Räsänen kaipaisi Mestiksestä kovempitasoista sarjaa

Tapparan juniorimyllystä ensin USHL-juniorisarjaan ja sitä kautta alkavaksi kaudeksi yliopistoon jääkiekkourallaan edennyt Aapeli Räsänen on nähnyt aitiopaikalta suomalaisnäkökulmasta poikkeuksellisten 1998- ja 1999-syntyneiden ikäluokkien nousun parrasvaloihin.

Pitkän odotuksen jälkeen suomalaisia superlupauksia ja -tähtiä on alkanut jälleen ilmaantua kiekkokartalle. Panostus yksilölähtöiseen valmennukseen on tuottanut tulosta.

- Uskoisin, että viime vuosien satsaukset taitovalmennukseen ja yksilön kehittämiseen ovat auttaneet paljon. Varsinkin Tapparassa on satsattu yksilövalmennukseen, vaikka on pyrittykin samalla viemään myös joukkuetta eteenpäin. Nyt sen sitten huomaa, että se alkaa tuottaa hedelmää. Ollaan päästy Nuori Suomi -kokeilusta eteenpäin, vaikka siitäkin voi olla montaa mieltä oliko se hyvä vai ei, Räsänen pohtii.

Vaikka useampi ikäluokka peräjälkeen onkin ollut aivan maailmanluokkaa, ei laakereille voi silti jää lepäämään.

- Koko ajan sitä toimintaa pitää tietenkin kehittää. Nythän oli taas pieni peiliinkatsomisen paikka, kun näistä meidän ikäluokista tosi moni lähti Pohjois-Amerikkaan. Se on iso haaste, että miten sitä toimintaa kehitetään ja pysytään muiden kyydissä myös Suomessa.

Suomi ei pysty vastaamaan koulutuksen kutsuun

Pohjois-Amerikkaan lähtevät junioripelaajat ovat olleet parin viimeisen vuoden aikana iso keskustelunaihe suomalaisessa jääkiekossa. Räsänen on itsekin rapakon taakse lähteneenä ollut sen keskustelun keskiössä. Hänelle syy siirtyä ulkomaille oli mahdollisuus korkeakoulututkintoon ammattiurheiluun tähtäämisen ohella.

- Suomessa eivät riitä massa ja resurssit siihen, että pystyisi toteuttamaan samalla tavalla korkeakoulutuksen ja urheilun yhdistelmää. Ajatuksen tasolla se voisi olla mahdollista yhdistää sitä yksittäisten pelaajien kohdalla, mutta käytännössä todella hankala toteuttaa. Se vaatisi joustamista niin monelta taholta. Sikäli koulutuksen haluaville Yhdysvallat on vaan parempi reitti, Räsänen taustoittaa päätöksensä taustoja.

Kaikille ei yliopistoreitti tietenkään sovi. Silti kotimaisessa Liigassakaan ei ole pelipaikkoja junioreille määräänsä enempää. Pääsarjan jälkeen mahdollisuuksissa on pieni tyhjiö. Räsäsellä on asiaan selvä mielipide.

- Itse olen sitä mieltä, että Mestistä nimenomaan pitäisi kehittää ja tehdä siitä houkuttelevampi vaihtoehto nuorille pelaajille. Pitäisi saada nostettua sekä A-junioreiden että Mestiksen tasoa. Siihen miten se tapahtuu, ei varmasti ole mitään yhtä vastausta, mutta siihen pitäisi pyrkiä.

Tappara pelaajakehityksen mallioppilaana

Kotiseurastaan Tapparasta Räsäsellä ei ole pahaa sanottavaa, päinvastoin.

- Onhan Suomessakin todella hyvät kehittymismahdollisuudet, esimerkiksi juuri Tappara on tuottanut paljon huippupelaajia sekä NHL:ään että Euroopan huippusarjoihin. Kyllä täältäkin voi nousta ihan maailman huipulle asti.

- Jos katsotaan vaikka vain viimeistä viittä vuotta, niin eihän millään muulla seuralla ole lyödä sellaisia kortteja pöytään kuin Pate (Laine) ja Sasha (Barkov) ovat - Kärpät ehkä lähimpänä. Mutta omien juniorien lisäksi Tapparasta on noussut huipulle myös sellaisia pelaajia kuin Olli Palola tai Jarno Koskiranta, jotka ovat sen kehitysohjelman kautta nousseet Tapparassa Euroopan huipulle.

Tampereen sinioranssin kiekkohautomon tahti ei ole myöskään hiipumassa, vaan Kissanmaalla laitetaan vain isompaa vaihdetta silmään.

- Kyllähän Tapparassa on tekemisen taso nyt jo todella hurja, ja nyt Jussi Tapolan palkkaaminen ja todella hurja positiivinen tulos toivottavasti auttavat tulevaisuudessa vielä kovempiin tuloksiin. Siitä tulisi sitten se hyvä jatkumo, että saataisiin jatkuvasti hyviä junnuja edustusjoukkueen mukaan, että tulisi lisää pateja ja sashoja - miksei aapeleitakin.

Resurssit ainaisena ongelmana

Vaikka tahtotila olisikin oikea ja tietotaitoa löytyisi riittävästi, tulevat junioripuolella usein resurssikysymykset vastaan.

- Suomessa se yksilölähtöinen valmennus on ideana hyvänä, mutta sitä ei ole pystytty vielä jalostamaan tarpeeksi pitkälle. Tapparassa se toteutuu suht' hyvin, mutta muualla se on pitkälti resurssikysymys. Kaukaloiden käyttöaste on niin iso, että jääaikaa ei riitä kaikille tarpeeksi, Räsänen analysoi.

Suomessa verrattain tuntemattomassa USHL-juniorisarjassakin olosuhteet ovat kotimaisiin A-junioreihin verrattuna aivan eri sfääreissä.

- Jos vaikkapa vertaa meidän USHL-organisaatioon, niin siellä pääsi jäälle aina kun halusi. Meillä oli kaksi kaukaloa, joista jompaankumpaan pääsi aina jos halusi. Treenien jälkeen sai jäädä vaikka puoleksitoista tunniksi laukomaan tai luistelemaan, Räsänen kehuu Sioux City Musketeersin harjoitteluolosuhteita.

- Valmentajallekin saattoi koska vain sanoa, että voidaanko katsoa mun laukausta tai mun luistelua, niin aina sieltä löytyi sitä aikaa kahdenkeskiselle valmentamiselle. Suomessa tämäkin on tietysti paljolti resurssikysymys, mutta se on isoin asia, jonka sieltä voisi tuoda Suomeen.

Ihan kaikki ruoho ei ole kuitenkaan vihreämpää tämänkään aidan toisella puolella, vaan kirkkaita sävyjä löytyy myös Suomesta.

- Se missä Suomessa ollaan puolestaan edellä, on fysiikkavalmentaminen. Pohjois-Amerikassa sen taso vaihtelee paljon. Meidän jengissä se oli ihan hyvällä tasolla, mutta monessa muussa ei. Suomessa se on yleensä systemaattisempaa ja tasaisemmin hyvällä tasolla, ehkä jopa parempaa.

Itsenäistyminen ja aikuistuminen ovat itsestäänselviä asioita nuoren pelaajan muuttaessa toiselle mantereelle. Samoja asioita pitää ottaa huomioon myös harjoittelun suhteen.

- Amerikassa monessa joukkueessa laitetaan paljon pelaajan vastuulle. Sitten jos on kokematon pelaaja, niin siitä ei osaa ottaa vastuuta niin kuin pitäisi. Meillä oli kyllä valmentaja katsomassa, ja tehtiin ryhmissä kehitysalueiden mukaan, eli se ei jäänyt niin paljon vain pelaajan omalle vastuulle.