MM-selostajilla on paljon valtaa – kielikuvilla kuten ”pomputtelu” ja ”tanssiinkutsu” oikotie tajuntaan

Onko selostaja ulkona, pellolla, pihalla, kujalla vai hajulla. Kuva Lauri Marjamäestä: Jukka Rautio/Europhoto ja kuva selostajasta: Visual hunt (Creative Commons -lisenssi).

Parhaimmillaan jääkiekon MM-kisojen televisiolähetyksillä voi olla jopa kaksi miljoonaa katsojaa. Selostajalla on erittäin paljon mielipidevaltaa.

Halutessaan selostaja kääntäisi kansakunnan ydinvoimakannan päälaelleen tai puhuisi inhokkinsa suohon ja suosikkinsa kansanedustajaksi.

Ja on selostajalla suuri vaikutus siihenkin, millainen mielikuva joukkueesta, sen pelitavasta ja pelaajista välittyy. Kun Antero Mertaranta toistaa riittävän kauan, että maalivahti ”pomputtaa”, laukaisee se alkukantaisen paniikin hangosta petsamoon.

Iltasanomat laski Mertarannan käyttämien "jälleen"-sanojen määrän viime vuoden MM-kisojen Suomi–Slovenia-ottelussa: 58. Sen toistaminen luo selostukselle tietynlaisen ilmapiirin. 

Iltasanomat analysoi ansiokkaassa artikkelissaan myös sen, mistä Mertaranta ei puhu. Yleismaailmallisesti selostajia syytetään liiallisesta hehkuttamisesta ja ylisanojen käytöstä. Lehden tulkinnan mukaan Mertarannan negatiivinen tulokulma voi johtua suomalaisesta mentaliteetista, jossa ei ole tapana muutenkaan ylistää, tai sitten Leijonien peli turnauksessa oli muuten vaan huonoa.

Ennen kaikkea kysymys on kuitenkin häviämisen pelosta.

Mertarannan pelonsekainen selostus toimii, koska hän sanoittaa samoja pelkoja, joita katsoja käy läpi. Selostaja luo viihteellistunteellisen kokonaispaketin, jonka lajityyppinä on jännitys tai kauhu.

Kysymys ei ole esteettisestä nautinnosta tai pelillisten hienouksien avaamisesta, vaan selviytymisen ja voittamisen hankaluuden dramaturgiasta. Jos sen tekisi vain ilon ja positiivisuuden kautta, draaman kaari olisi huomattavasti vajaampi.

Kannattaa myös kiinnittää huomiota Mertarannan, ja monen muun, tapaan käyttää syntipukkeja, sijaiskärsijöitä. Se on klassinen retorinen keino kanavoida aggressiot sijaisuhriin, joka karkotetaan yhteisön ulkopuolelle. Syntipukki tuo rauhan ja yksimielisyyden.

Mertarannan keinovalikoiman ydinmehua on erityisesti se, että sekä manaamisen että ylistämisen ääripäät ovat käytössä – tämä luo selostukseen tarinallisuuden, dramaattisuuden ja viihdyttävyyden.

Metafora osuu suoraan sydämeen

Metaforien eli kielikuvien värikäs käyttö on keskeinen osa selostajien koreografiaa. Kielikuvat ovat tapa hahmottaa maailmaa.

- Käytämme metaforia arkielämässä jatkuvasti, jopa ihan huomaamattamme. Metaforassa jotain ennestään tuntematonta selitetään rinnastamalla se johonkin jo tuntemaamme asiaan. Metaforia käytetään, jotta asioita voitaisiin tehdä ymmärrettävämmäksi ja helppotajuisemmaksi, purkaa aiheesta pro gradun tehnyt Tomi Nordlund.

Kielikuvat ovat läsnä hyvin arkipäiväisissäkin sanonnoissa ja tilanteissa.

- Hahmotammekin maailmaa arkikieleen juurtuneiden metaforien kautta. Esimerkiksi suuntametaforat ovat yleisiä. Ylhäällä on hyvä ja alhaalla huono: fiilis voi olla katossa tai vastaavasti mieli voi olla maassa, Nordlund havainnollistaa.

Metafora voi olla myös vaarallinen, sillä ne ovat suora reitti mielleyhtymiin, alitajuntaamme, tiedostamattomaan. Kuin runo, joka ohittaa loogisen ja järjellisen ajattelujärjestelmän.

Syvään päähän

Nordlund löysi Liigan jääkiekkoselostuksista erilaisia teemoja, joista selostajat kielikuvia ammentavat. Niihin kuuluvat muun muassa suunta, sota, eläinkunta ja saalistaminen sekä matkanteko ja kulkuvälineet. Kyseisiä teemoja ja jääkiekkoa yhdistävät kamppailu, liike ja kulkemisen tapa. 

- Suunta näkyy monesti ilmaisuissa, kuten "pelaaja pudottaa kiekon alakertaan" tai "kiekkoa pelataan syvään". Sota on urheilussa varsin yleinen metafora, ja jääkiekossakin puhutaan ihan pelin perustasolla aina hyökkäämisestä, puolustamisesta, ampumisesta ja niin edelleen. Voidaan "pommittaa siniviivalta" tai todeta, että "nyt lähti tulinen kuti piipusta".

- Matkanteko on myös yleinen metaforien lähde: selostajat puhuvat usein, miten "hyökkääjä painaa pitkin keskikaistaa", "peruuttaa" tai "laittaa vilkun päälle ja kaasuttaa toisen pelaajan ohi", Nordlund kuvailee.

Hyökkäys- ja puolustuspelissä sekä kontaktitilanteissa käytetään erilaisia sanavalintoja.

- Kontaktitilanteet tuottavat varsin hersyvää metaforista aineistoa. Ne rinnastetaan yleensä viihteeseen, juhlimiseen, jutusteluun tai vaikka tanssimiseen. Selostaja voi todeta, että "siellä on melkoiset perjantaitanssit päällä" tai "pelaaja käy siellä vähän kysymässä toiselta kuulumisia" samalla, kun pelaajat itse asiassa mättävät toisiaan täysillä turpaan.

Myös kiekonkäsittely oli yksi Nordlundin jäsentämistä toiminta-alueista.

- Huomasin, että kiekkoa on mahdollista selostajapuheen mukaan liikuttaa jäällä ainakin 55 eri tavalla. Sitä voi muun muassa kaapia, leipoa, roiskauttaa, törkkiä, ampua, hautoa ja niin edelleen, Nordlund konkretisoi.

Kielikuva kertoo enemmän kuin tuhat kuvakulmaa

Urheiluselostajat käyttävät metaforia, koska niiden avulla asiat voidaan kuvailla tiiviisti ja tehokkaasti. Yksi sana voi kertoa enemmän kuin tuhat kuvakulmaa. Ekonomisuuden lisäksi Nordlund nostaa esiin myös tottumuksen, juurtuneet tavat.

- Tavallisimmista metaforista on tullut hyvin rutiininomaisia ilmaisuja selostajien suussa. Tietyt ilmaisut ovat siis hyvin vakiintuneita, ja veikkaanpa, että osa vahvimmista lätkämetaforista siirtyy selostajasukupolvelta toiselle. Metaforia määrittävät vahvasti lajille tyypilliset käytänteet, jotka olivat tutkimukseni mukaan värikkyydestään huolimatta arvoiltaan jopa konservatiivisia.

Maskuliinisuus on vahvasti kiekkopuheessa läsnä.

- Metaforien taustalta löytyy usein esimerkiksi ajatus jääkiekosta poikien tai toisaalta raavaiden miesten pelinä, jonka pariin naisilla ei ole asiaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että selostaja välttämättä oikeasti ajattelisi näin. Kyse on vakiintuneista puhetavoista.

Legendaarinen yleisurheiluselostaja Mauri Myllymäki viittasi usein Afrikan poikiin: "Siinä on jälleen sellaisia miehiä radalla, ettei paremmasta väliä. Nimittäin nandi-heimon miehet ovat tulleet radalle. Heitä on kolme kappaletta ja heillä on pahat mielessä tähän kisaan." 

Nykyään ei Afrikan poikia juuri kuule mainittavan. Muutaman vuoden päästä kukaan taas ei puhu vielä tällä hetkellä lätkäsanastoon kiinteästi kuuluvista "tanssiinkutsuista" tai "neideistä". Yhteiskunta on yhä herkistyneempi eriarvoisuutta ja stereotypioita ylläpitävälle puheelle ja kulttuurisille käytännöille. Jonain päivänä "tanssiinkutsu" kuulostaa yhtä muinaiselta kuin "nandit" nyt.

"Tanssiinkutsu" on myös hyvä esimerkki metaforan epämääräisyydestä. Se voi kiinnittää huomion vahvasti asian yhteen puoleen, kun toinen puoli jää sumun peittoon. Onko kiekkoselostajan "tanssiinkutsussa" enemmän kyse fyysisestä läheisyydestä kuin väkivallan peittelystä tai hyväksymisestä?

Metaforia käytetään nykyään enemmän kuin ennen. Nordlundin mukaan se ei ole sattumaa.

- Uskon, että ihmiset kaipaavat yhä värikkäämpää kiekkopuhetta. He haluavat viihtyä sekä pelin että myös siitä kertovan puheen parissa. Tylsäksi morkatut selostajat saavatkin usein lätkäfanien parissa haukkuja niskaansa (siinäpä muuten taas metafora!), kun taas sellaisia selostajia arvostetaan, joilla on sekä asiantuntemus että verbaliikka hallussa, Nordlund arvioi.

Selostus on muuttunut myös muutoin kuin sanastoltaan. Rytmi ja äänenkäyttö ovat tyystin toisenlaisia kuin 1970-luvulla.

Nuorilta ja lupaavilta kiekkoilijoilta tavataan kysyä suosikkipelaajaa. Lieneekin paikallaan kysyä metaforatutkijan lemmikkiä.

- Aloin rutiinikielikuvia perattuani innostua sellaisista metaforista, joissa ei oikeastaan ole kovin paljon järkeä, mutta jotka ovat silti hauskoja ja osuvat jollain tavalla tilanteeseen tai tunnelmaan. Selostajan sellainen "mitä sylki suuhun tuo" -meininki on monesti hupaisaa. Näin kevään kunniaksi voisin jakaa tällaisen metaforan gradustani:

”Lehtonen painaa siellä purkka huulessa ja katselee Harley Davidson -mies, että ajokelit alkaa olla kohdillaan, mutta pelataan nyt ensin jääkiekkoa.”