Nuorten Leijonien kärkipelaajilta kaivataan tehoja – Kolme pointtia Tanska-otteluun

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue lähtee hakemaan avausvoittoaan MM-turnauksessa ensi yönä, kun Nuoret Leijonat kohtaa Tanskan.

Vielä viime yön Tshekki-ottelussa Suomi jäi kauas parhaastaan, ja ottelu päättyikin slaavien 2-1-voittoon, kun Tshekin Michael Spacek iski ottelun päätöshetkillä ratkaisumaalin. Ensi yön Tanska-ottelusta tulee luonteeltaan täysin erilainen: Suomi hallitsee kenttätapahtumia luoden huomattavasti enemmän maalipaikkoja kuin avausottelussaan, mutta mielenkiinto kohdistuukin siihen, kuinka suomalaiset saavat onnistumisia hyökkäyspäässä.

Tanska hävisi avausottelunsa Ruotsille maalein 6-1, eikä juuteilla ollut todellisuudessa mitään palaa Tre Kronorin käsittelyssä. On selvää, että Suomen on pakko ottaa Tanskalta täydet pisteet, mutta nyt olisi jo tärkeää esittää pelillisestikin hyviä otteita. Tshekki-ottelussa pelilliset hienoudet nimittäin loistivat poissaolollaan.

Kokonaisuudessaan Suomen turnausavaus oli surkea. Tappion vuoksi Suomi saattaa saada puolivälierissä vastaan joko Kanadan tai Yhdysvallat, mikä tulisi olemaan isoakin isompi haaste. Tanska-ottelusta Suomen täytyy ottaa täydet pisteet, mikäli Nuoret Leijonat haluaa vielä taistella lohkovoitosta. Kompastumisiin ei ole enää varaa.

Suomi-Tanska-ottelu alkaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 00:30 Suomen aikaa.

Kiekkoareenan kolme pointtia Tanska-otteluun:

1. Kärkipelaajien onnistumiset:

Julius Nättisen ja Henrik Borgströmin kentälliset olivat Tshekki-ottelussa vielä kaukana parhaastaan, mutta nyt olisi toivottavaa, että Suomen kärkipelaajatkin alkaisivat saada tehoja alleen. Suomen alemmat kentät antoivat hyviä näyttöjä avausväännössä, mikä on jatkoa ajatellen erinomainen asia, mutta pelaajien, kuten Eeli Tolvasen, Petrus Palmun ja Henrik Borgströmin tehoton putki ei saisi kasvaa liian pitkäksi.

2. Viisikkohyökkäyspeli:

Viime yönä Suomen joukkueen hyökkäyspeli oli olematonta: yksittäisten pelaajien kuskailu, avaussyöttöjen heikko laatu ja hyökkääjien huonot ajoitukset tulivat koko ajan esiin. Tämän vuoksi Suomen peli olikin tuskaista koko 60-minuuttisen ajan, ja tähän täytyy tulla muutos Tanska-ottelussa, kun vastassa on yksi kisojen heikoimmista joukkueista.

3. Ylivoimapeli:

Tshekki-ottelussa Suomi sai vain yhden ylivoimayrityksen, joten Nuorten Leijonien ylivoimapelin todellinen taso jäi vielä näkemättä. Ylivoimapeli on harvemmin laadukasta vielä turnauksen alkuvaiheessa, mutta Tanskaa vastaan olisi tärkeää saada onnistumisia tälläkin osa-alueella. Suomella on erinomaisia ylivoimapelaajia Borgströmin, Tolvasen, Palmun, Olli Juolevin, Vili Saarijäven ja Miro Heiskasen johdolla, joten ennakkoon tällä osa-alueella ei pitäisi olla suurta hätää. Palapelin palojen loksahtaminen paikoilleen pitäisi kuitenkin tapahtua nopeasti, sillä Suomi kohtaa jo Tanska-ottelun jälkeen Ruotsin, mikä on Tshekki-tappion myötä Suomelle enemmän kuin tärkeä ottelu.