Pumpulikaukalokaan ei estäisi kaikkia aivovammoja

Rauman Lukko aloittaa kautensa elokuun ensimmäisenä päivänä Mikkelissä. Lukko lupautui vastustajaksi entisen pelaajansa Tommi Kovasen jäähyväisotteluun.
Kovasen 546 liigamatsin ura päättyi kuin seinään, aivovammaan rajun taklauksen seurauksena, tammikuussa 2013.
– Vieläkään en pysty jääkiekkoa pelaamaan. Ajatus on kuitenkin, että elokuussa tuon yhden ottelun vielä pelaisin, kertoo kovia kokenut Kovanen.
The Game For Life -ottelussa hän voinee luottaa siihen, ettei kukaan lukkolainen häntä taklaa.
Kovasella on takana vaikea vuosi. Hän yritti harjoitella, vaikka sisimmässään tiesi, että pelit on pelattu.
– Hyväksymisen tie on ollut raskain. Koville on ottanut, kun ei ole voinut olla kiire mihinkään. Mutta tätäkin elämä on. Kun jostain luopuu, saa tilalle jotain uutta.
– Jos loukkaantumisessa jotain hyvää oli, niin se, että olen saanut olla poikani kanssa koko ajan. Se on parasta maailmassa, sanoo Tommi.
Valo-poika, perheen esikoinen, on nyt vajaan kymmenen kuukauden ikäinen.
Kovanen käy säännöllisesti kuntoutuksessa.
Tie tuntuu olevan pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa.
– Tärkeintä on, että saan itseni kuosiin. Sitten katsotaan mitä töitä voisin tehdä. Ajatuksia on paljon. Olen kuitenkin virkeä poika vielä, sanoo Tommi.
Virnistyksen kuulee puhelimessakin.
Lukon pudotuspeleissä – ja sen jälkeen MM-kisoissa – nähtiin päähän osuneita taklauksia, joiden jäljiltä pelaajat makasivat pitkään jäässä. Mitä Kovanen näillä hetkillä mietti?
– Tuntui ehkä muita syvemmin pahalta, kun tietää miten pahasti voi käydä. Parin viime vuoden aikana monet kiekkoilijat ovat joutuneet lopettamaan. Se herättää syvää huolta. Pelkoakin.
– Hirveästi on pohdittu, miten nämä saataisiin pois. Minusta vastuu on aina niillä, joilla on pelinumero selässä.
Joustokaukalot, jollainen Kivikylän Areenaankin on tulossa, auttavat jonkin verran.
– Vaikka olisi pumpulikaukalo, aivovamma on aina vaarana, kun taklataan kyynärpäällä päähän, painottaa Kovanen.
– Ei pidä erottaa jääkiekkoa elämästä. Mitkä ovat sinun arvosi?
Rauman Lukon pelaajat eivät kahden viime kauden aikana ole tapelleet liigapeleissä.
– Se on hyvä esimerkki. Jos tappelut saadaan pois, niin saadaan paljon muutakin. Eikä peli kärsi lainkaan. Kovuus on sisäistä särmää.
Kovasen jäähyväisottelun tuotto lahjoitetaan jourstokaukalon hankintaan Mikkelin jäähalliin.
– Hyvä muistaa, ettei tässä ole kyse vain SM-liigasta. Kaukaloissa heiluu paljon nuoria. Joustokaukalon ansiosta saadaan pois pää- ja olkapäävammoja, sanoo Kovanen.