Näkökulma: Filppulan maali oli miltei vuoden kiekkoteko

Kokemus ratkaisi. Valtteri Filppulan jatkoaikamaali oli Suomen jatkotoiveiden kannalta elintärkeä. Kuva: HSP

– Meillä on kova usko tuolla kopissa. Tässä turnauksessa kaikki on vielä mahdollista.

Päävalmentaja Lauri Marjamäen Sveitsi-ottelun jälkeisiä sanoja ei ole kiistäminen. Nousu kahden maalin takaa voittoon on siedettävä suoritus, vaikka Suomi hukkasi jälleen yhden pisteen vastustajalle.

(S)veitsi kurkulla pelaaminen toi elintärkeät kaksi pistettä.

Elintärkeä ekstrapiste

Valtteri Filppulan jatkoerässä iskemää 3–2-maalia ei voi ihan vuoden urheiluteoksi kutsua, mutta näiden kisojen jatkoasetelmien kannalta osuma oli äärimmäisen ISO. 

Häviö äitienpäivänä Sveitsille olisi tehnyt tiistain Kanada-pelistä pakkovoiton paikan. Suomen pelaaminen ei – kaikella kunnioituksella – ole ihan vielä näyttänyt siltä, että vaahteranlehti värisisi Leijonien puhaltaessa ja puhkuessa.

Norja voi toki vielä nousta Suomen ohi, mutta se vaatisi sitä, että 1) Suomi häviää Kanadalle (täysin mahdollista) ja 2) että Norja nappaa kahdesta jäljellä olevasta ottelustaan neljä pistettä (ei erityisen todennäköistä). Jos Kanada jättää norjalaiset huomenna pisteittä, tiistain Valko-Venäjä–Norja-ottelun lopputulos ei enää vaikuta Leijonien puolivälieräsaumoihin. 

Ennen tätä viikonloppua on ollut järkevä korostaa sitä, että alkulohkossa on vain kaksi tavoitetta: ottaa paikka puolivälierissä ja kehittää pelaamista siihen kuosiin, että Game 8:ssa on edellytykset ottaa paikka välierissä.

Leijonat on edelleen kummassakin tavoitteessa kiinni, vaikka näissä karkeloissa mikään ei tule helpolla.

Ero taivaan ja helvetin välillä on edelleen turnauksen kahdeksas ottelu.

Osaajat osuvat

Leijonien ykkösketju Sebastian Aho–Filppula–Mikko Rantanen on parantanut peliään koko ajan.

Kolmesta NHL-hyökkääjästä kesken kisojen koottu trio pystyy kontrolloimaan kiekkoa ja rakentamaan paikkoja maltilla myös tasaviisikoin pelattaessa. Pakko onkin, sillä pelkästään erikoistilanteiden varaan alkavan viikon menestystoiveita ei voi rakentaa.

Suomen pelaajamateriaalia on on eri yhteyksissä moitittu riittämättömäksi, mutta laatua, laajuutta ja kovien liigojen kokemusta on aivan riittämiin vertailtaessa rostereita alkulohkon kuuden ensimmäisen vastustajan kanssa. 

Sveitsillä esimerkiksi oli riveissään vain yksi varsinainen NHL-apu, Denis Malgin. Floridan tulokasta voi millään mittarilla kutsua käänteentekeväksi kaveriksi. Ainakaan vielä.

Ylivoima alkaa toimia

Leijonien pelisuunnitelmassa erikoistilanteiden merkitys on suuri. Ylivoimalla pitäisi tehdä enemmän kuin alivoimalla päästää.

Sveitsiä vastaan tämä yhtälö toimi hienosti. 

Suomi iski kaksi ylivoimamaalia, ja oli pelin päällä myös jatkoerässä. Siinä ei ole ihmettelemistä. 

Kolmella kolmea vastaan pelattavat jatkoerän suosivat yleensä taitavampaa osapuolta. Koska äkkikuolemamaalia ei jahdata ikuisuuksia, puukätisintä osastoa ei tarvitse peluuttaa 60+minuuteilla ollenkaan  – edes sillä verukkeella, että pelin venyessä kuormitusta on jaettu tasaisesti.

Puolustajien tulivoima – tai "tulivoima"

Pakit tekivät Leijonien viikonlopun neljästä varsinaisen peliajan maalista kolme ensimmäistä.

Avauserässä nähty Juuso Hietasen 2–1-kavennus oli samanlainen flipperikuula kuin Norja-ottelun ylivoimaosuma, mutta tyylipisteillä ei ole merkitystä. Näissä karkeloissa kaikki lasketaan.

Tuki takalinjoilta on tarpeen, kun Patrik Laine ei ole kisoissa, eikä SHL:n maalipörssin kolmonen Olli Palola mahtunut miehistöön.

Kovin kummoisesti ei ole mennyt Pariisin miehistön maalintekijäosaston veljilläkään – tai sellaisiksi suunnitelluilla. Ahkerasti mutta epätarkasti laukonut Jesse Puljujärvi näivettyi nallipyssyksi ja joutui katsomoon. Juhamatti Aaltonen on päässyt osumaan "ottelussaan" Aurinkokuningas Juhani Tammista vastaan, mutta edellinen tilastoitu täysosuma on edelleen helmikuulta.

Kaksi maalia tehnyt Hietanen nousi Suomen sisäisen maalipörssin jaetulle kärkipaikalle.

Jokin raja itsepetoksellakin

Sveitsin Leonardo Genoni joutui avausrässä venymään torjuntatöihin ainoastaan kolme kertaa. Kahden takaiskun jälkeen pois vaihdettu Joonas Korpisalo ja Harri Säteri saivat IIHF:n tilastoihin yhteensä 11 merkintää. 

Ehkä erän viimeisellä minuutilla tullut kavennus sokaisi, mutta Oskar Osala kehtasi erätaukohaastattelussa väittää, että avauserä oli Leijonilta hyvä.

Moittimatta Osalan kaukalossa – tai aiemmissa haastatteluissa – esittämää asennetta sopii pohtia, millainen olisi ollut huono erä.

Syöttöpelin surkeus

Riittävän pieninä pysyvät pelaajien väliset etäisyydet ovat yksi Meidän Pelin perusperiaatteista. Tämä pätee myös sen marjamäkeläiseen versioon. Kun tuki on lähellä, kiekkoa on helppo syötellä lavasta lapaan.

Mutta mitä, jos syöttöpeli ontuu kuin kiekon kehräsluuhunsa saanut pakki? 

Otetaan yksi esimerkki. Mitä tapahtui Sveitsin 2–0-maalia edeltäneessä vaihdossa, kun Mika Pyörälä sai kiekon laidan lähellä oman vaihtoaition edessä? Helppo metrin-kahden syöttö meni Pariisin toripuluille. Oli syynä sitten Pyörälän huolimattomuus tai etäisyyden lyhyenä pitäneen Joonas Kemppaisen kömpelyys, niin menestystä on turha toivoa jos paineettomat perussyötötkin sössitään. 

Ja heti seuraavassa vaihdossa helisi omissa. Tulkinta on väistämätön: Suomen pelaaminen ei todellakaan ollut kiinni yhdestä tai kahdesta huonosta suorituksesta.

Korpisalosta syyttä syntipukki

Veskarin vaihtaminen on jopa klassisempi herättelykeino kuin juomapullon paiskaaminen pukukopin seinään tai vaihtoaition oven kiskominen saranoiltaan. Kun käkikello kukkui toisen kerran, päävalmentaja Marjamäki käveli itse avaamaan vaihtoaition luukun omin käsin, jotta Säteri saatiin Korpisalon tilalle.

Signaali oli selvä. 

Mutta oliko onneton avauserä Korpisalon vika? Saattoihan se olla, mistä näitä tietää, mutta kumpikaan Sveitsin maali ei. 

Maalivahtia on turha syytellä niin kauan kuin syöttöpeli on mitä sattuu ja oman maalin varjelu pelokasta, arkaa ja sekavaa.

Toki faktat on syytä tunnustaa. Tilalle tullut Säteri oli erinomainen. Maali pysyi koskemattomana, enempää ei voi keneltäkään vaatia.

Tosiasia on myös se, että näissä kisoissa veskaripeli ei ole ollut sillä tasolla, että direktoraatti tai media äänestäisivät suomalaisväriä listoille. Leijonamaalivahti on nimetty 2000-luvun MM-turnauksissa tähdistökentälliseen kolmesti. Kari Lehtonen (2007), Pekka Rinne (2014) ja viime keväänä loistanut Mikko Koskinen eivät nyt saa seuraa.

Se tietysti on täysin sivuseikka.

MM-turnauksessa ei pelata paikoista All Stars -kentälliseen, vaan MM-mitaleista. Ja niistä kamppailemiseen Suomella on Sveitsi-voiton jälkeen nyt täydet mahdollisuudet.