Nuorisopitoinen Pelicans avasi treenipelikautensa tappiolla

Lahden Pelicans avasi kesän treenipeliurakkansa kohtaamalla kotikaukalossaan KHL-joukkue Severstal Tsherepovetsin. Suomessa leireilevä Severstal otti nuorisopitoisesta Pelicansista voiton lukemin 6–3. 

Samat joukkueet kohtaavat perjantaina uudelleen Lahdessa. Silloin Pelicans marssittaa kaukaloon kokeneen hyökkäyskalustonsa, joka oli torstaina lepovuorossa.

Torstain treenikamppailun maalinteon ottelussa aloitti Severstalin Adam Masuhr, joka kiekkoili Liigassa peräti seitsemän kautta vuosina 2009–2016. Ruotsalaispuolustaja muistetaan erityisen hyvin Kuopiossa ja Oulussa, sillä KalPa-jakson pituudeksi muodostui neljä ja puoli kautta. Kärppiä Masuhr ehti edustaa kaksi ja puoli sesonkia. 

Masuhrin avausosuman jälkeen Pelicans nousi tasoihin 18-vuotiaan sentterin Roope Mäkitalon maalilla. Osuman pohjusti ketjun saman ikäinen laituri Severi Lahtinen. Trion kolmas lenkki oli ketjukavereitaan kaksi vuotta vanhempi toisen polven Pelicans-hyökkääjä Jonne Jantunen. 

Venäläiset kuittasivat maalin kuitenkin nopeasti ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin vierasjohdossa. Toisessa erässä maalinteossa onnistui ainoastaan Severstal, ja viimeiselle erätauolle lähdettiin venäläisjohdossa 4–1. Päätöserässä tulostaululla irvistivät ilkeimmillään vieraiden 6–1-johtolukemat.

Juha Leimun ja Hannes Björnisen osumilla eroksi jäi lopulta kolme maalia.

Joukkueet kohtaavat heti uudestaan perjantaina Isku Areenalla kello 18.30. Pelicans marssittaa ottelussa jäälle ykkösmiehistönsä. Yleisöllä on otteluun vapaa pääsy. 

Pelicans:

Joonas Alenne – Roope Elimäki – Taavi Vartiainen; Mikko Kousa – Nico Manelius

Niko Kivelä – Hannes Björninen – Samuel Salonen; Juha Leimu – Stefan Lassen

Jonne Jantunen – Roope Mäkitalo – Severi Lahtinen; Roni Rukajärvi – Casimir Jurgens

Miika Tiihonen – Artturi Toivola – Lauri Heino; Toni Hannukkala – Jarkko Pynnönen

Maalilla Joona Voutilainen (Joonas Harald)