Porilaisen kiekkohistorian synkin päivä ei unohdu

Jaroslav Otevrelin vakavasta loukkaantumisesta tulee huomenna (11.02.) kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta. Muistan edelleen karmean tapaturman kuin eilisen, eikä se poistu koskaan kokonaan omilta verkkokalvoilta. Porilaisen kiekkohistorian synkin päivä ei unohdu.

Istuin katsomossa varsin lähellä paikkaa, missä surullinen törmäys tapahtui. Olin vain muutaman metrin päässä tapahtumien keskiöstä. Näin valitettavan läheltä, miten pelaajien tunneskaala muuttui pelosta huoleksi, ja lopulta epäuskoiseksi järkytykseksi. Omat ajatukseni ovat myös jääneet mieleen kirkkaina, ja tapahtuman muisteleminen tuntuu edelleen pahalta.

"Siinä vaiheessa sydän jätti muutaman lyönnin väliin"

Itse törmäys tuli reaaliajassa sen verran nopeasti, ettei kukaan ehtinyt välittömästi ymmärtämään sen vakavuutta. Katsoin ensin, että JYPin Vitali Karamnoville saattoi käydä pahasti, kun hän lensi törmäyksen seurauksena ilmaan ja jäi kieriskelemään tuskissaan maalin taakse.

Hetken kuluttua tilanteen vakavuus sai uusia piirteitä. Karamnov nousi ylös, mutta Otevrel makasi edelleen jäässä täysin liikkumattomana. Ajattelin, että hän oli varmasti menettänyt tajuntansa. Pian kuitenkin huomasin, että Otevrelin suu liikkui ja hän kommunikoi koko ajan lääkärin kanssa. Siinä vaiheessa sydän jätti muutaman lyönnin väliin.

Kaikki ymmärsivät pikku hiljaa asioiden olevan poikkeuksellisen vakavalla tasolla, kun Otevrel ei liikkunut senttiäkään omin avuin. Kun hänet kannettiin ambulanssiin, oli hallissa aavemainen tunnelma. Loppupeli meni niin pelaajilta kuin katsojiltakin täydellisessä sumussa.

"Pahimmat pelot osoittautuvat todeksi, ja jääkiekko muuttui täydellisen merkityksettömäksi peliksi"

Ottelun jälkeen kävelin autolle, ja kuuntelin radiosta Ässien lääkäri Antti Hakkiluodon ensimmäisen analyysin. Oli täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että Otevrel oli kokenut neliraajahalvauksen. Pahimmat pelot osoittautuvat todeksi, ja jääkiekko muuttui täydellisen merkityksettömäksi peliksi.

Seuraavina päivinä karmea tapaus toi esiin myös positiivisia piirteitä. Otevrelille kerättiin lahjoituksia eri muodoissa, ja ainakin omassa tuttavapiirissäni melkeinpä kaikki osallistuivat jollain tavalla pelaajan auttamiseen. Pori ei hylännyt pelaajaa, joka oli loukkaantunut kantaessaan päällään Ässien paitaa.

Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin Otevrel saa edelleen taloudellista apua Suomesta. Vuonna 2014 hän sai esimerkiksi 20 000 euron lahjoituksen, ja Ässien alumni PataKarhut haluaa myös auttaa sympaattista tshekkiä kaikin tavoin. Varmaa on, ettei Otevrelia ole unohdettu.

Vaikka Otevrelin raajat eivät liiku vielä kaksikymmentä vuotta myöhemminkään, on hän kertonut nauttivansa elämästään. Se on äärimmäisen lohdullinen ajatus kaikille niille, joita porilaisen kiekkohistorian synkin hetki kosketti.

Lisää aiheesta