Mikael Ruohomaan vuoro pudota pelistä pois

Tshekkisentteri Jan Hrushka esiintyy Raksilan kotiyleisölle ensimmäistä kertaa.

Loukkaantumisten runteleman Kärppien epäonni jatkuu. Samalla kun uusia miehiä saadaan parsittua kokoon, ovi käy myös toiseen suuntaan sairastuvalle. Varsin pirteästi alkukauden pelannut keskushyökkääjä Mikael Ruohomaa putosi lauantaina Turussa pelistä pois.

– Hän loukkaantui ensimmäisessä erässä, yritti sen jälkeen käydä jäällä, mutta ei siitä mitään tullut. Mies palaa kehiin joskus joulun jälkeen, Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen kertoi tiistain aamuharjoitusten jälkeen.

Kärpät kohtaa illalla Lahden Pelicansin, joka on muutaman vuoden takaa Suikkaselle hyvinkin tuttu seura.

– He pelaavat erittäin aktiivisesti ja aggressiivisesti. Meidän täytyy olla liikkeellä hyvin liukkaalla jalalla, että pysymme perässä.

Kotipeli on Kärpille ensimmäinen noin kahteen ja puoleen viikkoon.

– Olen tässä kaksijakoisin tunnelmin. Hämeenlinnassa perjantaina pelasimme aktiivista omaa peliä, kun taas lauantaina teimme mahalaskun, kun perusasiatkin unohtuivat. Tosin peli lähti heti alusta väärille raiteille, kun TPS teki heti alkuun ylivoimalla maalin.

Lauantain mahalasku oli Suikkasellekin pieni arvoitus.

– Söikö edellisen illan peli jalkoja liikaa? Vai loppuiko puhti korvien välistä. Jos loppui, se olisi huolestuttava signaali.

Ruohomaan loukkaantuminen tarkoittaa muutoksia ketjuissa. Saku Mäenalanen nousee ykköseen Mika Pyörälän ja Niklas Hagmanin rinnalle. Kakkosessa ovat kaikki kolme ulkomaalaishyökkääjää Jan Hrushka, Jiri Tlusty ja John Albert.

Loukkaantuneiden listoilta kaukaloon palaa Aku Kestilä. Liigadebyyttinsä tekee Taneli Siikaluoma, jota peluutetaan seitsemäntenä pakkina. Hän oli joukkueen kokoonpanossa Ilveksen vieraana 15. lokakuuta, mutta ei silloin pelannut sekuntiakaan.

Kärpät on ollut alkukaudesta liigan suurimpia alisuorittajia ja on sarjataulukossa vasta kolmanneksi viimeisenä. Pelicansin sijoitus on seitsemäs, mutta sarja on tasainen. Joukkueiden välillä eroa on vain viisi pistettä, ja Pelicans on pelannut yhden ottelun Kärppiä enemmän.

 

Kärppien kokoonpano:

Maalivahdit: Jussi Rynnäs ja (Sami Aittokallio).

I viisikko: Saku Mäenalanen – Mika Pyörälä – Niklas Hagman, Lasse Kukkonen – Shaun Heshka.

II viisikko: John Albert – Jan Trushka – Jiri Tlusty, Mikko Niemelä – Taneli Ronkainen.

III viisikko: Toni Kähkönen – Antti Kalapudas – Mikko Lehtonen, Ilkka Mikkola – Jani Hakanpää.

IV ketju: Aku Kestilä – Miska Humaloja – Ville Leskinen.

  1. pakki: Taneli Siikaluoma.