OIKAISU: Hämeenlinnan tuomarityöskentelystä kertoneessa jutussa asiavirheitä

Kiekkoareenassa julkaistiin tiistaina 27.9. HPK-Lukko-ottelusta juttu otsikolla "Eriskummallinen vihellys siivitti Lukon johtoon Hämeenlinnassa". Juttu sisälsi useamman asiavirheen.

Jutussa kerrottiin avauserän tilanteesta, jossa HPK:n Philippe Cornet karkasi alivoimalla läpiajoon, kaatui ja törmäsi Lukon maalivahtiin Antti Karjalaiseen. Tilanteesta tuomittiin Cornetille estämisjäähy, vaikka muun muassa HPK:n vaihtoaitio, kotiyleisö ja Lukon pelaajista esimerkiksi Ilmari Pitkänen odotti, että Cornetin kannoille ehtinyt Lukon puolustaja Jesse Virtanen olisi rikkonut kanadalaista. Näin ollen Virtaselle olisi kuulunut tilanteesta jäähy ja mahdollisesti HPK:lle rangaistuslaukaus.

Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn vahvistaa sen, minkä jo otteluvalvoja Hannu Henriksson ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa sanoi. Ottelun päätuomarit Jussi Leppänen ja Jarno Heikkinen tuomitsivat tilanteen täysin oikein.

- Virtanen ehti tilanteeseen Cornetin vierelle ja antoi hyvin harkitusti mailapaineen mailaan. Kiekko irtosi lavasta, jonka jälkeen Virtanen ei tehnyt muuta kuin oli sivussa omalla alueellaan. Cornet törmäsi ilman painetta maalivahtiin. Hyökkääjän pitää vastaavassa tilanteessa kaikin keinoin pyrkiä välttämään törmäys maalivahtiin, mitä Cornet ei tehnyt. Erityisesti, kun maalivahti on maalialueella, ei ole väliä törmätäänkö maalivahtiin tahallisesti vai vahingossa. IIHF:n sääntöjen mukaan tilanteesta kuului viheltää estämisjäähy, Rönn kertoo Kiekkoareenalle.

Itse olin ottelussa Hämeenlinnassa paikan päällä ja tein kyseisen tilanteen jälkeen väärän havainnon, kun olin näkevinäni päätuomari Jussi Leppäsen nostaneen kätensä pään päälle ristiin rangaistuslaukauksen merkiksi. Näin ollen toinen päätuomari Jarno Heikkinen ei myöskään korjannut Leppäsen tuomiota rangaistuslaukauksesta estämisjäähyksi, vaan näytti heti estämistä.

- Kumpikaan tuomareista ei nostanut käsiä pään päälle. Olen asian heiltä varmistanut, Rönn vahvistaa.

Estämisjäähyä näytettäessä tuomari asettaa kätensä ristiin rinnan eteen. Uskon tietäväni ja tunnistavani estämisjäähyn ja rangaistuslaukauksen näytön eron. Virheellinen mielikuva rangaistuslaukauksen näyttämisestä jäi Rinkelinmäen pressiparvella myös muutamalle muulle ottelua seuranneelle toimittajalle.

Ennen nettijutun kirjoittamista halusimme asialle vahvistuksen, joka saatiinkin Hämeen Sanomien toimittajan katsottua hidastuksia Ruutu-palvelun nettilähetyksestä. Vahvistuksenkin kanssa kävi lopulta virhetulkinta, sillä HäSan toimittaja oli vahvistanut lähetyksestä vain kummin päin tuomarit olivat tilanteessa sijoittuneet, ei sitä, että Leppänen olisi nostanut kätensä pään päälle ristiin rangaistuslaukauksen merkiksi. Koitin itsekin tarkistaa tilannetta vielä ottelun jälkeen jutun ohesta löytyvältä Ruudun ottelukoosteelta, mutta siinä päätuomarien antama merkki rajautuu pois.

Haluankin itseni ja Kiekkoareenan puolesta pahoitella syntynyttä väärää mielikuvaa ja jutun asiavirheitä. Anteeksipyyntö on lähetetty myös ottelun tuominneille Jussi Leppäselle ja Jarno Heikkiselle.