Pelicansin kulttipelaaja kosti Ritamäen tekstarin

Kun Vili Sopanen pääsee laidallaan vauhtiin, alkaa lahtelaisyleisö odottamaan lämäriä. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

 

Yhdeksän pisteen täysosuman viimeisimmästä viikosta kuitannut Pelicans on tervehtynyt huomattavasti, vaikka sairaslistalla ovat yhä esimerkiksi hyökkäyspään mahtipelaajat Justin Hodgman ja Miska Siikonen.

Kun helmikuisia MM-hiihtoja väistävät lahtelaiset pelaavat kotiotteluitaan varastoon ja murjoivat viikon aikana kotikaukalossaan HIFK:n, Ässät ja Jukurit, löysi valmennus todellisen ykkösketjun.

"Uskon vahvasti, että tämän kauden ryhmällämme on edellytykset mennä mestaruuteen asti."

Iikka Kangasniemi on yhä lahtelaisten kultakypärä, mutta kolmikkona viikossa yhteensä 21 tehopistettä keränneet Antti Erkinjuntti (3+4), Juhani Tyrväinen (1+5) ja Vili Sopanen (4+4) roikkuvat sisäisessä pörssissä jo tuntumassa.

- Meillä on siinä hyvä ketju ja takana jonkun verran yhteistä historiaa. Kun on ennenkin pelannut yhdessä, ei tarvitse aloittaa ihan kaikkien kuvioiden suunnittelua alusta, kuittaa jo 12. kautta Lahdessa liigakiekkoa pelaava Sopanen.

Koko marraskuun sairaslistalla ollut ja puolentoista kuukauden taukonsa aikana koko kaudesta liki kolmanneksen menettänyt Sopanen, 29, on noussut SM-liigan pistepörssissä raketin lailla. Sopanen on pistepörssin 20 parhaan joukossa vain Kangasniemen ja kärkikaksikon muodostavien Veli-Matti Savinaisen ja Henrik Haapalan tavoin kerännyt enemmän kuin tehopisteen ottelua kohti.

Jääkiekkoilu taitaa taas olla kivaa?

- Ainahan se on sitä, mutta välillä vaan tulosta tulee paremmin kuin toisinaan, vastaa Sopanen ja nauraa remakasti perään.

- En kuitenkaan anna enää mielen ailahdella kuten nuorempana. Silloinkin oltiin välillä korkealla, mutta heikompina hetkinä meinasi puskea masennusta, Sopanen kuvailee.

Realistiksi oppii viimeistään vastoinkäymisten myötä. Sopasen neljästä viime kaudesta kolme on käytännössä jäänyt puolikkaiksi, mutta aina palatessaan näyttävä 191-senttinen laitahyökkääjä on ollut lämäreineen melkoinen uhka vastustajille.

Tämänkin kauden potentiaalisuudesta tuli muistutus heti syksyllä, kun Sopanen pommitti kauden alkuun viiteen peliin tehopisteet 5+1.

- En muista, mitä silloin ajattelin. Vähintään kuitenkin tiedostin, että kausi on pitkä. Jokaisen hyvänkin pelin jälkeen seuraavaan otteluun lähdetään nollatilanteesta.

Perjantain täydellä kierroksella Pelicans huilasi, mutta Jukurien lahtelainen ja viime kauden pelsu Janne Ritamäki meni tekemään pahan virheen lähettämällä Sopaselle tekstiviestin. Pelicans ja Jukurit kohtasivat lauantaina Lahdessa.

- Ritamäki ilmoitti, ettei meillä olisi mitään mahdollisuuksia, Sopanen naureskelee.

Ritamäki viimeisteli Jukureille tasoituksen 2-2 päätöserän puolivälissä. Mitäs meni lähettämään tekstarin! Sopanen kävi kuittaamassa seuraavassa vaihdossa tekemällä Pelicansin voittomaalilla loppulukemiksi 3-2.

Sopasella on palkintokaapissaan A-nuorten SM-kultaa keväältä 2007 ja miesten SM-hopea vuodelta 2012. Kaikilla muilla kausilla loma on koittanut viimeistään puolivälierissä.

- Se pitää paikkansa, mutta uskon vahvasti, että tämän kauden ryhmällämme on edellytykset mennä mestaruuteen asti, Sopanen korostaa.

Jos työt jatkuvat keväällä niin pitkään, olisi pian kolmekymppisellä yksi toivomus pukukoppiin.

- Musiikki kopissa on mennyt joka vuosi huonompaan suuntaan. Sanoisin meitä kokeneempia pelaajia aika avoimiksi uusille asioille, mutta ainakaan Miska Siikosen suosimaa jotain 12-vuotiaiden tyttöjen musiikkia ei kestä kuunnella!

Lisää aiheesta