Neuvottelu kesti kolme minuuttia - päätös vuorokauden

Rauman Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo kertoi, että Mihal Jurcinan Lukkoon tulosta neuvoteltiin käytännössä vuorokauden verran.

- Tai no, neuvottelu kesti ehkä kolme minuuttia, mutta Milan mietti vuorokauden.

- Meillähän on ollut pakki hakusessa jo joulukuusta lähtien ja haravointia on tehty ympäri maailmaa. Kun Jurcinan agentti soitti, että mies olisi tarjolla, en ensin meinannut uskoakaan. Kuultuani palkkapyynnön kysyin sattumalta vieressä olleilta Risto Dufvalta ja Timo Rajalalta, mitä tehdään. Kahden minuutin päästä soitin agentille takaisin, että selvä.

Pelaaja halusi kuitenkin vielä miettiä, sillä jotkut NHL- ja KHL-seurat olivat vielä kuvioissa mukana.

- Lopulta homma ratkesi nopeasti, vaikka takana olikin tavallaan puolentoista kuukauden työ.