Pelicans Suomen suurin jääkiekkoseura, Blues ja ja KalPa seuraavina

Kiekkoreippaan viitoittamaa tietä kulkeva Lahden JuniorPelicans on tällä hetkellä Suomen suurin jääkiekkoseura.

Jääkiekon pelipasseja lunastettiin päättyneellä kaudella yhteensä 73 374. 

Pelipassien määrällä mitattuna Suomen suurin seura löytyy Lahdesta. Junior-Pelicansin nimissä lunastettiin kaiken kaikkiaan yli 1 500 pelipassia.

Espoolaisen edustuskiekkoilun alakulo ei ole ainakaan junioritoiminnasta kiinni. Useasti ykkösenä keikkunut  Blues Juniors on 1 268 pelipassillaan Suomen toiseksi suurin jääkiekkoseura. Myös Juniori-KalPa (1 183) pääsee reilusti yli tuhannen harrastajan. Kiekkobuumi on Kuopiossa kiistaton, sillä kaksi vuotta sitten juniori-KalPan lukema oli 1007.

Jääkiekon harrastajamäärä on kuitenkin ollut lievässä laskusuunnassa.

Jos vertailukohdaksi otetaan kausi 2014–15, pelipasseja on nyt lunastettu vähemmän kuin kolme kautta sitten. Tuolloin pelipasseja lunastettiin yhteensä 73 900 kappaletta.

Määrä on kuitenkin edelleen selvästi isompi kuin 2010-luvun alussa. Kasvu selittyy erityisesti lasten kiekkokoulujen ja harrastekiekon suosiolla.

Toinen ei-liigaseura listalla on Harjun Kiekko, joka perustettiin muutama vuosi sitten Nummelan Palloseura-Hockey ja Lohjan Kisa-Veikkojen "fuusioseuraksi".

Kärkikymmenikköön mahtuvat ei-liigaseuroista myös GrIFK Kauniaisista sekä KJT. Ne molemmat ovat kahden viime vuoden aikana kasvattaneet harrastajamääriään.  KJT eli virallisemmalta nimeltään Keski-Uuudenmaan Juniorikiekkoilun Tuki ry on parantanut sijoitustaan parilla pykälällä ja on nyt Suomen seitsemänneksii suurin seura ennen Oulun Kärppiä. 

Pääkaupunkiseudun kasvuseurojen varjossa osa seuroista on menettänyt harrastajiaan.

Tappara (945) ja Ilves (915) olivat kaksi vuotta sitten harrastajamäärissä lähes tasoissa, mutta päättyneellä kaudella tamperelaisseurojen ero oli revennyt jo isoksi. Kirvesrinnat on nyt Tampereen ykkönen 160 pelipassin erolla paikalliskilpailijaansa. 

Vielä pari vuotta sitten Ässät mahtui top 10:een, mutta nyt porilaisia ei enää näy kymmenen suurimman seuran listalla.

Yli 73 000 harrastajan kokonaismäärästä alle 15-vuotiaita on 33 253, naisten pelipassien määrä oli puolestaan 5 858.

Jääkiekkoliiton kahdeksasta alueesta suurin on Etelä, jonka pelipassimäärä on 20 956. Kakkospaikkaa pitää hallussaan Häme (11 890) ja kolmanneksi suurin alue on Länsirannikko (9920).

Kymmenen suurinta seuraa kaudella 2017–18: 
Junior-Pelicans ry, 1 531
Blues Juniors ry, 1 268
Juniori-KalPa ry, 1 183
Tappara ry, 917
Harjun Kiekko, 915
IFK Grankulla Ishockey rf, 852
KJT Hockey ry, 816
Oulun Kärpät 46 ry, 794
Espoon Palloseuran jääkiekko, 788
Ilves ry, 757

Nais- ja tyttökiekkoilijoiden osalta yli sadan pelipassin seuroja oli kaudella 2017–18 yhteensä kuusi:

Juniori-KalPa ry, 147
Oulun Kärpät 46 ry, 135
Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry, 128
Vaasan Sportin Juniorit, 122
Kiekko-Nikkarit, 110
KJT Hockey ry, 106

Jääkiekon Sarjaseurat ry:n (Mestiksen) uudet hallitusvalinnat ovat tehty. Puheenjohtajana jatkaa Tuomas Haanpää.

Sihteeri:
Pirkka Antila

Rahastonhoitaja:
Jaakko Luumi

Varapuheenjohtaja:
Vesa Kutvonen

Jäsenet:
Riku Kallioniemi (varalla Juha Kuosa)
Matti Nurminen (varalla Pirkka Antila)
Mikko Partanen (varalla Vesa Leinonen)
Jarkko Immonen (varalla Kai Sointu)
Pasi Järvinen (varalla Antti Virtanen)
Tommi Kerttula (varalla Janne Sinkkonen)
Risto Korpela (varalla Iiro Junnila)
Tuomas Viljamaa (varalla Mikael Hirvi)