Mistä Lukko laukoo - Gagnonilla ykköstontin tuhlausta, Tiivolalla terävyyttä

Lukon laukaukset tasakentällisin 5 vs. 5 jatkuvapintaisena karttana.

Mitä enemmän ammut, sitä parempi tulos? Ihan niin yksinkertaista se ei ole. Myös se vaikuttaa, mistä ja miten ampuu. Barcelonalainen koulukunta pidättäytyy turhasta ampumisesta, koska se voi merkitä pelivälineen luovuttamista vastustajalle. Lestadiolaisen koulukunnan liturgiassa kudin pidättäminen on aina hedelmätöntä.

Joka tapauksessa laukaisupaikat kertovat joukkueen ja yksilöiden hyökkäyspelin rakenteesta ja laadusta. Lukko on alkukaudella ampunut tasakentällisin kuudenneksi eniten ja tehnyt kuudenneksi vähiten maaleja. Lukkoa vastaan on lauottu eniten ja sille on tehty eniten maaleja. Kärjistäen voisi tulkita, että maalivahtipeli on ollut yhtä huonoa kuin puolustuspeli, mutta viimeistely on ollut hieman heikompaa kuin hyökkäyspelin rakenne.

Lukon laukaisutasapaino (laukausten suhde vastustajan laukauksiin tasakentällisin) on sarjan heikoin. Menestyminen on silti hieman monimutkaisempaa kuin laukaisutilasto: joukkue voi pitää kiekkoa ja etsiä yhä parempaa, täydellistä laukaisupaikkaa. Tai räiskiä mistä sattuu. Hyvä selittäjä voitolle laukaisutasapaino kuitenkin on.

Mutta ei mennä nyt siihen, huomio on yksilöissä. Kiekkoareena analysoi Lukon laukausten jakautumista vaaralliselta ja vaarattomalta maalintekosektorilta tasakentällisin seitsemän ottelun ajalta 13.10–28.10. Vaarattoman ja vaarallisen maalintekosektorin sijainnit näkyvät kuviosta 2 jutun lopussa. Hyvät laukaukset ovat maaleja tai maalivahdin torjumia, huonot laukaukset ovat menneet ohi tai ne on blokattu.

Hyökkääjistä tarkastelujaksolla ampuivat eniten Ville Vahalahti, Aleksi Saarela ja Heikki Liedes (ks. taulukko 1). Eniten huonoja laukauksia oli Jesse Virtasella, hyviä Vahalahdella.

Taulukko 1. Laukaukset tasakentällisin. Sameli Ventelä, Aaro Vidgren, Eetu Koivistoinen, Simo-Pekka Riikola, Joose Antonen ja Janne Väyrynen on jätetty taulukoista pois vähäisen peliajan vuoksi. Klikkaa kuvaa nähdäksesi isompana.

Vähiten suhteutettuna peliaikaan ampui Atte Mäkinen, seitsemässä pelissä yhteensä seitsemän kertaa (ks. myös taulukko 2 jutun lopusta). Vaarattomalta sektorilta ampuivat eniten pakit Virtanen, Steven Seigo ja Rony Ahonen sekä hyökkääjä Saarela.

Puolestaan vaaralliselta sektorilta laukoivat eniten Vahalahti, Aaron Gagnon ja Heikki Liedes. Vahalahti ja Liedes niittasivat tarkastelun kohteena olevissa seitsemässä pelissä kumpikin 2 maalia, Gagnon ei yhtään.

Gagnonin osalta onkin huomioitavaa, että hänen 11 vaaralliselta sektorilta ampumastaan laukauksesta vain neljä meni maalille asti, muut menivät ohitse tai ne blokattiin. Jos laukausten laadussakin oli parantamisen varaa, niin hän epäonnistui toimittamaan kiekon edes maalille asti hyvistäkin paikoista. Niin kuin kuvio 1 osoittaa, Gagnon on laukonut hieman sivusta. On kuitenkin muistettava, että laukominen ei ole pelkästään kiinni yksilöstä vaan koko ketjun suorittamisesta. Ja painotettakoon, että seitsemän ottelun otos on varsin pieni, siitä ei kannata tehdä kiveen hakattuja johtopäätöksiä. Yhtä kaikki, Gagnonin laukominen on loppukauden Kiekkoareenan tarkkailulistalla.

Kuvio 1. Laukausten sijainnillinen keskipiste ja määrä. Klikkaa kuvaa nähdäksesi isompana.

Sami Lähteenmäen ja Valentin Claireauxin laukaisutilastot ovat varsin mielenkiintoisia. Heidän laukauksistaan yli 80 prosenttia meni maalille asti, kun esimerkiksi Gagnonilla vastaava lukema oli 47. Lähteenmäki ja Claireaux eivät siis ainakaan räiskineet plekseihin tai laukoneet ensimmäiseen puolustajaan. No, kumpikaan strategia ei ole varsinaisesti maalihanoja aukaissut. Gagnonin koko kauden maalisaldo näyttää nollaa, Lähteenmäen ja Claireauxin yhtä.

Kun tarkastellaan laukaisumääriä suhteutettuna peliaikaan, kärjessä on Lauri Tukonen. Tukosella oli myös suhteellisesti eniten hyviä laukauksia koko joukkueesta. Lisäksi laukaisukartta osoittaa, että Tukosen laukausten keskimääräinen sijainti oli hyvä. Tukonen on myös Lukon koko kauden ykköspyssy viidellä maalillaan yhdessä Peter Tiivolan kanssa, vaikka on pelannut muita neljä peliä vähemmän.

Otetaan sinne loppukauden tarkkailulistalle Gagnonin ohella toinenkin nimi. Nyt hyvässä mielessä, sillä kaikkein erikoisin tilasto on Tiivolalla. Hän on tehnyt viisi maalia, vaikka on ampunut vain 26 kertaa. Jotain Tiivolan laukaisustrategiasta ja/tai -kyvystä kertoo se, että hänen vaarallisen sektorin hyvien laukaustensa osuus kaikista laukauksista on poikkeuksellisen suuri. Seuranta-aineisto antaa siten olettaa, että Tiivola ampuisi vaarallisista paikoista ja laukaukset menisivät hyvällä prosentilla perille. Laitetaan Tiivolakin tarkempaan seurantaan.

Kartta laukausten keskimääräisestä sijainnista paljastaa muutaman kiintoisan seikan. Claireaux on ampunut vähän, mutta keskimäärin kaikkein lähimpänä maalista. Toki Claireauxin laukaisumäärä on kovin pieni ja seuranta-aika lyhyt, joten tulkinnassa täytyy olla varovainen, mutta voidaan aiheellisesti kysyä, eikö hän halua ampua muualta vai eikä hän pääse ampumaan muualta? Onko Claireauxin laukaisuvalinta tietoinen strategia? Vai onko laukaus yksinkertaisesti vain huono? Loppukausi tulee näyttämään.

Sekä Seigon että Ahosen laukausten keskipiste on muihin puolustajiin verrattuna selvästi keskemmällä kenttää. Molemmat ovat hyviä liikkuman kiekon kanssa, joten se saattaa auttaa luomaan vetopaikan parempaan paikkaan.

Taulukko 2. Laukaukset tasakentällisin suhteutettuna peliaikaan (per minuutti). Klikkaa kuvaa nähdäksesi isompana.

 

Kuvio 2. Vaarallinen ja vaaraton maalintekosektori.

 

Lisää aiheesta