Näkökulma: Lukon päävalmentajan ja Pelaajayhdistyksen pomon verbaalimiekkailu on harmaan jouluviikon väriläiskä

Intensiivisyys on ollut kuluvan kiekkoviikon puhutuin lätkätermi. Julkiseen keskusteluun pompahtaa toisinaan aiheita, joista huomaa heti ”alkuverryttelyssä”, että tarjolla on kaikki ainekset virkistävään debattiin.

Lukon päävalmentajan Kari Heikkilän ja Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtajan Jarmo Saarelan verbailumiekkailu joulutauon treenivapaasta on yksi tällainen.

Jupakassa on helppo ymmärtää molempien osapuolten näkökantoja.

Halutessaan silmät – ja korvat – voi ummistaa kumman tahansa osapuolen argumenteilta, mutta niin tehdessä jäisi yksi värikäs sananvaihto välistä.

Sanasota ei selvästikään satuttanut kumpaakaan osapuolta, myrkkyä ei kylvetty, eikä väittelyssä voinut tai tarvinnut julistaa yksiselitteistä voittajaa. Perustelut ja pointtinsa oli molemmilla.

Pelaajat ovat, totta kai, ansainneet jouluvapaansa, mutta muutaman päivän breikin vastakohta ei automaattisesti ole armeija- tai U20-tyyppinen joulu kaukana kotoa –vieroitus perheestä ja lähisukulaisista.

Heikkilä ei tarkoittanut Tampereen tiistain pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa sitä, että ammattilaiset pitäisi repiä aattoiltana kuusen katveesta kaukaloon. Kokenut valmentaja ei väittänyt, että ilman valmentajan valvontaa vihreiden kuulien (gröna gulor) ahmiminen menee yli tai kinkkuvaihde jää jotenkin päälle.

Saarela puolestaan sivalsi takaisin juuri niin räväkästi kuin tilaisuuden tarjoutuessa kuuluukin. Jos on paikka, pitää laukoa.

Heikkilän ja Saarelan intensiivisessä sanailussa parasta on se, että se käytiin. Ja vieläpä niin, että näkemysten vaihto oli nimenomaan julkinen ja sanamuodot värikkäitä.

Heikkilää tiistain lehdistötilaisuudessa seuratessa ei tullut oloa, että hän olisi kritisoinut nykysysteemiä suu vaahdossa ja hampaat irvessä. Yhtä lailla Saarela vastasi haasteeseen intensiivisesti.
Heikkilä myönsi pitkään ulkomailla valmentamisen vaikuttaneen siihen, ettei ”sääntöpykälä” ole pilkulleen tiedossa, ja Saarela käänsi KHL-kortin sopivasti edukseen. Tai päinvastoin.

Tässä keskustelussa molemmat ajoivat maalille ja pelasivat tilanteen loppuun asti. Kenellekään ei silti tullut edes vekkiä huuleen, eikä keskustelussa murjottu puolustuskyvytöntä. Ja vaikka kiekkoilussa kuullaan usein aika groteskiakin kieltä, tässä sanasodassa ei edes kirottu kertaakaan.

Raikas verbaalivääntö, reipas sivaltaminen ja asioista eri mieltä oleminen saatiin kaiken lisäksi aikaiseksi niin, että asia kävi selväksi. Siitä huolimatta kummankin osapuolen perusteluja olisi kuunnellut kernaasti enemmänkin.

Tätä kutsutaan keskustelukulttuuriksi.