Mitä NHL-lupausten penkkitesti mittaa? – Penkkipunnerruksessa yli 400 kiloa nostanut ME-mies haluaisi testata

Nuorten MM-kisoissa seitsemän maalia laukonut tshekkihyökkääjä Filip Zadina oli yksi niistä nuorista kiekkolupauksista, joka pääsi testaamaan suorituskykyään NHL Scouting Combine -tapahtuman uusitussa penkkipunnerrustestissä, Noin 87 kiloa painavalla Zadinalla oli tangossa puolet omasta painostaan. Wattilukema ei yltänyt 25 parhaan tuloksen joukkoon. Kuva: Jerome Davis/Icon Sportswire/AOP

– Heti iski mieleen, montako wattia saisin itse aikaan, hymähtää väkivahva suomalainen voimanostaja Fredrik Smulter.

Penkkipunnerruksessa yli 400 kiloa suorille käsille nostanut Smulter seurasi mielenkiinnolla viime viikonloppuna Yhdysvaltojen Buffalossa järjestetyn NHL Scouting Combine -tapahtuman testituloksia. Estradilla olivat vuonna 2000 syntyneet nuoret kiekkolupaukset.  

Smulterin leipälaji eli perinteinen penkkipunnerrus oli vaihdettu muotoon, jossa tehtiin kolme punnerrusta täydellä teholla painolla, joka oli 50 prosenttia omasta painosta.

Koko satapäisen pelaajajoukon parhaan tuloksen punnersi Kärppien 181-senttinen ja 74-kiloiseksi ilmoitettu Rasmus Kupari, joka teki testin noin 40 kilon painoilla.

Kuparin tulos 8,25 wattia/kilogramma ei sano maallikolle juuri mitään. Eikä se sano juuri mitään myöskään penkkipunnerruksen prolle. Siksi testituloksia mielenkiinnolla lukenut Smulter ei osaa sanoa tai kokeilla, paljonko itse olisi saanut tulokseksi.

– Valitettavasti en pysty sanomaan. Tuollainen vehje, jota siellä on käytetty, maksaa aika monta tuhatta euroa, eikä se ole Euroopassa yleinen. Minäkään en ole koskaan tuollaista käyttänyt, sanoo Smulter, joka painoi aktiivivuosinaan 150 kiloa.

– Jenkeissä tuota mittaustapaa käytetään aika paljon. Siellä ei seurata vain kiloja, vaan katsotaan myös kropan voimantuottoa eli mitataan watteja.

Sen sijaan Suomesta ei ole helppo löytää hyvin varusteltuakaan salia tai punttikoppia, missä testin saisi järjestettyä. Siinä kun Cooperin testi on helppo juosta millä tahansa lähimmällä urheilukentällä, watteja on vaikea mitata, vaikka penkkipunneruspaikkoja on kaikilla salilla.

– Jos ei haluta mitata, penkkimaksimia tai toistojen määrää, niin onhan tuo ihan järkevää – tai vaikka se onkin hieman hifistelyä, niin ainakin sillä saadaan yhdenmukaiset testit kaikille, jotka sen tekevät, Smulter sanoo.

Voimanostaja Fredrik Smulter olisi kiekkokaukaloissa inasen väkevämpi ilmestys. Kuva: Tomi Natri/All Over Press

NHL:n varaustilaisuutta varten järjestettävässä Scouting Combine -tapahtumassa nuoria kiekkolupauksia testattiin monilla erilaisilla fysiikkatesteillä. Mitattavia asioita oli yhteensä 20, mutta kaikissa – kuten rasvaprosenttia mitattaessa – pelaajien ei toki tarvinnut hikoilla tai hengästyä.

Testeihin on miltei joka vuosi tehty pieniä viilauksia. Nyt uusiksi oli mennyt penkkipunnerrus.

"Penkkivoimalla ei välttämättä tee jääkiekossa yhtään mitään – luistelulihasten pitää olla äärimmäisen vahvoja, jos haluaa pärjätä."

Aiemminkaan siinä ei ole ryskätty raskaimmilla mahdollisilla raudoilla, vaan käytössä on ollut maksimipenkkituloksen mittaamisen sijaan testi, jossa on mitattu toistojen määrää, kun tankoon on lastattu noin 70–80 prosenttia pelaajien omasta painosta. Tällä testillä kärki on aiempina vuosina päässyt pariinkymmeneen toistoon.

– Penkkivoimalla ei välttämättä tee jääkiekossa yhtään mitään. Tietysti se (ylävartalon voima) voi osittain vaikuttaa laukaukseen, etenkin lyöntilaukaukseen. Parikymmentä vuotta sitten – silloin kun Joni Lehto, Pasi Saarela ja nämä miehet pelasivat – sen merkitys oli kuitenkin suurempi kuin nykyään, Smulter sanoo.

Katso oheisesta jutusta, millaisia lämärejä Smulter itse laukoo.

– Nykyään perinteinen lyöntilaukaus ei edes ole enää niin käytetty. Sitä ei oikeastaan enää edes niin tarvita. Samalla mailat ovat muuttuneet niin, että heikommillakin voimilla pystyy laukomaan lujaa, Smulter vertaa.

Vaikka testin yksityiskohdat wattimittaukseen tarvittavista apuvälineistä eivät ole tiedossa, voimaharjoittelun erityisosaajalla on selkeä käsitys, mitä uusitulla penkkitestillä on haettu.

– Yläkropan herkkyyttä ja nopeutta.

Smulterilla on kristallinkirkas näkemys siitä, missä kohtaa kroppaa kiekkoilijan on syytä olla väkevimmillään.

– Jos mietitään luistelua ja kamppailuvoimaa, niin lantion ja nivusten voima on oleellista, ei välttämättä pelkästään reisien. Niillä sä luistelet ja siitä tulee se kuuluisa kiekkoperse, Smulter sanoo.

– Luistelun pitää olla äärimmäisen vahva, jos haluaa pärjätä. Vatsa- ja selkälihakset lisäävät sitten kamppailuvoimaa, hän listaa.

Vuosien varrella jääkiekkoilijan ihannevartalon malli on muuttunut aiempaa kevytrakenteisemmaksi. 

Niin pitkälle ajattelua ei kuitenkaan kannata viedä, että voisi väittää mailerityyppisen kropan olevan muotia kaukalossa. Siksi ylävartalossakin on oltava puhtia – ja myös jonkin verran kokoa.

– Täytyy silti lisätä tämä, vaikka kaikki eivät siitä ehkä pidäkään: Onhan se helpompaa mennä maalille ja kulmiin, jos tietää olevansa vahvempi kuin vastustajat, Smulter virnistää.

Hän kertoo saaneensa samansuuntaista viestiä myös maajoukkuekiekkoilija Oskar Osalalta, jonka voimaharjoittelua hän on jo vuosien ajan seurannut ja avustanut treeneissä.

Jääkiekon kaltaisessa kontaktilajissa lihakset eivät ole itseisarvo, mutta ne toimivat monissa tilanteissa suojapuskurina.

– Sitä "Osku" onkin sanonut. Jos massaa ei ole olkapäissä, riski loukkaantua kasvaa, Smulter huomauttaa.

Kuparin lisäksi näyttöjä NHL-seuroille antoivat Jesperi Kotkaniemi, Sampo Ranta ja Niklas Nordgren, joka tosin ei vammatilanteensa vuoksi päässyt vetämään koko testipatteria läpi.

Kaikki Scouting Combineen osallistuneet lupaukset ovat potentiaalisia NHL-varauksia juhannuksen draftissa. Fysiikkatestien lisäksi Buffalon tapahtuma tarjosi seuroille mahdollisuuden haastatella nuoria pelaajia.