Nuoruuden voimaa: Kärppien kolmosketjussa keskellä hyökkää 17-vuotias ja laidassa 18-vuotias superlupaus

Kristian Vesalainen pelasi alkukauden HPK:n univormussa. Loppukauden hän edustaa Kärppiä. Kuva Jukka Rautio / Europhoto.

Kun Kärpät kohtaa tiistain jo pudotuspelihaaveensa kuopanneen KooKoon, kotijoukkueen paidassa numero 93 nähdään uusi ilmestys. 18-vuotias Kristian Vesalainen on tullut hakemaan Oulusta menestystä, pitkää kevättä ja näyttöjä miesten MM-kisoihin Tanskaan.

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kertoi jo kaksi viikkoa sitten Kiekkoareenalle, että kiikarissa on tuloksia tekevä laitahyökkääjä kolmosketjuun.

Suunnitelma onnistui täydellisesti. Kärpät värväsi Vesalaisen HPK:sta, jolle play off -viiva on liian korkealla.

– Vesalainen oli suunnitelmissamme vaihtoehtoehto numero yksi. Ja oli tärkeää kuulla häneltä itseltään, että Kärpät oli hänelle ykkösvaihtoehto, Aho taustoittaa.

Vesalainen sijoitetaan kolmosketjun laitaan 17-vuotiaan Rasmus Kuparin johtamaan ketjuun. Toisessa laidassa rynnii hyvän helmikuun rymistellyt Otto Karvinen.

Vesalaiselle on tiedossa lisävastuuta, kun Kärpät pääsee ylivoimalle.

– Ylivoimapelaaminen on hänen erikoisosaamistaan.

Kakkosylivoimaan raivataan tilaa lujaa ampuvalle superlahjakkuudelle, jonka suuri tähtäin on NHL:ssä Winnipeg Jetsin riveissä. Kärpissä Vesalainen pelaa lainasopimuksella tämän kevään.

Vesalainen on pelannut upean runkosarjan. Vuoden 2018 puolella hän on tehtaillut 18 ottelussa yli piste per peli tahdilla 11+9=20. Koko kauden pistepörssissä hän on 16, pistein 19+20=39.

"Katsotaan vielä tiistain ottelu, tuleeko siellä loukkaantumisia. Jos ei tule, kyllä meidän joukkueemme on tässä, Aho vahvistaa."

Minkälaisen pelaajan Raksilan kotiyleisö tiistaina illalla näkee?

– Hän veti maanantaiaamun harjoituksen innolla, luisteluvoimaisena ja energisenä. Samaa odotan itse ottelusta, mutta en tietenkään kuuta taivaalta.

Siirtorajan kynnyksellä äärimmäisen harvoin – tai liekö koskaan – on hankittu 18-vuotias pelaaja vahvistamaan joukkuetta.

– Totta, mutta hän on profiililtaan juuri sellainen pelaaja, jota tarvitsimme. Kristian on korkeatasoinen pelaaja, joka on Winnipegin 1. kierroksen varaus viime kesältä, Aho muistuttaa.

Siirtoikkuna sulkeutuu keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 24.00.

– Katsotaan vielä tiistain ottelu, tuleeko siellä loukkaantumisia. Jos ei tule, kyllä meidän joukkueemme on tässä, Aho vahvistaa.

"NHL:ssä kärppäkasvatti, Columbuksen Jussi Jokinen, on siirtohuhujen kohteena. Onko mahdollista, että Jokinen voisi pelata loppukevään Kärpissä?"

Vesalainen saapui Ouluun sunnuntaina illalla ja vei samalla pienen muuttokuormansa Kärppien omistamaan kaksioon kaupungin keskustassa.

Olympiapelaajista Pyeongchangista Lasse Kukkonen lensi Ouluun jo perjantaina, ja muu ryhmä; valmentajista Ari Hilli ja Mikko Manner, pelaajista Miika Koivisto ja Julius Junttila lauantaina. Koko kvintetti on mukana ottelussa KooKoota vastaan.

NHL:ssä kärppäkasvatti, Columbuksen Jussi Jokinen, on siirtohuhujen kohteena. Onko mahdollista, että Jokinen voisi pelata loppukevään Kärpissä?

– En näe sitä vaihtoehtona. Kyllä Jussi pelaa tämän sopimuskautensa loppuun siellä päin, Aho arvioi.