Puhuuko Hagmanin pyssy myös rumpujen pärinässä?

Luvassa hikinen ilta. HPK-vahti Emil Larmi joutuu esittämään tänä iltana parastaan, kun SM-liigan kuumin joukkue JYP vyöryy päälle. Kuva: Jukka Rautio

Kaikki kohisevat edelleen Tapparasta, mutta JYP on kiistattomasti kevätkauden kuumin SM-liigajoukkue.

Jyväskylän ylpeys on napsinut joulutauon jälkeen pelaamistaan 19 ottelusta huikeat 49 pistettä ja jättänyt kaikki kilpailijansa pitkän matkan päähän. Sama jakso on tuonut Tepsille 37 ja Tapparalle 36 pistettä.

Tuore näyte tuli lauantaina, kun JYP myllytti KalPaa 5–1.

Lentokelin löytänyt JYP on jäänyt tämän pätkän aikana pisteittä vain kolme kertaa.

Niinpä tämäniltaisella vieraalla HPK:lla on kova haaste edessään.

– Sanoin jo kauden alkaessa, että JYP kuuluu sarjan ykkössuosikkeihin. Joukkue on osoittanut tämän viime viikkojen aikana, HPK:n valmentaja Antti Pennanen pohjusti.

Ottelu on molemmille hirmutärkeä puolivälierien kotietua ajatellen. Neljänneksi noussut JYP on pisteen HPK:ta edellä – ja hämeenlinnalaisjoukkue on pelannut vielä yhden ottelun enemmän.

– Saamme riittävästi tekopaikkoja pelistä toiseen, mutta niitä ei pystytä hyödyntämään aina riittävän tehokkaasti. Siinä suurin haaste tähänkin peliin, Pennanen pohjusti.

Hämeenlinnalaiset toivovat, että kokeneen hyökkääjän Niklas Hagmanin maalivire säilyisi. Hagman upotti viime viikolla kiekon kaksi kertaa sekä Pelicansin että TPS:n verkkoon.

Puhuuko veteraanin pyssy myös Hippoksen rumpujen pärinässä?

Kauden keskinäiset pelit ovat olleet erittäin tasaisia. HPK voitti syyskuussa kotikaukalossaan 3–0. JYP vei marraskuun kohtaamisen Janne Tavin ratkaistua rankkarikisan. Joulun alla JYP haki jatkoaikavoiton Rinkelinmäeltä Ossi Louhivaaran kahdella osumalla.

Myös HPK:n itseluottamus on tapissa lauantaisen TPS-voiton ansiosta. Niinpä Pennanen marssittaa tänään kaukaloon täsmälleen saman kokoonpanon kuin silloinkin.

JYP pelaa ilman kapteeniansa Juha-Pekka Hytöstä, joka sai yhden ottelun pelikiellon KalPa-kamppailun jalkapyyhkäisystä.

 

JYP

Jani Tuppurainen-Anssi Löfman-Arttu Likola

Jesse Turkulainen-Micke Saari-Janne Tavi

Ossi Louhivaara-Antti Suomela-Joonas Nättinen

Mikko Salmio-Valtteri Hotakainen-Janne Kolehmainen

Sami Niku-Nolan Yonkman

Mikko Kuukka-Juuso Vainio

Mikko Kalteva-Urho Vaakanainen

Niklas Friman

Pekka Tuokkola (Juho Olkinuora)

 

HPK

Janne Lahti-Otto Paajanen-Eero Somervuori

Niklas Hagman-Sakari Manninen-Teemu Turunen

Jere Innala-Oula Palve-Juho Keränen

Harri Kainulainen-Severi Sillanpää-Juha Koivisto

Joonas Lehtivuori-Petteri Nikkilä

Shane O'Brien-Mathias Porseland

Oskari Manninen-Joni Tuulola

Henrik Forsberg

Emil Larmi (Antti Karjalainen)