"Olen hyvässä iskussa" – Eric Perrin palaa helpottamaan TPS:n tehottomuushuolia

 

Eric Perrin palaa auttamaan TPS:ää. Kuva: Juha SInisalo

Viime otteluissaan tappioiden tiellä vaeltanut TPS saa perjantain ja lauantain otteluihinsa parhaan mahdollisen avun kokoonpanoonsa. Turkulaisten tappio-otteluita on yhdistänyt se, että hyökkäyksen kokenut johtohahmo Eric Perrin on ollut pari viikkoa sivussa telottuaan itsensä CHL-ottelussa HIFK:ta vastaan.

Ylävartalovammastaan toipunut Perrin palaa tositoimiin perjantaina Raumalla. Kanadalainen on ehtinyt kerätä kovan latauksen pakkoleponsa aikana.

– Tunnen olevani hyvässä iskussa fyysisesti ja henkisesti, palaan todella innoissani joukkueen mukaan. Vamma ei ole ollut mitenkään vakava, ja pystyin luistelemaan kuntoutuessani koko ajan. Jos on pakko loukkaantua, tällainen tauko on hyvä henkisen levon kannalta, mutta tämä tuli vähän aikaisin sen kannalta, Perrin pohtii.

Palloseura on hävinnyt neljä ottelua perätysten. Tiiviissä pelirytmissä tappioputket on saatava poikki varhain, ja TPS:n kannalta osuvinta lääkettä olisi joukkueen hyökkäystehojen palautuminen. Kolmessa edellisessä liigaottelussaan TPS on tehnyt ainoastaan neljä maalia. Perrinin ottaessa paikkansa ykkösvitjasta mustavalkoisten on lupa odottaa helpotusta tällä saralla.

– Minusta pelit ovat näyttäneet kohtuullisen hyviltä. Joukkue on taistellut täydellä sydämellä, vaikka pelissämme on toki korjattavia asioita. Ensimmäisten erien pitää olla parempia, nyt yritämme pelata koko 60 minuuttia, ei vain kahta viimeistä erää. Toivottavasti voin tuoda vähän tehoja heti, sitä me todella kaipaamme, Perrin arvioi.

Perjantaina Raumalla nähdään kahden kipeästi voittoa kaipaavan joukkueen kohtaaminen. Perrin uskoon pelin ja pisteiden painoarvon näkyvän jäällä. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Turussa TPS:n 2–0 -voittoon.

– Nähdäkseni Lukko-pelin pitäisi muistuttaa lähes playoff-taistelua, kaksi lähes epätoivoista joukkuetta, jotka tietävät, että nyt on alettava kaivaa pisteitä kasaan. Odotan erittäin intensiivistä peliä.

Lyhyen palautumisen jälkeen Länsirannikon valtataistelu jatkuu lauantaina Turkuhallissa, jonne saapuu Ässät. Porilaisten peräsimessä on tällä kaudella kanadalaiskonkarille tuttu valmentaja, joten Perrinillä on selvät odotukset kauden ensimmäisestä kohtaamisesta patapaitojen kanssa.

– Jyrki Aho on tuttu valmentaja, hänen joukkueensa tulee taatusti jäälle tekemään töitä kovalla intensiteetillä, he luottavat yksinkertaisiin asioihin, kovaan luisteluun ja eteenpäin painamiseen. Meidän pitää yksinkertaisesti pystyä vastaamaan siihen siihen intensiteettiin ja viedä peliä omilla aseillamme.

TPS:n alkukauden pelaamisessa on ajoittaisesta tehottomuudesta huolimatta säväyttänyt aiempaa vahvempi kiekollinen rohkeus. Palloseura ei roiski eikä halua luopua pelivälineestä helposti. Tämä pelin osa-alue nousee arvoonsa myös viikonlopun rutistuksissa.

Eric Perrin toteaa suoraan, ettei liikaan tyytyväisyyteen ole aiemmista onnistumisista huolimatta varaa, hän odottaa joukkueeltaan vielä parempaa kiekkokontrollia.

– Olemme painottaneet kiekollista peliä ja haluamme olla siinä vielä parempia. On oltava itseluottamusta pitää kiekkoa rohkeasti. Sitä haluamme tehdä esimerkiksi Ässiä vastaan, mitä enemmän pidämme kiekkoa, sitä enemmän he puolustavat ja hukkaavat energiaansa siihen, Perrin linjaa.