Näkökulma: Tapparan näennäinen passiivisuus myrkkyä HIFK:lle

Tappara on Jussi Tapolan (keks.) johdolla osoittanut hienoa oppimiskykyä HIFK:ta vastaan. Kuva Europhoto/ Jukka Rautio.

Parhaiden joukkueiden ominaisuuksiin kuuluu myös kyky nopeasti oppia niin omista virheistään kuin vastustajan vahvuuksista. Kaikki hyödyntävät pudotuspeleissä kokemuksiaan edellisistä peleistä, mutta harva pystyy tekemään sen niin hyvin kuin Tappara. Juuri nyt sen tuntuu taas Suomen parhaalta joukkueelta, jota välillä Ilvestä vastaan ei ollut.

Kolmannen ottelun HIFK:ta vastaan sen hävisi kahteen asiaan: se päästi HIFK:n pelaamaan sen omaa peliään varsinkin ottelun toisessa erässä, jossa Tapparalla oli rutkasti onnea päästessään tasapeliin. Toinen syy oli jäähyt, joita se sai sitomisista, väärästä vaihdosta ja kiekon lyömisestä suoraan katsomoon puolustusalueelta.

Neljännessä ottelussa kummastakaan virheestä ei näkynyt enää jälkeäkään. Tappara pelasi passiivisesti tietäen sen olevan myrkkyä HIFK:lle, joka menestyy huomattavasti paremmin sellaisten aktiivisten joukkueiden kuten TPS:n kanssa. Mutta Tapparan passiivinen peli jatkuvine viivelähtöineen ei suinkaan tarkoita samaa kuin hyökkäämättömyys. Se jaksaa odottaa vastustajan virhettä ja iskee sitten nopeasti hyvin hallitun syöttöpelin ja joukkuepelaamisen kautta. Tapparalla passiivisuus tarkoittaa sekä hyvää puolustamista että nopeaa hyökkäämistä.

HIFK vastasi myös pelaamalla sekä viivelähtöjä että keskialueen trappia, mutta se ei ole sen omaa pelityyliä.

HIFK vastasi myös pelaamalla sekä viivelähtöjä että keskialueen trappia, mutta se ei ole sen omaa pelityyliä. Näin pelaamalla se pystyikin luomaan huomattavasti vähemmän maalipaikkoja kuin vastustaja, joka on tätä pelityyliä käyttänyt jo kauan ja hallitsee sen hyvin.

Eilen se ei saanut yhtään jäähyä, kun HIFK sai niitä viisi. Suhde vaikuttaa hiukan oudolta ja sitä HIFK:n edustajat ihmettelivätkin, tosin aika maltillisesti. Mutta selkeitä rikkeitä Tappara ei tehnyt yhtään. Edelliseen peliin nähden se oli todellakin siistinyt otteitaan. Tätä voi pitää hienona osoituksena oppimisesta.

Voidaan tietysti sanoa Tapparan ajoittain käyttävän mailaa estämiseen aivan sääntöjen rajamailla, mutta ei ole Tapparan vika, jos niistä ei vihelletä jäähyjä. NHL:ssä se saisi jäähyjä, mutta Suomessa on valittu tämä linja. Jos linja olisi toinen, niin epäilemättä Tappara reagoisi siihen ja pelasi linjan mukaisesti.

Sen päävalmentaja Jussi Tapola oli aivan oikeassa kritisoidessaan Joe Finleyn kiekottoman pelaajan taklaamista. Sellainen pelaaminen kuuluu amerikkalaiseen jalkapalloon, jolloin pelaajat tietävät taklauksia tulevan ja ovat varautuneet niihin. Jääkiekossa näin ei voi tehdä, ja huonoimmassa tapauksessa sellainen voi johtaa pelaajan loukkaantumiseen.

Tosin Tapolan sanavalinta oli hiukan epäonnistunut. Hän käytti sanaa ”törkeä”, joka sopii hyvin Finleyn taklaukseen. Mutta sarjan pahimman taklauksen on kuitenkin esittänyt hänen oma pelaajansa Otso Rantakari.

HIFK ei sen sijaan onnistunut vähäjäähyisyydessään. Viimeisellä kakkosella ei enää ollut mitään merkitystä ottelun kulkuun, mutta pari kertaa sen alivoimapelaajat joutuivat uurastamaan turhaan. Sitä paitsi aina on olemassa myös riski päästetystä maalista. Tapparan ylivoimapeli oli eilen hämmästyttävän heikkoa, mutta tuo riski on aina olemassa. Tappara näki sen hyvin lauantaina.

Mutta sillä ei ole merkitystä, koska Tappara hallitsi peliä muutenkin selvästi.

Se teki eilen käytännössä vain yhden maalin. Se oli komeasti tehty, mutta alkutilanteessa oli mukana myös aika paljon onnea. Mutta sillä ei ole merkitystä, koska Tappara hallitsi peliä muutenkin selvästi. Kun tuloksesta pelataan, niin yksi maali riittää hyvin. Se tiedetään vaikka Kanadan pelistä viime vuoden MM-kisojen loppuottelusta Suomea vastaan. Silloinkin peli oli näennäisesti tasainen, mutta Kanada hallitsi silti koko ajan.

Samaa voi sanoa Tapparasta välieräsarjassa. HIFK on joutunut koko ajan reagoimaan vastustajan pelaamiseen, eikä siten ole päässyt toteuttamaan omaa pelaamistaan. Hyvistä tuloksista huolimatta se oli alakynnessä myös niin Kärppiä kuin TPS:ää vastaan, mutta niissä otteluissa sillä oli myös omat hetkensä ja se pääsi käyttämään kovaa ratkaisutehoaan. Mutta Tapparaa vastaan näin ei ole käynyt. Kolmannen ottelun huikea ylivoimatehokin oli kokonaisuudessa vain sattuma.

Tietenkin HIFK reagoi keskiviikkona Tapparan pelityyliin ja pyrkii kääntämään tilanteen edukseen. Jos se saa katkottua syöttölinjat ja luotua sitä kautta painetta avaajiin, niin se on vahvemmilla kuin nyt. Mutta tuo on helpommin sanottu kuin tehty. Se tarvitsee myös kaikkien uskon siihen, että tilanne voi vielä kääntyä. Yhden heikon lenkin (Juhamatti Aaltonen) se voi vielä kestää, mutta ei useita.

Jokainen peli alkaa kuitenkin 0–0-tilanteesta ja aina pelataan yksi ottelu kerrallaan. Tapparan johto on tukeva ja se on hallinnut sarjaa. Sen pitää vain lukea tilanne oikein ja näyttää taas kykynsä oppia, niin edessä ovat jo viidennet loppuottelut peräkkäin. Jos tai kun näin käy, niin Jyväskylässä tai Kuopiossa joudutaan miettimään, miten pelataan passiivista ja samalla hyökkäyskykyistä vastustajaa vastaan.