Pronssipeli – puhuttu, pidetty ja vihattu

Ryan Zapolski sai päättää ensimmäisen kautensa Suomessa pronssimitali kaulassa. Kuva: Esa Urhonen

Pronssipeli on ollut Lukon kiekkokauden päätöstapahtuma jo kolme kertaa peräkkäin. Vain kerran, keväällä 2014, ottelun jälkeen seuran historiikkiin on lisätty mitalisarakkeeseen merkintä.

Kahdesti kauden viimeisen pelin häviäminen on lisännyt välierätappion tuskaa.

Joka kerta pronssiottelun jälkeen ainakin joidenkin pelaajien rinnassa on myrskynnyt.

Kyseessä on ollut viimeinen mahdollisuus esiintyä vanhoille kannattajille, kun elämän polku on viemässä uuteen ympäristöön.

Vuosi sitten Äijänsuolla kyyneleitä vuodatti Harri Tikkanen, vuotta aiemmin Lauri Tukonen.

Viime vuonna kapteeni Ilkka Mikkola todisti puhetaitonsa ja paketoi kauden mikrofoni kädessä jäällä.

Jere Karalahti on käyttänyt kovia aseita, jotta hän on välttänyt pronssipelit. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Silti käytännössä joka vuosi puhutaan samasta asiasta. Pitääkö pronssiottelua pelata?

– Ei mun mielestäni ainakaan, ja mä olen ottanut siihen aikanani aika kovatkin aseet käyttöön, kun mä en ole niitä suostunut pelaamaan, Jere Karalahti lataa Brotherpuckers-videoshow’ssa.

HIFK:n pelaajana Karalahti jätti pronssiottelun väliin 2004 ja 2006. Ensimmäisellä kerralla seurajohdolla riitti ymmärrystä, jälkimmäisellä ei.

Valmentaja Doug Shedden oli raivoissaan, sillä Karalahti oli joukkueen kapteeni. Toimitusjohtaja Pentti Matikainen uhkaili julkisuudessa puolustajaa tuntuvilla sakoilla.

– Onhan se aika käsittämätöntä, ettei niitä pelata missään muualla kuin Suomessa ja arvokisoissa. Mä tiedän ihan faktana tämän, ettei kukaan pelaaja halua sitä pelata. Se on fakta, Karalahti jyrisee.

Vuonna 2006 myös Leijonien urakka Latvian MM-kisoissa päättyi pronssiotteluun, jossa Suomi murskasi Kanadan.

Peli pelattiin ilman Karalahtea, kuten koko turnaus.

"Onhan se aika käsittämätöntä, ettei niitä pelata missään muualla kuin Suomessa ja arvokisoissa."

Maajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlund ei saanut Karalahteen yhteyttä SM-liigan pronssiottelun jälkeisenä viikonloppuna eikä puolustaja ilmaantunut maanantaina leirille Vierumäelle.

Westerlund ilmoitti, että MM-projekti oli Karalahden osalta siinä.

Pohjoisamerikkalaiseen urheilukulttuuriin pronssiottelu ei kuulu.

Amerikkalaismaalivahti Ryan Zapolski joutui tai pääsi pelaamaan pronssista heti ensimmäisellä Lukko-kaudellaan.

Hän torjui mitalin arvoisesti, mutta pitäisikö niitä pelejä pelata?

– Ajatus siitä oli aluksi vähän outo. Välierätappion jälkeen tuntui hirveältä, mutta lopulta viimeisen ottelun voittaminen jätti hyvän maun kaudesta. On vaikea silti sanoa, pitäisikö sitä pelata. Viime vuonna tappio tuntui pahalta, Zapolski pyörittelee.

– Faneille tuollainen peli on hyvä, joukkue haluaa voittaa viimeisen pelin, ja seuralle on tärkeää saada mitali. Luulisin siis, että pronssiottelu on hyvä asia.