Näkökulma: Liigan pulmat ja ratkaisija

Tapparan kapteeni Jukka Peltola ja Liigan toimitusjohtja Riku Kallioniemi välissään runkosarjan voittajan pokaali. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

Pelkkä finaalien katsominen televisiosta on selvästi kertonut Liigalla olevan ainakin kaksi suurta pulmaa. Mutta onnekseen sillä on myös erinomainen mahdollisuus ratkoa nämä pulmat.

  1. Tuomaritoiminnan linjanvedossa on ilmiselviä ongelmia. Suuria taloudellisia panoksia liikutteleva viihdeurheilu ei vain voi olla nähdyn epäselvä ja linjaton vakavissa sääntörikkomuksissa.
  2. Peräkkäiset pelipäivät tuovat pudotuspeleissä suuria valmistautumisongelmia. Otteluohjelmaa olisikin syytä miettiä tarkasti.
  3. Liigalla on ratkaisijaksi toimitusjohtaja, jolla on pitkä ja menestyksekäs kokemus niin sarjan pelaajana kuin seuran toimitusjohtajana.

Ensimmäinen kohta tarkoittaa tietysti kahta eri tilannetta, joista tuomiot olivat aivan erilaiset. Ensin Tapparan Otso Rantakari taklasi KalPan Alexander Ruuttua tavalla, joka ainakin muistutti polvitaklausta. Heti näki, ettei Ruuttu pelaisi vähään aikaan. Rantakari ei saanut tilanteesta jäähyä.

Toinen tilanne sattui eilen, kun KalPan Sami Mutanen taklasi Tapparan Henrik Haapalaa. Taklaus oli puhdas, mutta Haapalan välimatka laitaan oli juuri sellainen, josta voi tulla loukkaantumisia. Sellainen olikin seurauksena. Vammat syntyivät törmäyksestä laitaan, eivät Mutasen taklauksesta. Mutta Mutanen taklasi Haapalan laitaan, ja aiheutti täten tilanteen, josta loukkaantuminen syntyi. Hän sai tilanteesta 5+20.

Yksittäisinä tilanteina kumpaakin tuomiota voidaan hyvin perustella, mutta linjana ei. Ei yhdessä pudotuspelisarjassa voida tuomita näin eri tavalla.

Säännöt luovat tietysti perusraamit, kyse onkin toiminnasta niiden sisällä. Tässä on olemassa kaksi linjaa. Ensimmäinen on tuomarien luovuus sääntötulkinnoissaan, jolloin nämä tekevät omat linjansa. Jääkiekko alkoi kehittyä amatööripohjaisesta kilpaurheilusta nykyiseen ammattilaisten viihdeurheiluksi viimeistään 1980-luvulta lähtien. Tällöin Seppo Mäkelä oli tuomari, johon tämä luovuus ruumiillistui. Hän oli loistava tuomari, joka tunsi perin pohjin säännöt, hänellä oli kiistaton auktoriteetti, ja hän ymmärsi pelin hyvin.

Toinen linja on järjestelmällinen yhdenmukaisuus. Tuomareilla on sääntöjen ohella selkeä linjaus siitä, miten kaikki yksittäiset tapaukset tuomitaan. Tällöin tuomarit eivät enää ole luovia yksilöitä, vaan toimivan järjestelmän osia. Koska Mäkelän tapaisia ei enää edes voi olla nykyisessä neljän tuomarin järjestelmässä, niin yhtenäinen toimintamalli on ainoa vaihtoehto.

Sitä tietysti tehdään koko ajan, mutta finaalien tapahtumat kertovat, ettei työssä ole täysin onnistuttu. Totta kai tapahtumat tulevat nopeasti ja ovat vaikeita, mutta nyt yhtenäistä linjausta ei kaikin osin ole ollut.

Toinen kohta Liigan ongelmissa on peräkkäiset pelipäivät. Runkosarjassa ne vielä menevät. Silloin talous täytyy aina huomioida, ja yksinkertaisesti perjantai ja lauantai ovat parhaat päivät. Ammattilaisurheilussa seurojen on koottava rahaa, ja yksi myönnytys siinä on peräkkäiset pelipäivät.

Mutta pudotuspeleihin peräkkäiset pelipäivät eivät sovi

Mutta pudotuspeleihin ne eivät sovi. Fyysinen kestävyys on yksi tarvittava ominaisuus, eikä ongelma ole siinä, vaikka väsyneiden pelaajien ottelut ovatkin huonotasoisempia kuin levänneiden. Ongelma on etenkin hävinneen joukkueen reagointiaika. Kun peräkkäisissä pelipäivissä suuri osa ajasta menee matkustamiseen, niin aika on pois edellisen ottelun analysoinnista ja uusien suunnitelmien luomisesta. Reagointimahdollisuus jää liian vähäiseksi.

Aikataulu on tietenkin hankala. Runkosarjalla on oltava riittävä pituus jo pelkästään taloudellisista syistä. Runkosarjan jännityksen lisääminen puoltaa pudotuspelien lyhyttä ensimmäistä kierrosta, ja toisaalta MM-kisat sekä niiden vaatima valmistautuminen luovat aikataululle takarajan. Mutta silti pulmaan on myös ratkaisumahdollisuuksia.

Yksi perusmalli on luoda kierroksille vain päivämääräraamit NHL:n tapaan, jolloin yksittäiset pelipäivät päätetään vasta tapahtumien myötä. Jos sarjat ovat lyhyitä, niin pelit voidaan aloittaa aikaisemmin luoden välipäiville aikaa. Liigalla on ollut perinne päättää pelipäivät jo ennen kauden alkua. Mutta silloin ei tiedetä, kuka pelaa missäkin. Pääsylippujen myyntiin näillä etukäteen päätetyillä pelipäivillä ei voi siten olla vaikutusta, vaan seurat joutuvat joka tapauksessa toimimaan nopeasti tilanteiden mukaan. Tähän ammattilaisorganisaatioilla on hyvät valmiudet.

Jos peräkkäisistä pelipäivistä on pakko aikataulusyiden takia pitää kiinni, niin silloin pitäisi olla 2+2+1+1+1 -systeemi, eli ensin kaksi peräkkäistä ottelua ilman välipäiviä samoilla paikkakunnilla ja siten yksittäiset pelit välipäivineen ja paikkakuntaa vaihtaen. Totta kai silloin voi syntyä pulmia pääsylippujen myynnissä, mutta kun runkosarjassa mennään talous edellä, niin pudotuspeleissä pitäisi mennä urheilu edellä.

Riku Kallioniemellä onn suuri haaste, mutta myös erinomaiset  onnistumismahdollisuudet

Nämä pari ilmiselvää pulmaa ovat varmasti hankalia, mutta ratkaisija on olemassa. Liigan toimitusjohtajan työkenttä on laaja painottuen aika paljon talouspuolelle. Organisaatio on aika suuri, ja toimitusjohtajan alaisiin kuuluvatkin mm. niin kilpailutoimenjohtaja kuin erotuomarijohtaja. Näiden tehtävä on ratkoa vastuualueensa pulmia.

Suuret linjat kuuluvat Liigan hallitukselle ja johtoryhmälle, jossa kaikilla seuroilla on edustuksensa. Mutta toimitusjohtajan asema niin hallituskäsittelyn valmistelijana kuin johtoryhmän puheenjohtajana on vahva. Nyt Liigalla on toimitusjohtaja, jonka kokemus ja menestys luovat hyvät edellytykset urheilullisten linjojen vetämiseen. Liigakiekkoilu ei tarvitse yksinvaltaisia menettelytapoja, mutta se tarvitsee linjavetoja. Siinä Riku Kallioniemellä on suuri haaste, mutta hänellä on myös erinomaiset onnistumismahdollisuudet.