Olisit soittanut sen puhelun, Tommi

Jo neljä vuotta sitten Tommi Huhtala oli merkitty mies Lukon pukukopissa. Pitsiturnauksen alla kuului huhuja, että Ässiä tuolloin edustanut laituri saa kauden avaustapahtumassa köniinsä.


Näin tapahtuikin. Huhtala joutui tappelemaan sekä Anssi Rantasen että Charlie Cookin kanssa.


Vuotta myöhemmin samassa tilanteessa hänet haastoi Aki Kangasmäki.


Huhtala pääsee vastustajien ihon alle peräänantamattomalla pelityylillään ja suurella suullaan.  Lisäksi hyökkääjän vati on välillä läikkynyt yli juuri Lukkoa vastaan.

Keväällä 2010 Huhtala jyräsi Tommi Kovasen rajusti laitaan. Tuloksena aivotärähdys ja polven sivusiteen repeämä.


Puolitoista vuotta sitten jo Bluesia edustaessaan Huhtala kävi säälipleijareissa Harri Tikkasen kimppuun.
Ne olivat kuitenkin vasta alkusoittoa. Kunnolla tärähti viime helmikuussa.


Kovanen jäi jälleen Huhtalan niitin alle. Eikä hän ole siitä toipunut.


Kylkiluut ja leuka ovat jo kunnossa, mutta kaukaloon Kovasella ei ole asiaa.


Hän sai taklauksessa myös normaalia elämää haittavan aivovamman.

Mitä sai Huhtala? Pelirangaistuksen, mutta ei mitään muuta.


Kaukalon tapahtumat olivat kiistatta pelikiellon arvoisia, mutta ne jäivät sinä iltana käsittelemättä. Se ei toki ole Huhtalan vika.


Videopäätuomari Sakari Pietilän olisi pitänyt hoitaa asia eteenpäin, mutta hän oli juuri kyseisenä lauantai-iltana estynyt. Häntä epäiltiin kaksi päivää aikaisemmin sattuneesta rattijuopumuksesta. Tuomiota Pietilä ei koskaan saanut. Epäily otti kuitenkin koville, eikä hän ollut työkunnossa pelipäivänä.

SM-liiga linjasi, että Huhtala olisi pitänyt laittaa taklauksensa takia sivuun. Muotoseikat estivät pelikiellon määräämisen enää siinä vaiheessa, mutta Pietilä palkittiin tapauksesta potkuilla.


Surkeiden sattumusten summana Huhtalan taklaus päätti kiekkotyöt kahdelta ihmiseltä – Pietilältä ja Kovaselta.

Raumalla tapaus luonnollisesti herätti tunteita. Kannattajat reagoivat voimakkaasti, Kovanen ihmetteli ääneen Huhtalan isän ja Pietilän ystävyyden merkitystä ja Blues ärähti nettisivuillaan raumalaisten kritiikkiin.


Seuraavaksi Pietilä ja Lukossakin pelannut Jarmo Huhtala olivat kilvan kiistämässä kaveruuttaan.


Tommi Huhtala pysyi vaiti. Hän ei esimerkiksi millään tavalla pahoitellut tapahtunutta Kovaselle.


Etenkin sen takia Lukko-fanit vihaavat häntä.

Episodin jälkeen Lukko on kohdannut Bluesin kahdesti. Viime kaudella Espoossa pelatussa ottelussa Matt Generous piti Huhtalan varpaillaan, mutta minkäänlaiseen metsästykseen Lukko ei lähtenyt.


Ei lähde nytkään, kun Blues luistelee perjantaina Äijänsuolle. Varmasti jokainen taklaus ajetaan loppuun, kun Huhtala on hollilla, mutta järjestelmällistä ajojahtia on turha odottaa.


Helppoa iltaa Huhtala ei silti tule kokemaan. Kauden alla Laitilassa pelattu harjoitusottelu näytti, mitä Lukon kannattaja hänestä ajattelevat.


Vihellyskonsertti alkoi ujeltaa joka kerta, kun Huhtala koski kiekkoon. Siinä ei ole mitään väärää. Tässä tilanteessa kuuluukin viheltää.

Jääkiekko on sen luonteinen laji, että kaukalossa kolahtaa välillä lujaa. Tämän kauden avauskierroksella Tapparan Ville Nieminen ajoi rajusti Ilveksen Atte Pentikäistä selkään. Tuloksena oli hervoton verilammikko Hakametsän jäällä.


Kaksikko kuitenkin käsitteli asian vielä samana iltana. Nykytyyliin he tekivät sen vielä varsin avoimesti Twitterissä. Nieminen lupasi viedä Pentikäisen siiville hyvitykseksi.


Huhtalankin olisi kannattanut nöyrtyä soittamaan se yksi puhelu Kovaselle.