Näkökulma: Tappara voi vilkutella iloisesti haastajilleen

Morjensta, morjens. Runkosarjassa otettu kuva JArno Kärjen alkulämmittelystä oli enteellinen. Porilaishyökkääjä vaihtaa patalogon kirveeseen. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Tappara julkisti keskiviikkona – ikään kuin maistiaisiksi – kahden maajoukkuepelaajan sopimukset. Viesti mestarin päänahkaa hamuaville oli selvä: Kirvesrinnnat kokoavat myös ensi kaudelle joukkueen, jolla on kaikki edellytykset pystyttää katusulkuja Keskustorille vieville mukulakivikaduille.

Kirvesrinnoissa jatkava Kristian Kuusela ja Ässistä siirtyvä Jarno Kärki eivät toki olleet enää ihan loppusuoralla kisaamassa paikasta Leijonien MM-joukkueeseen, mutta nykymuotoiseen SM-liigaan he ovat AAA+-tason hyökkääjiä. Kumpikin nähtiin tällä kaudella siinä noin 50 pelaajan ringissä, josta Pariisiin lentänyt miehistö valittiin.

A-maajoukkuetason hyökkääjät kertovat paljon Tapparan vetovoimasta.

Pelaajat uskovat Tapparaan, arvostavat uusvanhaa päävalmentajaa Jukka Rautakorpea ja haluavat pelata oranssin värisissä housuissa pitkillä sopimuksilla.

Pelintekijälaituri Kuuselan, 34, sopimus ulottuu ensi vuosikymmenelle. Kauden 2015–16 pistepörssivoittaja teki kolmen vuoden sopimuksen, joka pitää hänet Tampereella kauden 2019–20 loppuun asti. Sekä laituriksi että sentteriksi kykenevä Kärki puolestaan piirsi puumerkkinsä kaksivuotiseen sopimuspaperiin.

Eivätkä A-luokan värväykset tähän lopu. Nyt julkistetut nimet ovat vasta alkua.

Nykymuotoisessa Liigassa etsitään aukkopaikkojen täyttäjiksi mieluusti Mestiksen helmiä tai iäkkäitä paluumuuttajia. Tappara tekee toisin.

Jos edes puolet muista Hakametsään huhutuista nimistä – joita ovat Niko Mikkola, Veli-Matti Vittasmäki, Mikko Lehtonen ja Niko Ojamäki – pitää paikkansa, Tappara on jo nyt vahva ehdokas triplamestariksi.

Nykymuotoisessa SM-liigassa suosikin aseman voi hakata kiveen tai valaa betoniin, jos pystyy hankkimaan puoli tusinaa A-maajoukkuetason pelaajaa.

Kun tiedetään myös jatkavan joukon iskukyky, Tappara voi ensi keväänäkin vilkutella iloisesti kannattajilleen. Haastajille se on tietysti vähän tympeää – tai niin kuin mestarien leirissä sanotaan: 

Morjensta, morjens.