Nuorten maailmanmestari Tapparan kiikarissa

Sarjakärki Tappara on vahvistamassa jo entuudestaan kovaa hyökkäystään viime kauden nuorten MM-kultajoukkueen Sebastian Revolla. Kiekkoareenan Lahdesta saamien tietojen mukaan 20-vuotiaan Revon ja kirvesrintojen välinen sopimus on tarkoitus julkistaa alkuviikolla.

Repo viimeisteli viime kaudella Liigassa peräti 15 maalia ja keräsi yhteensä 28 pistettä. Tällä kaudella vastuu Pelicansissa on jäänyt vähäiseksi, samoin tehot. Repo on kerännyt kahdekssa pelaamassaan ottelussa kolme syöttöpistettä ja pelannut keskimäärin vajaat 14 minuuttia. Kookas (188 cm) hyökkääjä on hakenut pelituntumaa myös Mestis-seura Heinolan Peliitoista.

Tammikuussa Repo kuului alle 20-vuotiaiden voittoisaan miehistöön, joka tarjosi suomalaiselle kiekkoyleisölle unohtumattoman nuorten MM-huuman. Repo keräsi nuorten maailmanmestarijoukkueessa pelaamassaan kuudessa ottelussa tehot 1+1 ja hoiti puolustusvelvoitteensa moitteetta niin kuin plus-miinuslukema +2 osoittaa.

Repo teki liigadebyyttinsä lahtelaisjoukkueessa kaudella 2014–15. Samalla kaudella nuorten maajoukkuepelaaja hyökkäsi myös USHL-juniorisarjan Sioux City Musketeerissa sekä Pelicansin A-nuorissa ja Mestiksen Peliitoissa.