Niklas Bäckström: "Minua varjosti epäonnistumisen pelko"

Niklas Bäckström edusti Kärppiä vuodet 2002–2006 ja voitti neljällä kaudella kaksi SM-kultaa, hopean ja pronssin. Täksi kaudeksi hän palasi kasvattajaseuransa paitaan edustettuaan edellisen kerran HIFK:ta kaudella 1999–2000. Kuva: JP Mikola

– Teimme paljon töitä muun muassa epäonnistumisen pelkoni kanssa. Pääsimme eroon jostakin henkisestä klikistä, joka oli varjostanut pelaamistani.

Sanat kuuluvat Niklas Bäckströmille, ja kehut hän osoittaa Ari Hillille, joka toimi Kärppien maalivahtivalmentajana vuosituhannen alussa – ja toimii edelleen. Tämän Bäckströmin muiston ja paljon muuta voi lukea tänään Oulussa julkaistavasta 440-sivuisesta kirjasta ”Kärpät – Pohjoisen kiekkopeto” -kirjasta, jonka on kirjoittanut Paavo Nurmi.

Vuonna 2002 Kärppiin siirtynyt Bäckström oli tuossa vaiheessa tuntematon suuruus, joka ei ollut saanut kasvattajaseurassaan HIFK:ssa luottoa. Olipa HIFK:n päävalmentaja Ismo Lehkonen sanonut Bäckströmille, ettei tästä tule koskaan SM-liigatason maalivahtia.

Tänä vuonna A-maajoukkueen valmennustiimiin nousseesta Hillistä hän puhuu lämpimään sävyyn.

– Beni on ollut yksi urani tärkemmistä isähahmoista ja maalivahtivalmentajista. Hän auttoi minua tosi paljon.

Sittemmin Bäckström toteutti suuren unelmansa ja pääsi NHL:ään kymmenen kauden ajaksi. Jääkiekkoilun koodistoon kuuluu, että vastustajasta – saati omista joukkuekavereista – ei puhuta pahaa. Bäckström antaa palaa.

Kun Bäckström loukkaantui kevään 2006 pudotuspeleissä kohtalokkain seurauksin, hän osoittaa syyttävällä sormella Bluesin Erkki Rajamäkeä. Bäckströmin loukkaantumiseen johtaneessa tilanteessa Rajamäki työnsi tahallisesti Lasse Kukkosen maalivahdin polven päälle.

– Sanotaan, mitä sanotaan, mutta se ei ollut vahinko, Bäckström muotoilee.