NHL Draft 2017: Puolustajalupaus Välimäki fysiikkatestien kärkeä

Juuso Välimäki oli suomalaispelaajien kärki viikonloppuna pidetyn NHL Draft Combinen fysiikkatesteissä. Tapahtumassa oli mukana yli 100 pelaajaa, ja nokialainen oli lähes kaikissa testeissä 25 parhaan joukossa. Kuva: Tri-City Americans

Länsi-Kanadan pääjuniorisarja WHL:ssä pelannut Juuso Välimäki on yksi tämän kesän NHL:n varaustilaisuuden kiistattomista suomalaisista kärkinimistä.

Viime viikon Draft Combine ei ainakaan heikentänyt Välimäen osakkeita, sillä nokialaispuolustaja ylsi kärkikaartiin lähes kaikissa testeissä, jotka Buffalossa teetettiin nuorille lupauksille. Kestävyyttä mitanneiden testien lisäksi myös nopeus oli hyvällä tasolla.

– Testit eivät ole ikinä olleet mulle kovin mieluisia, enkä ole koskaan ollut kovin hyvä niissä. Nyt kun näin omat tulokseni ja leirin keskiarvot, niin olin tosi tyytyväinen. Se kertoo, että jotain on tehnyt oikein. Oikealla tiellä olen, Välimäki hymyilee.

Kun tuloksia perkaa tarkemmin, käy ilmi, että Buffalon 13 testistä vain kahdessa Välimäki ei ollut 25 parhaan joukossa. Combinessa oli paikalla 106 pelaajaa, joten ykköskierroksen varaukseksi ennustettu Välimäki oli "ykköskierrosta" myös fysiikkansa osalta.

– Molemmat pyörätestit ovat tosi raskaita, eli ei niitä siinä mielessä ole "helppo" tehdä, mutta itselläni ne menivät tosi hyvin. Yläkropan voimatesteissä tulivat ne huonoimmat tulokset, joten siinä on vielä paljon kehittämistä.

Tuloksia lukiessa huomio kiinnittyy helposti siihen, että testin parhaatkaan eivät kiskoneet leuanvetotestissä kuin 11 toistoa. Draft Combinen leuanveto on kuitenkin aika lailla toinen laji kuin vaikkapa perinteinen armeijan kuntotestin leuanveto.
Combine-testissä pelaajien pitää vetää leukoja myötäotteella ja testaajien äänimerkillä antamassa tahdissa. Hylsyjä eli hylättykä toistoja tulee helposti, jos tekniikka ei ole täysin puhdas.

Välimäki on pelannut kaksi edellistä kautta Tri-City Americans -nimisessä joukkueessa. WHL-pelaajana hänet lasketaan "pohjois-amerikkalaiseksi". Tämä selittää sen, miksi nimi ei näy draft-ennakoissa parhaiden eurooppalaisten listoilla.

Kapeissa kaukaloissa pelatessaan Välimäki on ollut jatkuvasti tarkan silmälläpidon alla. Ja mikäs on ollut ollessa, sillä toinen WHL-kausi sujui erinomaisesti. Vastuuta tuli runsaasti, ja runkosarjan 60 ottelun pistemäärä 19+42=61 on puolustajalle komea lukema.

Ei ihme, että nuorten maajoukkuepelaaaja oli Combine-tapahtumassa kahta vaille kaikkien seurojen haastateltavana.

– Juttelin 29 joukkueen kanssa. Aika peruskysymyksiä ne olivat. Perheestä kysyttiin ja omia ajatuksia omasta pelaamisesta ja asioista, joita haluan kehittää, Välimäki kertoo.

Eri NHL-organisaatioilla oli haastatteluissa hyvinkin vaihtelevat kokoonpanot. Pienimmillään pöydän toisella puolella oli neljästä viiteen seuran edustajaa. Runsaimmillaan väkeä oli tusinan verran, kun mukana oli GM:n lisäksi leegio scoutteja eli kykyjenetsijöitä.

Perustarkoitus oli kuitenkin kaikilla sama:

– Halusivat vain oppia tuntemaan vähän ja nähdä millainen persoona olen, Välimäki sanoo.

Kun 29 organisaatiota 31:stä haastattelee, on tietysti kiinnostava tietää, mitkä kaksi seuraa eivät kysyneet Välimäkeä haastatteluun. Ne olivat Dallas ja Minnesota, jolla on tänä kesänä varausvuoro vasta kolmannella kierroksella. Siinä vaiheessa Pohjois-Amerikan listojen top 3 -puolustaja ei enää ole varattavissa.

Dallasin kanssa Välimäki puolestaan on ollut kauden aikana useasti tekemisissä jo aiemmin.

Vaikka Välimäki on pelannut Pohjois-Amerikassa jo kaksi kautta, etunimi esiintyy hyvin usein muodossa "Jusso", niin myös Edmonton Oilersin jakamassa haastatteluvideossa. Nimi ei kuitenkaan ole miestä pahentanut, sillä sujuvasta kielitaidosta on ollut iso apu seurojen kanssa kommunikoidessa.
 


Välimäki kotiutui Yhdysvalloista maanantai-aamuna, ja aikaerosta toipumisen jälkeen edessä on jälleen harjoittelua perusasioiden parissa.

– Tälle kesälle alotin treenaamisen Revolution Trainingin kanssa ja olen tykännyt todella paljon, Välimäki kehuu aerobicin maailmanmestarin Jouni Viitasen vetämää treeniryhmää. 

Aerobisessa kestävyystestissä Välimäki oli viides. Samassa testissä saatiin myös testien paras suomalaisnoteeraus, kun Kristian Vesalainen polki koko testijoukon toiseksi parhaan tuloksen.
Ilves-kasvateista myös Aleksi Heponiemi pärjäsi hyvin oltuaan väkevä hapenottokykyä mittaavissa testeissä. Heponiemen maksimihapenotto VO2 max oli koko testin kahdeksanneksi paras, Välimäen nimi oli sijalla 13.

Henri Jokiharju puolestaan oli suomalaisosaston kärkikaartia varsinkin jalkojen ponnistusvoimaa mitanneissa testeissä.

Kun katsotaan kaikkien 13 testin tulosta, vain yhdessä testissä kukaan suomalaisista ei yltänyt top 25:een. Se oli penkkipunnerrus, jossa toistoja haettiin hieman normikaavasta poikkeavalla nostotyylillä.