Paluu pohjalta porras kerrallaan

Länsi-Suomessa 28.1.2013 julkaistu juttu:

Se ei tuntunut edes kovin pahalta. Vain pieni muljahdus polvessa.

Miksi polvi kuitenkin turpoaa isoksi kuin meloni? Lääkäri antaa vielä toivoa. On kaksi mahdollisuutta: 3–4 viikkoa tai 3–4 kuukautta.

Lopulta magneettikuva antaa tylyn tuomionsa: oikean polven eturistiside on poikki, edessä leikkaus, toipumisennuste 6–12 kuukautta.

Tässä vaiheessa juuri kolmivuotisen liigasopimuksen Rauman Lukon kanssa solmineen Joni Nikon pää täyttyy kysymyksistä, epätoivostakin. Miksi meninkään pelaamaan sählyä? Miksen ollut varovaisempi? Miksi minä? Oliko kausi siinä? Pelaanko itse asiassa enää koskaan?

Joukkueurheilijan hissi on romahtanut katolta pohjakerrokseen. Reitti paluuseen on olemassa, mutta se kulkee raskaan portaikon kautta.

Ensimmäinen porras – ylös sängystä

Noin kaksi viikkoa epäonnisesta sählyhöntsästä Joni Nikko pääsee polvispesialisti Janne Sarimon leikkauspöydälle. Sarimon mukaan leikkaus menee hyvin.

Siihen loukkaantumisen jälkeisen ensimmäisen kuukauden hyvät uutiset Nikon kohdalta päättyvätkin. Edessä on turvotusta, särkyä, unettomia öitä ja yksinäisyyttä. Treenien täyttämä arki muuttuu vartin kivuliaiksi vessareissuiksi.

Rakkaan urheilun loppuminen hetkeksi täysin on fyysiselle kunnolle kova isku, mutta kovaa kolahtaa myös sosiaaliselle puolelle. Pukukoppihuumori  ja joukkuekaverien kanssa hengailu vaihtuu telkkarin Ostos-TV:n huipputarjouksiksi.

18-vuotiaalla ei ole vielä vaimoakaan pitämässä seuraa.

Nikon kohdalla ensimmäisen portaan astuminen on vieläpä erityisen raskas, sillä leikkauksen jälkeen tulehdusarvot nousevat ja hän joutuu ylimääräiseksi viikoksi sairaalaan petipotilaaksi.

Joni Nikon suusta: ”Sänkyvaihe oli aika hirveä. Polvi oli sairaalassa koko yön kylmähauteessa, eikä kipulääkkeiden kanssakaan pystynyt nukkumaan kuin pari tuntia. Sängyssä maaten aika ei muutenkaan kulu millään.

Lisäksi laihduin yhdeksän kiloa, kun ruoka ei maistunut ja lihakset surkastuivat pois.

Masennukseen olisi helposti voinut vaipua, jos olisi alkanut miettiä, kuinka pitkä aika puoli vuotta on. Mutta päätin heti, etten edes päästä sellaisia ajatuksia mieleen. Ajattelin, että nyt on paikka treenata fysiikkapuoli kuntoon.”

Toinen porras – kävelystä juoksuun

Varsinkin urheilijalle on outo tunne, kun ei yhtäkkiä osaa enää kävellä. Nikon mieli haaveilee jo jäälle paluusta, kun oikea jalka vasta totuttelee ottamaan painoa vastaan ilman keppejä.

Liikkeelle pääseminen avartaa pikkuhiljaa maailmaa, mutta arkirutiinit ovat edelleen hankalia. Vessassa käynti, vaatteiden pukeminen, autolla ajaminen. Vaikeaa, kun jalka jököttää suorana kuin sähkötolppa.

Sitkeällä kuntouttamisella Nikon ensimmäinen viiden minuutin juoksukokemus koittaa noin kaksi kuukautta loukkaantumisesta. Se on urheilijalle valtava etappi pitkällä paluumatkalla.

Joni Nikon suusta: ”Aika vaikea käsittää, ettei osaakaan enää kävellä. Kaikki täytyi jalalla opetella uudestaan taivutuksesta lähtien.

Se lyhyt juoksu tuntui valtavan kivalta. Ihme homma. Olen aina inhonnut juoksemista, mutta yhtäkkiä se tuntuukin niin hyvältä. Tuli tunne, että kannattaa jaksaa tehdä tätä hommaa.

Mulle sattui muutenkin aika ’hyvä’ loukkaantuminen, sillä sain kahden viikon välein aina alkaa tehdä jotain uutta. Se säilytti mielenkiinnon.”

Kolmas porras – paluu pukukoppiin

Noin kolmen kuukauden jälkeen Nikko pääsee ensimmäistä kertaa seisomaan luistimilla. Urheilijan silmät kirkastuvat siinä vaiheessa, kun kuntopyörä vaihtuu oman lajin välineeksi.

Oli se sitten luistimet ja kiekko, nappulakengät ja futis tai maila ja pesäpallo, niin tuntuu kuin perskanikkaan olisi isketty adrenaliinipiikki.

Neljän kuukauden jälkeen Nikko aloittaa harjoittelun fysiikkaguru Risto Rosendahlin kanssa. Nikko on onnekas, sillä amatööriurheilijan olisi ehkä täytynyt jatkaa projektia omin neuvoin.

Joni Nikon suusta: ”Ristolle kuuluu iso kiitos tästä kuntoutumisesta. Ei yksin saisi itsestään niin paljon irti. Voi sanoa, että tästä se työ vasta alkoi. Aika monta kertaa lensi yläkerran punttisalilla laatta.

’Onneksi’ – tai älä nyt ihan niin kirjoita – myös Pesosen Jussi oli loukkaantuneena. Oli seuraa jäällä ja punttiksella. Aika sanavalmis kaveri...

Oli tosi palkitsevaa päästä ekaa kertaa jäälle. Vetelin vain yksin kiekkoa laitoihin, mutta se tuntui niin hienolta.

Näillä paikkeilla pääsin taas pyörimään enemmän pukukopilla. Vaikka kävinkin omissa treeneissä vielä, niin pääsi sentään taas kiinni siihen pukukoppielämään.”

Neljäs porras – luotto palaa

Leikkauksen jälkeen luotto polven kestämiseen palaa asteittain: ensin jalan päälle uskaltaa varata, sitten kävellä, juosta ja luistella. Punttisalilla painot nousevat ja jäällä kaarrokset jyrkkenevät.

Joukkueharjoitukseen palaaminen on innostava, mutta samalla erittäin jännittävä askel. Ensin punainen paita antaa koskemattomuuden, mutta koittaa aika, kun se riisutaan.

Nikon kohdalla se aika koittaa reilun puolen vuoden kuntoutusjakson jälkeen.

Kunnolla joukkueen arkeen palaaminen on valtava taisteluvoitto.

Joni Nikon suusta: ”Ensimmäisissä treeneissä, kun minuun sai kohdistaa täyttä kontaktia, jännitti. Mietti, että kestääkö se polvi ja ennen kaikkea, mitä jos se menee heti uudelleen. Alkaako kaikki sitten alusta vai onko koko ura siinä?

Sitten se ensimmäinen taklaus tuli, sen otti vastaan ja se oli siinä. Luotto palasi jalkaan ihan täydellisesti. Oikeastaan sen ylimääräisen sairaalaviikon jälkeen kaikki meni pelkästään hyvin.”

Viides porras – paluuottelu

Ollaan kurottamassa ylähyllyn piparipurkille. Joko koko kippo nameja on kohta hyppysissä tai jakkara pettää alta ja ihmetellään perseellään lattialla.

Tämä on homman nimi, kun Nikko on palannut joukkueharjoituksiin. Edessä on enää se isoin askel, paluuottelu.

Joko jalka kestää ja peliura jatkuu nousujohteisesti tai sitten se ei kestä ja edessä on uusi kuntoutusprojekti tai uran lopettaminen.

Nikko saapuu kuntoutusprojektin maaliin Vierumäen turnauksessa, kun Lukko kohtaa HIFK:n. Hän palaa suoraan ykkösketjuun Aleksi Saarelan ja Niklas Näpin rinnalle. Lukko voittaa Jimi Kurosen viisi minuuttia ennen loppua tekemällä maalilla 4–3.

Lauantain pelin Nikko passaa. Sunnuntaina Lukko kohtaa Bluesin. Ottelun kolmannessa erässä Joni Nikko iskee Lukon 4–5-johtoon. Tämän hetken ja tunteen takia on kestänyt puoli vuotta tuskaa, hikeä ja kyyneleitä.

Joni Nikon suusta: ”Siihen maaliin purkautui kaikki tunteet. Ei siinä tuuletuksessa ollut mitään järkeä, se oli vaan sellaista suoraa huutoa. Tuntui niin uskomattoman hyvältä.

Aina puhutaan, että omia pelejä on vaikea seurata katsomosta. Se on totta. Pahinta on, kun ei voi tappion hetkellä itse auttaa, vaikka tietää, että ehkä terveenä pystyisi. Ja toisaalta, että ei pääse mukaan juhlimaan voittoa.

Varsinkin siinä ekassa pelissä meinasi tulla välillä keuhkot ulos, mutta voiton tunne korvasi sen. Sitä luulee olevansa kovan duunin jälkeen kunnossa, mutta punttisalilla ja jäällä ei voi korvata ottelua. Se vaan rasittaa eri tavalla.

Juuri nyt en halua miettiä mitään muuta kuin pelaamista ja nauttia jokaisesta matsista.

Matkaa on vielä jäljellä, mutta nyt ylös mennään jo sillä hissillä, ei tarvitse enää kivuta portaita.”