Näkökulma: Miksi Suomi antoi Saksan kolmosvahdin seistä päällään?

Tuttu tilanne. Hässäkkä on Mathias Niederberger maskin alla, mutta Veli-Matti Savinainen ei onnistu ohittamaan ottelun sankariksi noussutta saksalaisveskaria. Kuva: Christian Bruna/EPA-EFE–AOP.

Saksa–Suomi  3–2 ja (0–1, 2–0, 0–1, 1–0)

Leijonat on pelannut tällä kaudella huonompiakin veskareita vastaan kuin sunnuntaina.

Jos viikonlopun kahden leijonakamppailun välille pitäisi löytää yksi – ja vain yksi – selittävä tekijä, se löytyisi tolppien välistä. Saksan kolmosvahti Mathias Niederberger oli tolppiensa välissä eri tason ammattimies kuin omia aikojaan kaatuillut Curtis McElhinney Kanadan veräjällä lauantaina. 

Alavireisen MM-turnauksen pelannut olympiakisojen sensaatiojouukkue sai Düsseldorfin maalivahdilta kaipaamansa tuen. Niedersberger pysäytti 36 suomalaisyritystä, kun taas Ville Husson ei tarvinnut vuodattaa hikeä kuin 12 torjunnan verran.

Antero Mertaranta intoutui kutsumaan lähes jokaisen kiekon eteen ehtinyttä Niederbergeriä jopa Berliinin muuriksi. Tosiasiassa se titteli on neljän viime kauden perusteella varattu Eisbärenissä pelanneelle Petri Vehaselle.

No, leveällä pensselillä maalaaminen oli juuri sitä selostajan vallankäyttöä, jota Kiekkoareenan jutussa juuri muutama päivä sitten analysoitiin.

*  *  *

Ei ottelu kuitenkaan pelkästään maalivahtipeliin ratkennut.

Saksa puolusti hyvin, eikä se ollut Pyeongchangin supermenestyksen jälkeen yllätys kenellekään. Ei ainakaan olisi pitänyt olla.

Saksan päävalmentaja Marco Sturm on saanut suojattinsa pelaamaan Heidän Peliä. Kun pelikonsepti on tatutoituna aivopoimuihin, joukkueen on helppo jalostaa altavastaajan asema hyötykäyttöönsä.

Varsinkin Saksan oman puolustusalueen puolustuspelaaminen on juuri niin tiivistä, että helppoja maaleja ei lohkea. 

Moni muistaa, että myös Venäjän olympiaurheilijat puskivat Etelä-Koreassa yhtä tuskaisasti päätään keltamustien puolustukseen ennen kuin jatkoajalle vienyt vapauttava maali tuli – ja lopulta Kirill Gaprizovin osumalla myös olympiavoitto.

Yhtä päätä päätöserässä pelattiin myös nyt.

*  *  *

Suomella panoksena ei ollut kansallisankaruus, eivät loistoautot, eikä oikein mikään muukaan. Lauantain loisteliaan Kanada-voiton jälkeen otteissa oli pientä ulospuhalluksen makua. Pientä, mutta riitttävää. 

Kun kyse ei ole elämästä, eikä varsinkaan sen vastaparista kuolemasta, pelaaminen näyttää usein juuri siltä kuin Suomen osalta näytti.

Vaikka näiden kisojen raikkaudesta, rohkeudesta – mutta myös malttia edustavasta kiekkokontrollista – hurmaantuneet kehuvat kilpaa Suomen pelaamista, Meidän Pelin sunnuntainen tempolätkä -versio näytti monin paikoin yksin puskemiselta.

Leijonilta ei nyt nähty solutason mukanaoloa kuin ajoittain.

Iso eurokaukalo olisi antanut edellytykset toisenlaiseenkin tekemiseen. Olisi pitänyt repiä syötöilllä Saksan puolustus rikki, eikä kuljettaa jatkuvasti itse ja näennäisesti hallita peliä.

Yksin meneminen ei ole yksilötaitoa – ei ole, vaikka Leijonien yksilötaito kieltämättä hivelee silmiä.

Saksa onnistui olemaan koko ajan pelin sisällä ja todellisuudessa vei peliä. Miksi? Koska hyökkäysalueella Suomi oli pelin ulkopuolella valtaosan hyökkäysajastaan. Peliä on nopeutettava syöttämällä. Ei entistä nopeammin yksin kiekko lavassa luistelemalla

*  *  *

Suomen kiistatta taitavat yksilöt veivät kiekkoa kukin vuorollaan – ja sitten oli Niederbergerin vuoro seistä päällään.

Ja mikäpä oli seistessä. Suorasta kuljetuksesta kiskaistut hyvätkään vedot eivät yleensä MM-tason vahtien taakse uppoa. 

Niederbergerin taipumattomuus ei ollut tämän kevään karkeloille tyypillistä. Tanskan kisoissa sykähdyttävimpiä hetkiä eivät ole tarjonneet veskarit, vaan maali-iloitteluja järjestäneet NHL-hyökkääjät. Ne sama maailmantähdet, joita turnauksessa on ennätyspaljon.

Saksalaisvahdille ottelun jälkeen luovutettu sponsorikello oli pieni hinta siitä, että Suomi sai päätösviikolle mainion oppitunnin yhdestä jääkiekko-nimisen pelin keskeisestä perusasiasta, maalinteosta.

Alkukisoissa muutama maali on syntynyt – anteeksi vain – luvattoman helposti. Enää lahjakortteja ei jaeta.

Tarvitaan vetoja suoraan syötöstä.

Tarvitaan maskia.

Tarvitaan veskarin tunteisiin menevää sielukasta häirintäpeliäsääntöjen rajamailla.

Sitä mustelmia tuottavaa sielupelaamista ja myyräntyötä a'la Veli-Matti Savinainen. Sekä niitä paljon puhuttuja maalinteon tukitoimia.

Sebastian Ahon eilen 2.06 ennen varsinaisen peliajan umpeutumista laukoma onetimer oli juuri sellainen, mistä nykykiekon maalit syntyvät. Loistava syöttö Mikael Granlundilta, veskari sivuttaisliikkeesee, komposiitti kaarelle, kiekko verkkoon ja kädet kohti kattoa.

Siksi sitä maalia kannattaa miettiä turnauksen päätösviikon alkaessa, eikä märehtiä jatkoaikatappiota.

Saksa-ottelun jatkoaikatappion jälkeenkin ovet ovat auki päätyyn asti.