Nummelin antaa Sotshin näyttönsä Sotshissa

Suomi voitti torstaina Karjala-turnauksen avausottelussaan Venäjän maalein 4-3.

Kun kiekko putosi jäähän avausottelussa, oli Leijona-pakki Petteri Nummelinilla mailan sijaan kädessä kaukosäädin.


Nummelin, 40, valittiin Suomen A-maajoukkueeseen, mutta nivusvamman vuoksi hän seuraa ottelut kotisohvaltaan.


– Katson varmasti kaikki pelit, hän vakuutti.


Mieli teki mukaan, sillä Karjala-turnaus on tärkeä näytön paikka olympiajoukkueen valintaa ajatellen. Kotiturnaukseen päävalmentaja Erkka Westerlund saikin kokoon harvinaisen vahvan maajoukkueen.


– Hienoa olisi ollut mukaan päästä ja kokeilla millaista kansainvälinen vauhti on. Mutta pakko oli passata.


– Kävin Erkan kanssa asiat läpi. Pitää ajatella kokonaisuutta. En olisi ollut 100-prosenttisessa kunnossa, sanoi Nummelin.


Hän päätyi sille kannalle, että tässä vaiheessa kautta tärkeintä on saada paikat kokonaan kuntoon.


– Turnauksessa pelataan kolme ottelua neljässä päivässä. Se olisi voinut olla kuntoutumiseni kannalta liikaa.


– Olisi ollut myös epäreilua Lukkoa kohtaan, jos olisin lähtenyt maajoukkueeseen.


Nummelin pelasi Lukossa viimeksi Ilvestä vastaan lokakuun 19.päivänä. Sen jälkeen hän missasi viisi ottelua.


Millaisesta vaivasta on kyse, onko uusi vai vanha vaiva?


– Onhan näitä vastaavia joskus ollut, muttei pariin vuoteen. Maaottelutauon jälkeen uskon olevani taas täydessä tikissä, viestitti ”Petu” keskiviikon päivätreenien jälkeen.

Mitä Karjala-turnauksesta pois jääminen tekee olympiatoiveille?


– Erkka sanoi, että joulukuussa on seuraava turnaus. Voisin antaa näyttöjä silloin. Sillä edellytyksellä tietysti, että pelit kulkevat sitä ennen Lukossa.


Joulukuun turnaus järjestetään Sotshissa, jossa myös olympiakiekkoa pelataan talvella.
 

Lisää Nummelinin ajatuksia maajoukkueesta perjantain Länsi-Suomessa.