Moberg: Selänne oli giganttinen moka

Perjantaina ensi-iltansa saavassa Selänne-dokumenttielokuvassa on asiaankuuluvasti muutama ns. paljastus. Niin kuin se, että Teemu Selänne salakuljetti vankilaan rahaa isoveljelleen, perheen mustalle lampaalle.

HIFK:n takavuosien pomo Frank Moberg on saatu kameran eteen sanomaan, että oli "giganttinen moka" jättää tarjoamatta nuorelle Selänteelle kunnon sopimusta Jokerien pelatessa divarissa.

Mainitaanko Rauma? Kyllä vaan. Ilmari Selänne muistelee miten Teemun ja kaksosveli Paavon synnytys alkoi perheen ollessa venematkalla Helsingistä Raumalle.

Selänteestä on kirjoitettu hänen 1980-luvulla alkaneen uransa aikana niin paljon, että saavutukset, kolhut ja pettymykset on käyty moneen kertaan läpi. Siitä huolimatta, tai oikeastaan juuri siksi, tämä tarina on ehdottomasti kertomisen väärti.

Henkilöpalvontaa on vaikea välttää, kun käsitellään maailmanluokan huippu-urheilijaa. Mutta kyllä sieltä välistä pilkistelee myös ihminen pienine vikoineen ja paheineen.

Kehunsa Selänne on ansainnut. Sukunimikaima ja ammattiveli Vesa Rantanen pitää dokumentissa kovimpana tekona sitä, että Selänne vielä veteraani-ikäisenä, miljoonia tienattuaan ja kaiken Stanley Cupia myöten voitettuaan teki come-backin. Se kertoo intohimosta ja valmiudesta kovaan työhön.