Rajala: NHL-vahvistusten kustannuksia paisutellaan

Lukon toimitusjohtaja Timo Rajalan mukaan NHL-vahvistusten hintaa Lukolle ja muillekin seuroille helposti paisutellaan. On esimerkiksi pelaajastaan itsestään kiinni, kuinka suureksi vakuutusmaksut nousevat.

- Puhutaan jostain kymmenistä tuhansista euroista, mutta ei se automaattisesti ole niin. Pelaaja itse päättää, kuinka ison osan palkastaan hän haluaa vakuutettavan. Se voi olla kaikki tai puolet tai ei mitään, Rajala huomauttaa.

- Kun pelaajalla on oikeasti halu tulla SM-liigaan pelaamaan, niin kustannukset eivät vakuutusmaksujenkaan kanssa nouse keskitason SM-liigapelaajaa korkeammiksi.

Vielä pari viikkoa sitten Rajala sanoi, että joukkuetta tuskin vahvistetaan. Pelaajamarkkinoilla vallitseva tilanne on kuitenkin niin poikkeuksellinen, että NHL-miesten ottamiseen päädyttiin.

- Tilanne on aivan käsittämätön. Esimerkiksi minulle soitettiin suoraan ja tarjottiin kohtuullisen karriärin NHL-pelaajia. Aikaa päättää oli kaksi tuntia.

- Jos tämän tason pelaajia (Lukon vahvistukset) on itse tulossa ja meillä on alkanut sarja näin, niin kysymys ei ole siitä, kannaattaako ottaa vaan kannaattaako olla ottamatta, päävalmentaja Risto Dufva sanoo.