Mikrofonit päästä ja pöytäliina pöydältä

Mestismatsien jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa saatetaan tarjota kakkua, kuten Ismo Lehkonen teki Pasi Räsäselle Sportin kabinettinousun selvittyä. Niitten jälkeen saatetaan myös jakaa kakkua, kun tuomarit ovat saaneet täyslaidallisen v-alkuisia haukkumasanoja.

SM-liigassa vastaavat tapahtumat ovat usein kliinisiä. Niissä valmentajat hokevat merkityksetöntä lätkäjargonia ja kertovat, miten oma joukkue oli hyvällä jalalla liikkeellä, vastustaja oli heti valmis pelaamaan tai tuli kovaa päälle.

Toimittajan kannalta ne ovat suorastaan toisarvoisia. Latteuksista ei saa mitään irti, eikä yleisessä tilaisuudessa yleensä kukaan viitsi kysyä mitään. Jos on jotain kysyttävää, se kysytään valmentajalta kahden kesken pressin jälkeen, etteivät kollegat pääse ratsastamaan siivellä.

Joskus sentään poiketaan kaavasta. Näin tapahtui lauantaina Turussa.

Lehdistötilaisuus oli virkistävä poikkeus jo siinä mielessä, että Lukon valmentaja Risto Dufva ei toisaalta säästellyt sanojaan eikä itseään.

Dufvalla on hieno kyky vetää salamannopeasti ja nokkelasti vastapalloon, jos toimittaja sortuu esittämään hölmön kysymyksen. Lauantaina nokkeluudet jäivät kuitenkin väliin, sillä Dufva oli ylen hapan ja suorastaan ruoski itseään.

Suoritus jäi kuitenkin pahasti kesken. Dufva oli vastaamassa kysymykseen, kun TPS:n valmentaja Kai Suikkanen yhtäkkiä kätteli hänet ja poistui. Tuohtunut Dufva repi mikrofonin päästä, ja samassa hyömyssä pöytäliinakin lähti pöydältä.

Dufva oli syystäkin pöllähtänyt. Hän kertoi TPS:n mediavastaavalle, ettei ole koskaan ennen kokenut mitään vastaavaa. Omalla kohdallani lauantainen ei sentään ihan kolmen kärkeen yllä.

Oman toimittajaurani mieleenpainuvin tapaus on peräisin Ässien ja Sportin karsintasarjasta. Kun Juhani Tamminen laitetaan toimittajalauman keskelle hieltä ja homeelta haisevaan vanhaan pukukoppiin, ollaan ruutitynnyrin äärellä.

Tamminen vaati seuraavaan otteluun tasapuolisia tuomareita ja lisäsi, että ”ei tartte olla hyvät”.

Se oli mielestäni hyvä lohkaisu, ja suupieleni kaartuivat hymyyn. Takanani joku naurahti.

Tammisen katse kääntyi, ja hän tavoitti eturivistä hymyilevän toimittaja Mäkeläisen, joka raapusti innolla sanoja muistiin.

Tamminen kysyi ensin, montako liigapeliä olin pelannut. Kun vastaus oli nolla, hän toivotti minut jonnekin baarinnurkkaan naureskelemaan.

Episodi päätyi iltapäivälehtien keskiaukeamalle ja pieneksi nettihitiksi.

Vuotta aiemmin olin saanut samassa rakennuksessa Alpo Suhosen hiiltymään. Kysyin normaalin keväisen runkosarjaottelun jälkeen perusteluja siihen, että Ässät jää pois Pitsiturnauksesta.

Suhonen kuittasi moiset heinäkuun pelit sirkushuveiksi ja pienen kommenttienvaihdon jälkeen nimitti minua lapselliseksi.

Astetta järeämmällä tykillä ampui kuitenkin Asko Tanhuanpää kevään 2005 tulikuuman Lukko-HIFK-pelin jälkeen.

Ikimuistoisessa puolivälieräottelussa Pentti Matikainen lähetti ensin nelosketjunsa Esa Pirneksen johtaman Lukon ykkösen ja jopa maalivahti Dwayne Rolosonin niskaan ja myöhemmin kakkosmiehensä Harri Rindellin lehdistön möyhennettäväksi.

Tanhuanpää kysyi Rindelliltä kylmän rauhallisesti, mitä hän kommentoi siihen, että Lukolta puuttuu seuraavasta ottelusta yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista ja HIFK:lta ”joku v**un kaukalopalloilija”.

Kyseessä olivat siis ottelunrangaistuksen saanut Shayne Toporowski ja Pirneksen kimppuun käynyt Toni Häppölä, jonka Sami-veli oli yksi maan tunnetuimmista pillerinpyörittäjistä.

Rindell ei jostain syystä pitänyt kysymyksestä.