Raanta joutui laittamaan perheasiat MM-kisojen edelle

Helmikuun alun vieraspeli Buffalossa, vaimo viimeisillään raskaana. Puhelin soi seitsemältä aamulla.

Vaimo soittaa.

Antti Raanta on samassa hereillä.

– Kyllä sen tiesi, mistä on kyse, maalivahti muistelee.

Peli sai jäädä väliin. Puolessatoista tunnissa hän oli lentokoneessa matkalla kohti New Yorkia.

– Se oli aika pitkä 45 minuutin lento, Raanta henkäise.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hän ehti sairaalaan reilut kaksi tuntia ennen kuin esikoinen syntyi.

– On ollut kyllä nättiä. Vastuukin kasvaa, kun aletaan syöttää muutakin kuin rintamaitoa. Vielä en ole päässyt ruokavastaavaksi.

Kolmen kuukauden ikäisenä Evelyn-tytär pääsi ensimmäistä kertaa isänsä työpaikalle Madison Square Gardeniin.

Raanta kävi pelin jälkeen moikkaamassa tytärtään pleksin läpi. New York Rangers julkaisi kohtaamisesta kuvan sosiaalisen median tileillään.

– Hieman kävi mielessä, mitä siitä ajattelivat. Että ajatellaanko, että eikö tuo keskity lainkaan, Raanta toteaa.

– Mutta oikeastaan siellä lapset ovat paljon enemmän arkipäivää joukkueissa kuin esimerkiksi Suomessa. Siellä lapset tulevat pelin jälkeen koppiinkin.

Rangersin kausi päättyi toisen pudotuspelikierroksen tappioon Ottawa Senatorsille. Ykkösvahti Henrik Lundqvist matkusti jatkamaan pelejään MM-kisoissa, mutta Antti Raanta jäi New Yorkiin.

Hänelle tuli liian kiire.

– Perhe meni siinä kohtaa edelle, Raanta paljastaa.

– Se oli perjantai, jolloin olisi pitänyt lähteä. Meidän piti maanantaina päästä korkeimpaan oikeuteen täyttämään papereita, jotta saimme lapselle myös Suomen kansalaisuuden.

Raanta keskusteli tilanteestaan Leijonien päävalmentajan Lauri Marjamäen kanssa, eikä tämäkään lähtenyt väkisin repimään raumalaista Ranskaan.

– Siinä tuli myös kämpän tyhjennys eteen. En ihan viitsinyt jättää vaimoa kolmen kuukauden ikäisen lapsen kanssa tekemään sitä. Voi olla, että olisin siinä kohtaa ollut maajoukkueessa vain tiellä.