Numerojätkät

Vierailu vanhaan kotikaupunkiin toi taas mieleen, miksi Torontossa on yhtäläisyys Raumaan. Kaikki puhuvat jääkiekosta, vaikka kauden alkuun on vielä matkaa.

Esimerkiksi MLB:n baseballjoukkue Blue Jackets ja MLS:n futisjoukkue Toronto FC vievät palstatilaa lehdissä, koska heidän kautensa on käynnissä, mutta jääkiekostakin kirjoitetaan isoja juttuja joka päivä esimerkiksi Toronto Starissa ja Toronto Sunissa.

Mistä sitten niissä puhutaan? Ei kuitenkaan Leo Komarovin ja Petri Kontiolan tulosta Maple Leafsiin, vaikka suomalaiset leijonajännärit mielellään niin haluaisivat ajatellakin.

Eikä Torontossa puhuta Champions Hockey Leaguestakaan. Itse asiassa Sportsnetin toimittaja Ryan Dixonia lukuun ottamatta kukaan tapaamistani vanhan Downtown League -joukkueeni Galaxy Troopersin pelaajista  ei tiennyt mikä se on. (Eikä saa nauraa joukkueen nimeä, se on hieno logosta puhumattakaan).

Nyt puhutaan numerojätkistä.

Toronto otti ison askeleen, kun se palkkasi kolme syvällisiin tilastoihin perehtynyttä työntekijää. Heidän tehtävänsä on nostaa pelaajien tilastollinen analyysi uudelle tasolle.

Seuran johto on ilmeisen kyllästynyt liian massiivisiin sopimuksiin keskinkertaisille pelaajille. Muualla naureskellaan muun muassa perusjyrä David Clarksonin 36,75 miljoonan dollarin ja seitsemän vuoden sopimukselle. Maple Leafs haluaa kartoittaa tarkemmin mihin he rahansa sijoittavat.

Jo NHL:n perustilastointi on huimasti esimerkiksi Liigaa edellä, ja muun muassa niin sanottua Corsi-tilasto (torjutut laukaukset, ohilaukaukset, maalit, blokatut laukaukset) on käytetty seuroissa jo pitkään. Siitä selviää miten paljon yksittäisen pelaajan ollessa jäällä on vetoja tullut omaan maaliin ja miten paljon vastustajan rysään. 

Mihin numerojätkiä sitten tarvitaan?

Tilastogurut pureutuvat entistä yksityiskohtaisempiin asioihin. He rekisteröivät muun muassa pelaajan hyökkäysalueella viettämän ajan, miten he ajavat sisään hyökkäysalueelle, miten syötöt napsahtavat lapaan ja niin edelleen.

Uusimpien sovellusten alueella pystytään rakentamaan kartta, josta näkyy pelaajan jokainen luistelurata pelin aikana. Sen avulla pystyy esimerkiksi näkemään miten kaukana pakkiparit ovat toisistaan pelin aikana.

Kuulostaako ufolta?

Idea syvällisistä tilastoista on sinänsä hyvä. Jos maksaa nikkarille 100 000 euroa vuodessa ja säästää sopimuksissa viisi miljoonaa, diili on kannattava.

Jääkiekko alkaa ottaa entistä enemmän mallia baseballista ja amerikkalaisesta jalkapallosta, jossa yksittäisten pelaajien analysointi on ollut jo pitkää hyvinkin yksityiskohtaista. Idea on toki hyvä, mutta lajit eivät ole veljiä keskenään. Baseball ja jenkkifutis ovat taktisempiä pelejä, joissa kuvioita on helpompi sopia ennalta kuin jääkiekossa.

Jääkiekko on usein kuin flipperiä, jossa satunnaistekijöitä on valtavasti. Isot miehet luistelevat kapeiden terien päällä liukkaalla jäällä ja yrittävät sohia pientä kuminpalaa kepeillä.

Pointti on siinä, että tilastot eivät sinänsä hyödytä mitään. Niitä pitää osata käyttää.

Menestyminen jääkiekossa perustuu tunteeseen ja joukkueen pelaajien väliseen kemiaan. Jos siihen kehitetään aukoton mittausmenetelmä, se kannattaa ottaa käyttöön välittömästi.