Näkökulma: Tappara sai mestaruuspalapeliinsä kulmapalan

Kristian Kuuselalla olisi ollut ottajia muuallakin kuin Tapparassa, mutta tuttu ympäristö kallisti vaakakupin kotikaupunki Tampereen puoleen. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto


– Tervetuloa, huikkaa loppuhölkälle lähtevä KalPan pelaaja median piirittämälle Kristian Kuuselalle.

Kovan tason paluumuuttaja on tervetullut profiilinnostaja SM-liigaan, vaikka viime kauden pörssikuninkaan pestaaminen heikentääkin muiden kuin Tapparan osakkeita. 

Kuusela on liigavalmentajan toivepelaaja. Hänet on mutkaton istuttaa miltei mihin tahansa rooliin. Tapparassa vain maalivahdit ja Pekka Saravo hoitavat omat ruutunsa niin, ettei heidän tarvitse "pelätä" Kuuselan anastavan heidän rooliaan.

– No, hypätään nyt ensin tähän liikkuvaan junaan, harjoitellaan ja katsotaan sitten, minkä roolin saan, Kuusela sanoo maltillisesti.

Viime kaudet ovat osoittaneet, että kultakypärä päässäänkään Kuusela ei unohda vastuullista viisikkopelaamista. Peliä tekevä laituri ei laista puolustustehtävistä. Kahden viime SM-liigakauden plusmiinuslukemat vahvistavat vastuullisuuden: +25 ja +19 ovat lämpimiä lukemia 59 ja 46 tehopisteen rinnalla.

Kuusela on nyt 33-vuotias. Se ei ole hyvin harjoitelleelle pelaajalle ikä eikä mikäään. 

Nuorempana Kuusela oli puhdasverinen sniper, mutta vuosien varrella S-Kiekon kasvatista on kouliintunut peliä tekevä laituri – vähän ässävuosien ketjukaverinsa Marko Kivenmäen tapaan. Porissa Kuuselan roolina oli olla "se nulikka, joka iskee kiekot namupasseista verkkoon". Nyt niitä syöttöjä irtoaa Kuuselan "jasonwilliams-muottisesta lavasta: viime kauden 39 ja 32 pohjustusta paljastavat, että vastustajien on syytä yrittää sulkea myös syöttölinjat – jos pystyvät.

Kiekkobisnekseen kuuluu aina myös henkinen ulottuvuus. Ikämiesrajaa lähestyvälle pelaajalle ei välttämättä tarjoudu enää monia mahdollisuuksia ulkomaankomennuksiin. Nähtäväksi jää, miten Kuusela käsittelee sen, ettei pesti KHL:n kaukoseurassa mennyt niin kuin Strömsössä.

KHL:ssä on joskus tapana, että seuran suunnalta tulee "signaaleja" siitä, että pelaaja voisi mieluusti vaihtaa maisemia. 

– En mä sellaista havainnut. Voi olla, että joissakin paikoissa sellaista tehdään, mutta jos se on sitä, että ei tule peliaikaa, niin se on ihan fine. Valmentaja päättää, ketä peluuttaa, Kuusela sanoo myöntäen, että jossakin kohtaa peliaika alkoi huveta. 

Rahaliikenne ei välttämättä ollut yhtä liukasta kuin lentomatkailu monen aikavyöhykkeen yli, mutta valtaosa rahoista on jo tullut. Toki pitää muistaa myös se, ettei 52 ottelun saldo 7+14 ole kunnianhimoiselle kiekkoilijalle sellainen, että se tyydyttäisi tai että Kuuselasta leivottaisiin Hannu Jortikan jalanjäljille toinen suomalainen Habarovskin vuoden mies -tittelillä.

Jäikö hampaankoloon?

– No, pelillisesti meni miten meni, ja halusin päästä pelaamaan ja jatkamaan kauttani muutenkin kuin istumalla, Kuusela muotoilee.

Koska Kuusela ehti olla Venäjän kaukoidässä töissä yli kuusi kuukautta, hän ei kärsi kotimaahan paluusta verotuksellisesti. KHL-kausi alkoi jo heinäkuussa, eli verottajan kanssa ei tarvitse laskea päiviä.

Diili on myös seuralle suotuisa. Tapparan ei tarvitse pelätä, että SM-liiga rokottaisi seuraa sopimuksettoman KHL-pelaajan pestaamisesta samalla lailla kuin naapuri-Ilvestä. Kuuselan seura ei ollut Jokerit, joten seurojen välinen "herrasmies-sopimus" ei ole voimassa.

Kaiken ytimessä on kuitenkin itse pääsasia eli urheilu. 

Pelillisesti Kuusela on Tapparan mestaruuspalapeliin oleellisen tärkeä kulmapala. Tapparan laituriosastolla riittää maajoukkuetason vaihtoehtoja – ja rightin kätisiä ratkaisijatyyppejä – vähintään kolmeen tuloksentekoyksikköön. Kuuselan lisäksi oikea käsi alhaalla ampuvat Teemu Nurmi (tiistaina kaksi maalia, yhteensä jo 16), Sebastian Repo sekä pakeista yv-koostumuksiin kuuluva Otso Rantakari.

– Perhe ja koti ovat yksi asia, toinen on se, että tiedän, mitä täällä pelillisesti on odotettavissa. Nyt pitää vain kaivaa ne samat asiat esiin, joita täällä on kolme viime vuotta tehty.

Oliko mikään muuttunut? Vastasiko tiistain KalPa-ottelu kolmen edelliskauden muistikuvia?

– Ei se nyt ainakaan eri planeetalta ollut. Samaa Tappara-peliä minun silmiini.