Pirullinen Tolvanen Räsäsen tulospiilon tiellä

Aapeli Räsänen oli Suomen tehokkain pelaaja yhdessä Eeli Tolvasen kanssa viime vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa. Kuva: Emil Hansson
Aapeli Räsänen oli Suomen tehokkain pelaaja yhdessä Eeli Tolvasen kanssa viime vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa. Kuva: Emil Hansson

Aapeli Räsäsen kaksi edellistä maajoukkueturnausta ovat edenneet aivan päinvastaisilla askelmerkeillä. Keväällä 2016 Tappara-kasvatti nosteli ykkössentterinä alle 18-vuotiaiden MM-pokaalia, mutta vain puoli vuotta myöhemmin alle 20-vuotiaiden kisoissa kohtalona oli karsintasarja.

Suuri osa karsintasarjaa pelanneesta joukkueesta oli joko 18- tai 20-vuotiaiden maailmanmestareita. Millainen kokemus itse kisat olivat pelaajan näkökulmasta?

- Kokemus se oli nimenomaan. Se oli hankala tapahtuma monella tavalla. Meillä oli hyvä joukkue kasassa, ja hyvä henkikin joukkueessa, mutta sitten tuli lumipalloefekti. Kun se lähtee pyörimään, niin sitä on hankala katkaista siinä lyhyessä turnauksessa, Räsänen pohtii.

Suomen kisat alkoivat tiukalla Tšekki-ottelulla, josta tuloksena oli 2-1-tappio. Karsintapeikko alkoi kuitenkin vaania jo alkulohkon toisen ottelun jälkeen.

- Tanska-tappio oli rätti vasten kasvoja. Ruotsia vastaan pelattiin myös hyvä peli, mutta ei ihan saatu kairattua voittoa. Vaikea turnaus, mutta sinänsä hyvä kokemus, joka kasvatti kyllä ihmisenä. Nyt on tullut nähtyä sekin puoli. Puolen vuoden sisään nostettiin kannua ja oltiin karsintasarjassa, kaikki asiat muuttuivat ihan 180 astetta ympäri. Siitä sai hyvää oppia.

Ikäluokan ykköstähdet Patrik Laineen ja Sebastian Ahon johdolla puuttuivat kokoonpanosta samana vuonna alkaneiden NHL-urien vuoksi. Oliko kokemuksen puute sittenkin ratkaiseva tekijä?

- Auttaahan se, kun on kokemusta siltä tasolta missä pelataan. Ehkä se olisi auttanut tässäkin, kun pelit eivät lähteneet heti kulkemaan. Toisaalta olihan meillä useampia edellisen vuoden maailmanmestareita ja monta 18-vuotiaiden maailmanmestaria myös. En lähtisi menemään sen taakse, että oli nuori joukkue.

- Valoisa puolihan tässä on se, että meillä on tulevien kisojen joukkueessa monta pelaajaa, joilla on nyt sitä kokemusta jo tältä tasolta.

Ainoana tavoitteena maailmanmestaruus

Vuoden 2018 kisoissa Suomen toiveet ovat jälleen korkealla. Ovathan alle 18-vuotiaiden maailmanmestarit taas vuotta vanhempia, ja laaja 1998-syntyneiden ikäluokka pääkisoissaan.

- Meillä on tosi hyvä joukkue kaikilla tavoilla. Eihän tällaisella nipulla voi olla mitään muuta tavoitetta kuin maailmanmestaruus, ja sitä lähdetään sieltä tietenkin hakemaan.

Räsänen ei löydä pelaajamateriaalista heikkouksia. Erityisesti puolustuspää - joka voi koostua kokonaan kahden ensimmäisen kierroksen varauksista - on Suomen valttikortti.

- Meillä on laaja materiaali. Ratkaisijoita löytyy monelta eri sektorilta. Puolustuspää on Suomen mittakaavassa ihan poikkeuksellinen. Maalivahtipelikin on kunnolla. Meillä on aika tasapainoinen paketti tällä hetkellä kasassa. Meidän materiaalin laajuus - se, että on ratkaisijoita moneen kenttään - on se vahvuus, joka meidän pitää pystyä hyödyntämään.

Tappara tiukassa seurannassa

Vaikka Räsäsen oma ura eteneekin rapakon takana, on kotimainenkin kiekkoilu silti seurannassa. Erityisesti pudotuspelihuuma tavoitti myös Iowan.

- Tulokset tulee katsottua aina. Tietenkin kun kavereita ja tuttuja pelaa Liigassa, niin heidän otteiden kautta vielä enemmän. Joitakin Tapparan runkosarjapelejä ehdin katsoa, ja jokaisen playoff-pelin. Aikataulusta riippuen joko suorana tai tulospiilosta jälkikäteen.

Monelle suomalaiselle Pohjois-Amerikan urheilusarjoja seuraavalle tuttu tulospiilo toimii myös toiseen suuntaan. Tällä kaudella KHL:ssä maaleja mättävä Eeli Tolvanen oli Räsäsen tulospiilon suurin uhka.

- Tulospiilo oli siinä määrin ongelmallinen, että puhelimen käyttö piti vetää ihan minimiin, ja Tolvasen Eeli oli todella pirullinen siinä mielessä. Se aina huuteli jotain tuloksia, eikä ikinä tiennyt oliko se oikeassa vai ei, Räsänen nauraa.

- Mutta olihan se hieno kevät, erityisesti se Ilves-sarja oli hieno spektaakkeli.

Kävikö mielessä, että toisin valitsemalla olisit hyvinkin voinut olla itse nostelemassa Kanada-maljaa?

- Totta kai sitä mietti, että jossain vaiheessa oli valinnanvaraa, mutta ei sitä voi surkutella. Oli hienoa, että Tappara voitti, ja se koko puolivälieräsarja oli tamperelaiselle kiekkoilulle hieno juttu, joka oli hieno nähdä. Totta kai olisi ollut hienoa olla itsekin mukana voittamassa Suomen mestaruutta, mutta koen silti edelleen tehneeni oikean päätöksen.