Mummolan mökiltä maalitykiksi

Ville Nieminen on sanonut, että Olli Palola nukkuukin NHL-lakanoissa. Ilta-Sanomien haastattelussa Palola pääsi kertomaan toistaiseksi hienoimman NHL-muistonsa.

Kerran lapsuudessaan hän oli perheensä kanssa Särkänniemessä, jossa Teemu Selänne oli jakamassa nimikirjoituksia. Ollin pikkuveli, aikanaan Lukon A-nuorissakin pelannut puolustaja Vili Palola oli laittanut päälleen Winnipeg Jetsin paidan.

Winnipegille maaleja sylkenyt Selänne vetäisi automaattisesti nimmarinsa Vilin paitaan. Sitä keuruulaispoika ei kuitenkaan odottanut.

- Hän rupesi itkemään ihan hirveästi ja kääntyi äitiin päin: "Äiti, äiti, tuo mies sotki mun paidan!", Olli Palola muistelee.

Palolan nimi on tänäkin keväänä yhdistetty NHL:ään, eikä silloin ole puhuttu lakanoista. Liigan toinen peräkkäinen maalikuninkuus on kova näyttö tuleviin sopimusneuvotteluihin.

Palolaa viedään huhuissa milloin NHL:ään, milloin KHL:ään. Harva uskoo, että hän jatkaisi Suomessa.

- Ne ovat niitä juttuja, joita tässä vaiheessa kautta liikkuu. Olen niitä itsekin kuullut ja lukenut, Palola myöntää.

- Olen kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että nyt keskitytään pelaamiseen. Kaiken näköisiä juttuja on, mutta katsotaan tulevaisuutta kauden jälkeen.

Olli Palola oli tämänkin kauden runkosarjassa kovin maalitykki. Kuva: Vesa Moilanen.​
Olli Palola oli tämänkin kauden runkosarjassa kovin maalitykki. Kuva: Vesa Moilanen.​

Kuluvan kauden runkosarjassa Palola niittasi 29 osumaa. Parannusta edellisen talven saldoon tuli kaksi osumaa.

Pikkuveljen paidan sutannut Selänne ampui aikanaan parhaalla kaudellaan 39 liigamaalia.

- Kyllä tämä ihan hieno juttu on ja lämmittää toki, mutta kyllähän tämä on aika monen asian summa, Palola kommentoi keskiviikkona pudotuspelien infotilaisuudessa Aarne Honkavaara -palkinto sylissään.

Hän vertaa maalintekoa palapeliin.

- Joku äijä pitää yleensä olla maskissa, sillä nykyajan veskarit ovat niin hyviä, että maskittomat vedot napsitaan kiinni. Pelintekijän rooli on iso, ja aika hyvistä syötöistä tässä olen kaksi vuotta saanut nauttia, Palola kiittelee.

- Maalintekijällä on oikeasti välilä helpoin tehtävä. Sen kun puttaa vain sisään.

KeuPan kasvatista tuli ensimmäinen pelaaja, joka on pystynyt voittamaan SM-liigan maalikuninkuuden kahdesti peräkkäin. Viime kaudella hän pääsi iskemään aluksi puskista, mutta nyt Palola oli merkitty mies.

Silti maaliverkko lauloi.

- Omat odotukset olivat aika paljon kovemmat, ja ulkopuoleltakin tuli painetta. Mutta kyllä mä koen, että olen parempi maalintekijä kuin vuosi sitten. Näyttää paremmalta, Palola arvioi.

Palolan suurin vahvuus maalintekijänä on hyvä laukaus. Sitä hän on hionut pikkupojasta asti isovanhempiensa mökillä Tampereen Teiskossa.

Palola on erinomainen ampumaan suoraan syötöstä. Lämäri lähtee lujaa ja tarkasti, vaikka asento olisi miten tasapainoton.

- En tiedä, mistä se johtuu. Onko hyvät mailat vai mitä, Palola yrittää.

- No, on sitä tullut treenattua aika paljon. Toistoja vaan.

Ville Nieminen tuuppi viime kaudella Tapparassa Palolaa voimakkaasti eteenpäin. Tämän kevään pudotuspeleissä hyökkääjät saattavat hyvinkin olla vastakkain.

Nieminen myöntää nähneensä unia, miten Lukko kohtaa välierissä Tapparan. Palolan läpimurto Lukossa jäi tekemättä, joten sinikeltainen paita sytyttäisi varmasti.

- Lukko olisi hieno vastustaja mulle, mutta mennään nyt peli kerrallaan. HIFK pitää hoitaa ensin. Se on kova joukkue, joka repii ja raastaa. Meidän pitää repiä ja raastaa takaisin.

Siirto Tapparaan oli aikanaan hyvä veto Olli Palolalta. Kuva: Roni Rekomaa.​
Siirto Tapparaan oli aikanaan hyvä veto Olli Palolalta. Kuva: Roni Rekomaa.​