Pitsiturnausmuistoja vuosien varrelta

Uusi Rauma pyysi ihmisiä lähettämään Pitsiturnaus-muistoja. Niitä tulikin mukavasti. Kiitos siitä!

Perinnetila-amanuenssi ja huoltaja Pekka Laaksosta voi tituleerata Pitsiturnauksen isäksi. Toimiessaan Lukon liigajoukkueen huoltajana Peku sai idean päähänsä.

– Vuonna 1993 ehdotin Pitsiturnausta toimitusjohtaja Timo Johanssonille ensimmäisen kerran. Perustelin, että kyllä se miesväki katsoo mieluummin jääkiekkoa kun pitsejä, Peku tarinoi.

– Oltiin Penalty Pubissa ja Timppa soitti puheenjohtaja Rauno Mokalle ideasta. Mokka sanoi, että tappiota ei saa tulla. Tuomisen Anton porukka suunnitteli ja teki kiertopalkinnon! Siitä se alkoi ja hienoa on ollut!

Hieno tapahtuma

Nykyinen pankinjohtaja Rafael Eerola on ollut Lukossa niin pelaajana, junnuvalmentajana kuin toimistohommissakin. Rafalla on Pitsiturnauksesta oikeastaan pelkkiä hyviä muistoja.

– Hieno turnaus ja ehdoton tapahtuma valtakunnan kiekkokartalla. Hauskaa oli aikanaan se, kun muistaakseni Pardubice tai joku joukkue kohtasi Ässät ja molemmilla oli matkassa vain punaiset paidat. Kolikolla arvottiin sitten kumpi ottaa kettupaidat päälleen. Arpa osui Padalle ja Ässät pelasivat kettupaidoissa matsin. Osa pelaajista teippasi ketun piiloon ja päälle patalogon. Hurtilla huumorilla siitäkin selvittiin. Kapteeni Pasi Peltoselle toimitettiin kyseinen paita sitten jälkeenpäin ja se lienee edelleen herran kaapissa tallella.

Fani ja Raumam Boik Matti Airola on ylpeä Pitsiturnauksesta.

– Olen joka vuosi tuntenut erityistä ylpeyttä kotikaupunkia ja Lukkoa kohtaan. Missä muussa kaupungissa mikään tapahtuma saa jäähallille viisituhatta ihmistä arkiperjantaina aamulla yhdeksältä keskellä helteistä kesää?

– On varmasti Lukon uusilla miehilläkin ihmettelemistä, että mihin ovat tulleet, kun Raumam Boikien johdolla koko halli toivottaa joukkueen tervetulleeksi jäälle aamulla, värittää Airola.

Kauppa kävi

Lukon ikifani Inga Helimo muistelee, miten Lukkofanit keräsivät varoja.

– Lukkofanit olivat mukana heti ensimmäisessä Pitsiturnauksessa ja muistoja on kertynyt.

– Rahantarve oli meillä suuri ja sen vuoksi mietittiin joka vuosi kuumeisesti, että mitä myytäisiin. Möimme ulkona kuumia, kypsiä broilereita. Suuri jääkaappi saatiin ulos ja virtaakin oli. Kauppa kävi tosi hyvin, mutta runsaasti jäikin broilereita, jotka me sitten omanväen kesken ostettiin. Kerran myimme herneenpalkoja, kauppa kävi hyvin, mutta saimme noottia hallinsiistijöiltä. Se siitä sitten. Yhtenä kesänä myimme mansikoita, jotka poimimme porukalla mansikkatilan pellosta. Kauppa kävi myös hyvin, mutta noottia tuli jälleen niistä kannoista ja muovipusseista. Sen voin vilpittömästi sanoa, että ne rahat eivät tulleet helpolla ja kaiken lisäksi pelit jäivät vain vilkaisujen varaan. Samoin monien tuttujen tapaaminen, joka aina on yksi turnauksen kohokohdista.

Pussikaljaa ja lorotusta

Seuraava muistelija piiloutuu nimimerkin ”Buster-kerhon jäsen nro 4324” taakse.

– Silloin alkuaikoina mentiin poikaporukalla Lukon aamumatsin jälkeen aina hakemaan pussikaljaa Vesselistä. Eikä siinä mennyt edes puoleen päivään, kun jo oltiin kallioilla siinä jäähallin vieressä pöhnässä kuin pienet apinat. Siihen ne muistot sitten sattuneesta syystäkin sitten loppuvat...

Erkka Lehtihalmeen muisto liittyy sekin alkoholiin, tai pitäisikö sanoa, sen seuraamuksiin:

– Meikäläisen muisto on ekasta turnauksesta johon osallistuin, eli vuosi oli tuolloin 1995.

– Hallin kostea ja kaljantuoksuinen ilmapiiri jäi kyllä heti mieleen. Taisi olla finaali jo käynnissä, kun velipojan kanssa istuttiin nykyisen C-katsomon penkeillä, eli aika lähellä nykyistä pressikatsomoa. Pari riviä ylempänä takanamme joku umpihumalainen heppu alkoi äkkiarvaamatta kusta lorottaa niin, että kuppi-istuimet vaan ropisivat. Meille tuli melkoinen kiire nousta ylös penkiltä ja pyytää lähin järkkäri hätiin, joka sitten taluttikin tämän hampuusin ulos. Inhottava kokemus ensialkuun, mutta näin jälkikäteen se vaikutti lähinnä tragikoomiselta episodilta, jota vielä vuosia jälkeenkin ollaan naureskellen muisteltu.

Lippumoka

Larsin muistelo olkoon tämän jutun viimeinen:

– Taisi olla ihan ensimmäinen, tai sitten toinen, Pitsiturnaus, kun turnaukseen ostettiin lippu ja sitten se kourassa mentiin sisään. Ovella käteen lyötiin leima, mutta lippua ei otettukaan pois tai revitty. Niinpä silloin neuvokkaat bisnesmiehenalut oivalsivat heti, että ehjän lipunhan voi myydä uudelleen ja ryntäsivät ulos kaupantekoon.

– Sittemmin ovat turnausjärjestelyt hieman kohentuneet!