Rask ja Tanska viimeisimmät HIFK:n loukkaantuneet

HIFK:ta vaivanneet loukkaantumiset eivät hellitä, kun uusin tapaus on hyökkääjä Joonas Rask. Poissa on nyt myös yksi valmentajista. Sen sijaan ”evakko” Salmisaaressa on mennyt jo totutusti hyvin.

Rask loukkasi polvensa viime viikolla CHL-ottelun jatkoajalla ja on pois riveistä pari kuukautta. Sen sijaan Roope Hintz ja Arttu Luttinen ovat vähitellen palaamassa kaukaloon. Kumpikaan ei ole pelannut tällä kaudella vielä yhtään liigaottelua.

Rask ehti pelata vain kolme ottelua, joissa teki yhden maalin ja antoi kaksi maalisyöttöä. Menetys on siis melkoisen kova.

Myös apulaisvalmentaja Joonas Tanska on poissa. Hänen akillesjänteensä meni poikki jalkapalloa pelatessa juoksussa ilman minkäänlaista kontaktitilannetta. Hän pääsee jäälle harjoituksissa vasta reilun kuukauden kuluttua, mutta saattaa sitä ennen jo olla vaihtoaitiossa otteluissa.

Ottelutapahtumassa hän oli mukana ensimmäisen kerran viime torstaina.

– Minulla ei ole ollut peluutusvastuuta, joten se menee normaalisti poissaoloni ajankin. Olen ollut korvanappi yhteydessä Arskaan [videovalmentaja Ari Halttunen] ja se tehtävä on siirtynyt Jannelle [maalivahtivalmentaja Jan Lundell]. Erikoistilanne ym. tilastot teen jatkossakin ainakin kotipeleissä ja olen Arskan apuna videoissa, hän sanoi.

Vieraspeleihin Tanska ei ainakaan vielä ole matkustanut.

Pelaajien loukkaantumiset ovat jokapäiväisiä asioita jääkiekkojoukkueille, mutta huonosti voi käydä siis valmentajienkin.

Sen sijaan harjoitusten siirto Salmisaareen on käynyt hyvin. Joukkue lähti pois viime viikon perjantaina ja palaa omaan halliinsa vasta ensi viikon puolivälissä. Syynä on Nordiksella pidettävä Horse Show.

Itse tapahtuma ei kestä kuin neljä päivää torstaista sunnuntaihin, mutta tapahtuman rakentaminen ja purkaminen vievät monta päivää.

Koko tänä aikana HIFK pelaa tietenkin vain vierasotteluita.

– Tämä on meille aika tuttua ja olosuhteet Salmisaaressa ovat hyvät. Meillä on siellä omat pukukopit niin pelaajille, valmentajille kuin huollolle. Tietenkään ei ole sama asia kuin omissa tiloissa oleminen, mutta suurta haittaa ei ole. Olosuhteet ovat hyvät, Tanska kertoi.

Sitä paitsi HIFK on menestynyt vieraissa paljon paremmin kuin kotona. Se on saanut kuudesta ottelusta 13 pistettä ollen sarjan paras vierasjoukkue yhdessä Tapparan ja Sportin kanssa. Se on ainoa, joka ei ole vieraissa jäänyt yhdessäkään pelissä pisteittä.

Sen sijaan kotona HIFK on pelannut huonosti, kun viidestä pelistä on tullut vain kuusi pistettä. Etenkin ylivoima on ollut surkeaa, kun prosentti on edelleen pyöreä nolla.