Mestiksen ykkönen jatkaa yhteistyötä Euroopan ykkösen kanssa – JYPin lisäksi myös Lukko kuvioissa mukana

Keuruun jäähallin yleisökapasiteetti on 1100 katsojaa. Tällä kaudella yleisökeskiarvo oli 518, viime kaudella 453 ja toissa kaudella 514. Kuva: Eetu Setänen

Mestiksen kärkiseura KeuPa sopi jatkosta JYPin kanssa ja neuvottelee yhä yhteistyöstä myös Rauman Lukon kanssa.

JYP tiedotti perjantaina, että se on solminut Keuruun Pallon kanssa yhteistyösopimuksen, joka koskee pelikausia 2018–2020.

– Pelaajalainat JYPistä KeuPaan pyrittiin pitämään luonteeltaan pitkäaikaisina, ja suurimmilta yhden pelipäivän kokoonpano–”härdelleiltä” vältyttiinkin kiitettävästi. Vuoropuhelu seurojen välillä Jyväskylässä ja Keuruulla oli kauden aikana toista osapuolta kunnioittavaa ja aktiivista, tahdiltaan jopa lähes päivittäistä, JYPin tiedotteessa todetaan.

Lukon ja KeuPan yhteistyön jatkuminen puolestaan on vielä auki. Seurat ovat tehneet yhteistyötä keväästä 2015 lähtien, ja tuorein sopimus umpeutuu tähän kauteen.

– Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu, mutta ihan hyvässä ja positiivisessa hengessä neuvotteluja käydään, kertoo Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala tämän päivän Länsi-Suomessa.

Lukko on halukas jatkamaan yhteistyötä.

– Ehdoistahan kaikki on kiinni, Rajala painottaa.

Ehdoista jo sopuun pääseet KeuPa ja JYP lähettivät samansisältöisen tiedotteen viidentoista minuutin välein.

JYP ja KeuPa alleviivasivat yhteistyötään yhteisellä logokuvalla.

Hyvä fiilis ja keskinäinen luottamus toimivat molempien seurojen näkökulmista. Suurimmat voittajat yhteistyössä olivat nuori kehittyvä pelaajisto sekä koko keskisuomalainen jääkiekkoyhteisö. JYP sai nuorille pelaajalupauksilleen arvokasta kokemusta vaativista miesten matseista, KeuPa vahvistui kilpaurheilujoukkueena ja Keuruulla hienosti onnistuneet pelaajat olivat tarkasti ”JYPin tutkan alla”.

Yksi hyvä esimerkki urallaan todellisen läpimurron tehnyt laitahyökkääjä Markus Jokinen, joka KeuPan sopimuspelaajana vieraili JYPin kokoonpanossa syksyllä 2017.

– Pelikaudella 2018– 2019 JYPin nuorille lupauksille on tarjolla jälleen muutama ”korvamerkitty” kehityspaikka KeuPan kokoonpanossa, seurat linjaavat.

Keuruun suunnasta on liikennettä myös muualle kuin Jyväskylään ja Raumalle.

Kiekkoareenan tietojen mukaan KeuPa HT:n päävalmentaja Mikko Heiskanen ottaa valmennusurallaan askeleen ylöspäin ja siirtyy liigaseura KooKoon penkin taakse.