Mikael Ruohomaa lähetti kiitokset yläkertaan – "En olisi tässä vain omilla taidoillani"

Mikael Ruohomaa kiipesi jo ennen seremonioita hakemaan onnittelut katsomon puolelta. Kuva: Miika Arponen
Mikael Ruohomaa kiipesi jo ennen seremonioita hakemaan onnittelut katsomon puolelta. Kuva: Miika Arponen

Yksi iloisimmista mestareista ottelun päätyttyä oli sentteri Mikael Ruohomaa, jonka pitkä taival kakkosdivisioonasta huipulle huipentui Suomen mestaruuteen.

Kaksi ottelupalloa Tapparalle jo hävinnyt oululaisjoukkue oli päättänyt katkaista sarjan Tampereella.

- Sanoin meidän fyssarille, kun käveltiin tänään lentokoneeseen, että tämä on se reissu, jolta me palataan Poika mukana, Ruohomaa nauraa.

Kärpät voitti runkosarjan ylivoimaisesti, mutta mediassa ennen kauden alkua suurimmaksi suosikiksi nostettu Tappara keräsi ennen finaaleja silti suurimmat otsikot.

- Oli kyllä ihan huikea kevät. Ja mikä hienointa, niin meistä - runkosarjavoittajista - tehtiin finaalisarjaan altavastaaja. Mikäpä sen hienompaa!

Kärppien kopissa finaaleissa ei kuitenkaan ollut kuin yksi suosikki.

- Tämä on niin huikea porukka: niin hienoja yksilöitä ja niin hieno henki, että ei meillä voinut olla kuin tämä yksi tavoite.

Ratkaisevaksi jäänyt kuudes finaaliottelu päättyi niukimmalla mahdollisella erolla Kärppien 1-0-voittoon. Tie mestaruuteen oli kaikkea muuta kuin helppo.

- Kun puhutaan kahden huippujoukkueen kohtaamisesta, niin pelit ovat aina todella pienestä kiinni. Me saatiin kolme voittoa, he kaksi, mutta pystyimme puristamaan vielä vieraissa tämän ratkaisevan pelin. Se kertoo tästä joukkueesta paljon.

En ole niin hyvä pelaaja, että olisin vain omilla taidoillani ja voimillani päässyt tänne asti.

Ruohomaan ura aikuisten puolella alkoi kaudella 2006-2007 Lauttakylän Lujan kakkosdivisioonajoukkueessa. Sieltä tie on vienyt Suomi-sarjan ja Mestiksen kautta aina Suomen mestariksi asti.

- Ihan uskomattomalta tuntuu. En oikein vieläkään usko tätä todeksi, Ruohomaa sanoo.

- Annan mielettömän ison kiitoksen yläkertaan, olen saanut sieltä voimia ja toisen mahdollisuuden yrittää tätä. En ole niin hyvä pelaaja, että olisin vain omilla taidoillani ja voimillani päässyt tänne asti. Kaikki kiitokset yläkertaan.

Mestaruusjuhlat alkoivat äänekkäästi ja lukuisten halausten myötä jo Hakametsän jäällä, mutta varsinaiset bileet alkavat vasta median ja katsojien poistuttua. Miten Ruohomaa aikoo mestaruutta juhlistaa?

- En tiedä vielä yhtään, intuitiolla mennään. Mutta juhlitaan, se on varmaa.