntisen konferenssin avauskierroksen toisessa ottelussa, kun hän laukoi voittomaalin toisella jatkoajajalla Jonathan Quickin selän taakse. Haula joutui (tai pääsi) median pyöritykseen suurena sankarina.

Haula oli voittajien puolella toisessakin ottelussa, kun Golden Knights voitti 3-2 ja meni sarjassa sensaatiomaisesti jo 3-0-johtoon. Haulan näkökulmasta katsottuna pelissä oli kuitenkin vinha sävyero.

Kingsin ykköspelaaja Anze Kopitar runnoi Haulan ensimmäisessä erässä jäähän Kingsin maalin edessä. Haula suivaantui ja löi ensin Kopitaria selän takaa kypärään. Sen jälkeen hän vielä viimeisteli teon lyömällä slovenialaishyökkääjää mailantupella. Tilanne näkyy oheisessa YouTube-videossa. 

Haula ei saanut tilanteesta rangaistusta, mutta jälkiseurauksia saattaa olla hyvinkin tulossa kurinpitoelimeltä kuulemisen jälkeen. 

Haulan tempaus sai Kingsin valmentajan John Stevensin tunnemyrskyn valtaan. Hän muistutti, että Kingsin ykköspakki Drew Doughty sai aiemmin sarjassa yhden ottelun pelikiellon taklauksesta, joka oli Stevensin mielestä normaali jääkiekkotaklaus.

– Hän iskee mailanpäällä yhtä maailman parhaista pelaajista. Jos olin aiemmin hämilläni, nyt olen täysin sekaisin. Tarkoituksena oli vahingoittaa, Steven kommentoi.

Haulan isku sai myös sosiaalisen median lämpimäksi. 

Viileästi maailmanmenoon suhtautuvaa Haulaa ympäröivä kohu tuskin liikaa liikuttaa. Hänelle ja Golden Knightsille on tärkeintä, että joukkue on voiton päässä toiselta kierrokselta.

Haula ei ole todellakaan sikapelaaja, vaikka hän ajaakin reippaasti tilanteisiin ja pelaa kaksinkamppailut loppuun asti. Haula teki runkosarjassa oman piste-ennätyksensä (29+26=55), eikä jäähyjäkään tullut tilille kuin 37.

Haula ei ole vielä sanaansa sanonut näissä pudotuspeleissä, vaikka tempusta pelikieltoa rapsahtaisi. Golden Knights on nykymenolla jatkamassa kautta vielä pitkään.

Eikä Haulan kaikkia kikkoja ole vielä nähty.