MM 95 -tarina kurkottaa moneen suuntaan – "Meille nostalgiatrippi, nuorille historian oppitunti"

Akseli Koukin esittämä Ville Peltonen ja Jens Hultenin Curt Lindström ovat tarinan avainhahmoja. Kuva: Yellow Film & TV

Jouluna elokuvateattereihin saapuvan 95-jääkiekkospektaakkelin taustalla on varsin luonteva motivaatio. Elokuvan tuottajatahot olivat aikaisemmin tekemässä dokumenttia Teemu Selänteestä ja sen suosion myötä nousi esiin pohdinta myös fiktiivisen jääkiekkotarinan toteuttamisesta. Vaihtoehtoja ei lopulta ollut kuin yksi – kansakuntaa järisyttänyt maailmanmestaruus keväällä 1995.

"Ämämysiviis" on parin vuosikymmenen ajan kerännyt merkityksiä, mystiikkaa ja sinivalkoista painolastia kansakunnan kaapin päällä. Ohjaajaksi valikoitunut Aleksi Mäkelä tunnisti aihepiirin painoarvon, mutta ei epäröinyt tarttua hankkeeseen.

– Tämä on niin erityinen tapahtuma Suomen urheiluhistoriassa, että se ansaitsee muistelua, vaikka se tuntui itsenäisyyspäivänä jotenkin absurdilta, että ensin tuli telkkarista Tuntematon sotilas ja sitten '95-kisojen tiivistelmä, Mäkelä pohtii kiekkokansan arvostuksia.

Mäkelä tiedosti myös aiheen käsittelyn vaikeuden, historiallinen urheilumenestys herättää tunteita ja kielteisiäkin reaktioita on riittänyt jo ennen ensi-iltaa. Kokeneen ohjaan nahka vuosien varrella parkkiintunut niin paksuksi, ettei lähes pyhään aiheeseen kajoaminen häntä huimannut.

– Kun tähän lähdin, tiesin tietysti, että melkoiseen muurahaispesään tässä itsensä sotkee. En olisi varmaankaan lähtenyt, jos tämä olisi ollut ensimmäisiä elokuviani, mutta vuosien kokemus, ylä- ja alamäet ovat tehneet tarpeeksi kypsäksi tähänkin leikkiin, kertoo muun muassa Häjyt- ja Pahat pojat -suurmenestysten myötä nimensä luonut Mäkelä.

Isoja saappaita riitti soviteltavaksi myös näyttelijöillä. MM-finaalissa hattutempun takonutta Ville Peltosta esittää 20-vuotias Akseli Kouki. Ohjaaja-näyttelijä Mikko Koukin poika on itse pelannut pitkän junioriuran turkulaisseuroissa, roolityöhönsä hän valmistautui parin kuukauden harjoitusjaksolla juniorijoukkueen mukana.

– Vaikka on suht pitkä lajitausta, ei minusta parissa kuukaudessa Peltosen kaltaista peluria olisi saanut, mutta kävin A-junnujen kanssa jäällä ja yritin harjoitella kuin melkein-ammattikiekkoilija. Katsoin kyllä nauhoja Villestä ja yritin isoimmat jutut tuoda omaan olemukseen ja luisteluun. Yritin myös katsoa etenkin hänen haastattelujaan ennen tätä voitettua mestaruutta uran alusta, koska hänenkin ulosantinsa on totta kai muuttunut vuosien varrella kokemuksen myötä, Kouki kuvailee valmistautumistaan.

Kouki on tänä vuonna nähty valkokankailla jo Tuntemattoman sotilaan sotamies Salona, mutta Peltosen kaltaisen kansallisen ikonin tulkitseminen vaati nuorelta mieheltä henkisen kynnyksen ylittämistä. Roolihahmonsa elävää vastinetta Kouki ei aikataulukiireiden vuoksi ennättänyt tavata ennen kuvauksia.

– Totta kai hän on erittäin arvostettu, mutta näyttelijälle kaikki roolit ovat kuitenkin vähän samanlaisia. On se sitten juhlittu kansallissankari tai tavallinen kadun mies, rooliin valmistautuminen menee samanlaisella kaavalla. Oikean henkilön esittämiseen liittyy omat haasteensa, kun hänen habituksensa on monille tuttu. En lähtenyt suoranaisesti imitoimaan Peltosta, mutta samanlaista olemisen tyyliä tietenkin yritin hakea, Kouki tuumaa.

Akseli Kouki nähtiin valkokankaalla myös Tuntemattoman sotilaan sotamies Salona. Kuva: Jani Mesikämmen.

MM-kulta kokemuksena on sellainen, että elokuvan työryhmässäkin toisille se oli sukupolvikokemus, joillekin taas esihistoriaa. Akseli Kouki ei ollut vielä syntynytkään Tukholman ihmeteon aikaan, kun ohjaaja Mäkelä puolestaan asui Helsingin keskustassa ja osallistui muiden mukana kultajuhlien huumaan.

– Tämä on meidän sukupolven tulkinta. Meille tämä on nostalgiatrippi, mutta nuorille sellainen historian oppitunti, mikä heidänkin on pakko tietää. Ehkä puolet elokuvasta on sitä, että tämä tarina on vain kerrottava nuorillekin. Ei tätä elokuvaa ole tehty millekään tietylle katsojaikäpolvelle, Mäkelä toteaa.

Koukin ikäpolvelle historiallinen teko on jälkikäteen, ulkopuolelta opitun muistijäljen varaan rakentunut merkkihetki. Jääkiekkoyhteisössä hän ei yksinkertaisesti ole voinut ohittaa asiaa.

– Ainakin lätkää harrastaneille se on merkittävä juttu, valtaosa varmaan tiedostaa, että '95 on voitettu eka maailmanmestaruus. Digitaalisessa maailmassa kun eletään, moni on varmaan katsellut netistä maalikoosteita ja muuta, itsekin tein sitä pienempänä, Kouki muistelee.

Lopulta 95 ei kuitenkaan ole elokuva maailmanmestaruudesta, ainakaan pelkästään. Urheilullisen tarinan ohella keskeisen osan elokuvassa saavat muiden ihmisten kohtalot. Onko kyseessä siis urheiluelokuva?

– Leffassa on monta ulottuvuutta ja tarinaa, mutta jokainen niistä pyörii sen lätkän ympärillä. En kutsuisi tätä kokonaan urheiluelokuvaksi, vaikka niitäkin piirteitä on, Akseli Kouki arvioi.

Aleksi Mäkelä pohtii asiaa hienojakoisemmin.

– En pidä tätä urheiluelokuvana, ehkä lätkäleffana jotenkin, jos sen hienovaraisen eron sieltä oivaltaa. En pidä tätä siksi urheiluelokuvana, että leffan draaman ei tule siitä urheilusta. Sitä matsia ei varsinaisesti tässä jännitetä, mutta lätkä on kuitenkin se kehyskertomus.

– Olisihan se ollut helpompaa tehdä suoraviivainen urheiluelokuva. Silloin kun alkuun tekstiä luin, yritin juuri vähentää sitä puolta, koska minusta kokonaisuus ei ollut tasapainossa. Lätkä ei saanut dominoida liikaa, koska silloin niillä muilla tarinoilla ei olisi ollut mitään virkaa. Kyllähän se lätkäpuoli siinä kokonaisuudessa tietysti on se vangitsevampi puoli varmasti monelle ja jotkut ovat mullekin ihmetelleet, mitä ne muut tarinat siellä seassa ovat, Mäkelä naurahtaa.