Näkökulma: Palaako ”kivikova, kivikova Kiekko-Espoo” Liigaan?

Petro Koivunen oli aikanaan Kiekko-Espoon ykköshyökkääjä.

Tunnuslaulu ”kivikova, kivikova Kiekko-Espoo” oli kaikessa typeryydessään loistava. Ehkä se joskus kuullaan vielä liigatasollakin uudestaan nyt, kun seura on taas olemassa. Mutta monta mutkaa on vielä edessä.

Espoo on kooltaan, rakenteeltaan ja kaupunkilaisten varallisuuden pohjalta kuin luotu juniorikiekkoilussa menestymiseen. Asukkaita on noin 270 000 ja väkiluku kasvaa koko ajan.

Keskimäärin espoolaiset ovat aika hyvin toimeentulevia, joten pystyvät maksamaan niinkin kalliin lasten harrastuksen kuin jääkiekon. Jäähalliverkko on Suomen paras ja kaupunkirakenne tukee sopivasti kiekkoilemista. Kaupungissa on runsaasti väljään rakennettuja kerrostaloja, mutta hyvin paljon myös pientaloja. Varusteiden säilyttäminen on helppoa, eikä ruuhkissa tarvitse istua kuten vaikka Helsingissä.

Kun organisaatio on erinomainen ja työ on tehty hyvin, niin ei mikään ihme, että Espoo on juniorikiekkoilun ykkönen.

Blues on voittanut kuusi kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana Aaro Kivilinnan muistopalkinnon parhaana seurana. Huipputasoa on paljon, siitä ei tarvitse mainita kuin muutama nimi. Liigan pistepörssiä johtava JYPin Antti Suomela on Espoosta samoin kuin on HIFK:n puolustaja Miro Heiskanen. Jokerien Eeli Tolvanen lähti USA:n juniorikiekkoiluun Bluesista.

* * *

Mutta aikuistason edustason kiekkoilu ei ole ollut samalla tasolla. Toki muutamia loistavia menestyksiä on saavutettu, mutta enemmän toiminta on tuottanut ongelmia. Metro Areena on Liigan kokoinen, kun kapasiteetti on hiukan yli 6000, mutta pääsylippuja on myyty liian vähän. Kannattavuus on aina ollut huono.

Syitä on varmaan monta. Yksi on kaupunkirakenne. Espoo on oikeastaan vain rypäs Helsingin lähiöitä. Vaikka tässä mielessä pahin on jo ohi, niin silti ”lähtiessään ulos” espoolaiset suuntaavat paljon Helsingin keskustaan. Tämä asenne ei ole ollut vaikuttamatta myös jääkiekkoon. Espoossa on paljon HIFK:n kannattajia.

Vaikka espoolaisuus onkin kehittynyt, niin identiteetin rakentuminen on silti kesken. Kaupungin hajanaisuus on myös vaikeuttanut pääsylippujen myyntiä. Espoon pohjoisosat ovat maaseutumaisia ja eteläosat kaupunkivoittoisia. Yhteisten asioiden löytyminen on vaikeaa.

Yksi syy on Espoon päättäjien. Nyt Metro Areenalle on raideliikenne, mutta se olisi pitänyt rakentaa jo ajat sitten. Raideliikenne on aina paljon helppokäyttöisempää kuin bussivaihtoehto. Ihan turhaan keskityttiin vain rakentamaan Länsiväylälle kaista toisensa viereen.

Eikä mitenkään voi ohittaa jääkiekkoilun eritahtisuutta. Aikuistason edustuskiekkoilua vetää Metro Areenan pääomistajan Jussi Salonojan Espoo United, juniorikiekkoilun veturi on Blues Juniors ja kolmantena osapuolena on junioriseurojen EKS:n ja EPS:n juuri perustama Kiekko-Espoo. Samaan pöytään osapuolet on saatu, mutta yhteiseen hiileen ei ole puhallettu.

* * *

Nerokas organisaatio erillisine kasvattajaseuroineen ja yhteisine edustusjoukkueineen niin aikuistasolla kuin korkeimmissa juniori-ikäluokissa luotiin 1980-luvun alussa. Heti seuraavan vuosikymmenen alussa oltiin jo valmiit nousemaan SM-liigaan. Silloin todella oli yhteinen asia. Mutta jonnekin se katosi.

Suurin syy tässäkin on edustuskiekkoilun huono kannattavuus. Matinkylä oli kaikessa surkeudessaan tunnelmallinen paikka, mutta uusi kilpailuhalli tarvittiin. Ex-LänsiAuto, ex-Barona ja nykyinen Metro on hieno paikka, mutta pitkään jatkunut tunnelma on puuttunut.

Halli valmistui vuonna 1999 ja on ymmärrettävää, että samalla haluttiin vaihtaa seuran nimi. Kiekko-Espoosta tuli Blues. Päätös oli huono, mutta ei tietenkään ollut kuin pieni syy ongelmissa. Lopulta ne olivat niin suuret, että kaikki oli myytävä Jussi Salonojalle. Hän on varmasti tehnyt virheitä, mutta on tosissaan yrittänyt pelastaa espoolaisen edustuskiekkoilun. Nyt hän varmaan mielellään vuokraisi halliaan uudelle Kiekko-Espoolle. Tilannetta seurataan varmasti mielenkiinnolla Liigan toimistossa, ja eiköhän HIFK:kin odota paikallisasetelman paluuta.

Mutta uuden Kiekko-Espoon ei kannata puheenjohtaja Ami Rubinsteinin johdolla pitää kiirettä.

Viisi vuotta vienee, ennen kuin Jussille kannattaa soittaa. Sitä ennen pitää kunnolla miettiä, miksi aiemmin ei ole onnistuttu ja ottaa siitä oppi. Sen jälkeen pitää organisaatio rakentaa kuntoon jokaista pikkupiirrettä myöten. Liigassa ei enää voi opetella. Sanomattakin on selvää, että kaikki Espoon kiekkoilun osapuolet on jälleen saatava samaan pöytään ja tekemään kunnon yhteistyötä.

Voi olla, ettei tämä onnistu koskaan. Voi olla, että Espoossa voidaan vain odotella jotain uutta yrittäjää isoin rahavaroin. Mutta voi olla, että ”kivikova, kivikova Kiekko-Espoo” kaikuu joskus vielä liigapelien yhteydessä.