Mikko Koivun voittamisen palo selvisi Tuomo Ruudulle jo C-junnuissa: ”Kun meno kovenee, hän vastaa huutoon”

Mikko Koivu on taistellut koko NHL-uransa Minnesota Wildin puolesta. Kuva: Nick Wosika/Icon Sportswire

Vuonna 1983 syntyneet Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu astelivat ensimmäisen kerran samaan pukukoppiin poikien maajoukkuetapahtumaan kaudella 1998-99. Kaksikko oli kohdannut toki jo aiemmin vastustajina, kun Mikko pelasi TPS:n ja Tuomo HIFK:n C-nuorissa.

– Häntä vastaan joutui jo silloin pelaamaan kovaa. Mikko ei antanut yhtään periksi. Hän ansaitsi kunnioituksen jo silloin, Tuomo Ruutu sanoo.

– Mikon voittamisen palon näki ja tunsi. Kun on pelannut myöhemmin samassa ketjussa, käsitys on vain vahvistunut.

Hyökkääjistä tuli pitkäaikaisia joukkuekavereita nuorten ja aikuisten maajoukkueissa. Yksi huipentumista oli vuoden 2011 MM-kisojen kulta.

Ruudun pelit NHL:ssä ovat jo loppuneet, mutta Koivu jaksaa johdattaa edelleen joukkojaan Minnesota Wildin kapteenina. Kun tilanne on näyttänyt toivottomalta, Koivusta on löytynyt usein uusi vaihde, joka on pitänyt joukkueen pään pinnalla.

Niin tapahtui Läntisen konferenssin ensimmäisen kierroksen kolmannessa pelissä Winnipeg Jetsiä vastaan. Jets näytti jo marssivan vaikeuksitta johtoon, mutta Koivu lietsoi joukkonsa 6-2-voittoon. Wild kavensi sarjan 2–1:een, ja tilanne on taas täysin auki.

– Mikon panos ei yllätä sikäli, että kun meno kovenee, hän vastaa huutoon. Hän on ollut aina sellainen, Tuomo Ruutu kehuu.

***

Mikko Koivuun liitetyt adjektiivit tunnollinen ja työteliäs voidaan hyvin liittää Ruutuunkin, joka pelasi NHL:ssä 735 runkosarjan ottelua.

Voisi kuvitella, että tappiotilanteessa Koivu nousee pukukopin penkille ja huutaa kuuluvalla äänellä, että jätkät perkele, nyt tarvitaan lisää vääntöä. Miten paljon Mikko vaatii ketjukavereiltaan?

Mikko on enemmänkin sellainen, että hän vaatii itseltään kaikkein eniten.

– Mikko on enemmänkin sellainen, että hän vaatii itseltään kaikkein eniten. Siksi hän on ollut kapteenina niin pitkään, Ruutu vastaa.

Jets lähti ensimmäisen kierroksen sarjaan ennakkosuosikkina, ja Winnipegin peleissä näyttikin, ettei Wildille jää kuin sivustakatsojan rooli. Jets dominoi odotetusti kamppailutilanteita, ja Wild näytti selvästi lamaantuneelta ykköspakki Ryan Suterin loukkaantumisen takia.

Wildin nousun jäljet johtavat kapteeni Koivuun. Hän oli syöttämässä ylivoimalla Wildin kahta maalia ja johti muutenkin joukkojaan ylväästi. Kapteeni urakoi Daniel Winnikin jälkeen toiseksi eniten alivoimalla.

***

Wildin yksi toivo lepää keskustan luunkovassa kokemuksessa. Eric Staal oli yksi kolmospelin sankareista maalilla ja syötöllä. Kolmosen keskellä häärii vielä kolminkertainen Stanley Cup -voittaja Matt Cullen.

Ja kas kummaa, Tuomo Ruutu on pelannut heidänkin kanssaan samaan aikaan Carolina Hurricanesissa.

Staal on hyvä johtaja, jossa on saman tyyppistä luoteen lujuutta kuin Mikossa.

– Staal on hyvä johtaja, jossa on saman tyyppistä luoteen lujuutta kuin Mikossa. Hän kohtelee kaikkia pelaajia samalla tavalla roolista riippumatta. Häneltä on aina vaadittu tulosta, ja sitä hän on pystynyt tekemään. Staal on loistava joukkuekaveri ja ihminen, Ruutu kuvailee.

– Cullen puolestaan on yksi mukavimmista joukkuekavereista koko uralla. Cullenia vastaan on vaikea pelata hänen monipuolisuutensa takia.

Wild hankki Staalin viime kaudella, vaikka ura näytti kääntyneen laskusuuntaan. Tämän kauden runkosarja oli Staalin, 33, uran yksi parhaista. Kolmospelin perusteella voi sanoa jälleen kerran, että hankinta kannatti.

Ruutu uskoo, että Staal keventää kokemuksellaan paitsi Koivun, kaikkien muidenkin Wildin pelaajien kuormaa. Koivu ja Staal pystyvät pelaamaan joka ilta vastustajien parhaita pakkeja vastaan.

– Staal on hyvä luistelija, ja hän pystyy suojaamaan kiekkoa tehokkaasti. Se on nykyisessä NHL:ssä tärkeä ominaisuus, ettei vastustaja pysty purkamaan kiekkoa alueelta pois.

***

Tuomo Ruutu tuntee Mikael Granlundin sekä maajoukkueesta että yhteisistä kauteen valmistavista NHL-pelaajien treeneistä Salmisaaren jäähallissa. Granlund on noussut parin viime kauden aikana lähelle NHL:n tähtikategoriaa.

Mikkellä on ollut koko ajan hirveä halu kehittyä paremmaksi.

– Mikkellä on ollut koko ajan hirveä halu kehittyä paremmaksi, vaikka pyöritys hänen ympärillään on ollut aika kova.

Granlundin pyörähdyssyöttö Staalin 4-2-maaliin sai kaiken nähneen Ruudunkin haukkomaan henkeään.

– Aika harva pelaaja pystyy syöttämään tuolla tavalla, Ruutu naurahtaa.

Koivu ja Granlund ovat muodostaneet Wildin pitkäaikaisen tehokaksikon, mutta viime aikoina Granlund on pelannut Staalin vierellä yhdessä nopean Jason Zuckerin kanssa. Koivu on asemoitunut Zach Parisen ja Nino Niederreiterin vierelle.

– Vaikka Stanley Cupin voittajissa on tähtiä, tiettyä leveyttä pitää löytyä, koska loukkaantumisia tulee aina, Ruutu muistuttaa.

Pudotuspelimaailma on ihmeellinen. Ensin sarja on lipsumassa vastustajalle ennen kuin se alkoikaan. Yksi voitto, ja tunnet taas olevasi maailman valtias.

Kaiken lisäksi Jetsin luottopuolustaja Tyler Myers loukkaantui: hänen pidempiaikainen poissaolonsa tasoittaisi puolustuksien voimasuhteita.

– Jos Wild voittaa seuraavan, kaikki paineet ovat taas Jetsillä.