Mikko Mäenpää palaa Jyväskylään

JYP järjesti pronssiottelusta todellisen koko illan tapahtuman. Ennen maali-iloittelua julkistettiin Mikko Mäenpään paluu JYPin paitaan. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Puolustaja Mikko Mäenpää palaa JYPin puolustukseen kolmen vuoden sopimuksella.

JYP tiedotti, että Mäenpää "palaa kotiin", mikä antaa paikan saivartelulle. Kyseessä on 34-vuotias Tapparan kasvatti, joka on kerännyt eniten liigapelejä HPK:n paita päällä.

Mäenpää on edustanut JYPiä kahdesti. Ensimmäinen visiitti kattoi kaudet 2002-05, toinen sesongin 2014-15. Päättyneellä kaudella hän pelasi Sveitsin pääsarjassa HC Ambrì-Piottassa.

Liigakaukaloissa Mäenpää on nähty JYPin, HPK:n ja Pelicansin paidoissa. Mestis-kiekkoa mies on kokenut Jukureissa ja Sportissa, mutta ison siivun karriääristään hän on nauttinut ulkomaisista huippusarjoista.

Seurahistoriasta löytyvät ruotsalaiset Skellefteå ja Frölunda sekä KHL-seurat Amur Habarovsk, ZSKA ja Lev Praha. Kaksi viime kauttaan mies pelasi Ambri-Piottassa.

- Mäenpää on tehokas maailmaa nähnyt hyökkäysvoimainen puolustaja, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari kuvailee seuran tiedotteessa.