Mestaruusmaalin laukonut Jasu soitti radioon – "Siinähän oli se vähän... puolikorkea maila"

Vapautunut tuuletus. Juhani Jasu on iskenyt 2–1-voittomaalin ja Martin Røymark ryntää juhlimaan. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Tapparan mestaruuslento laskeutui puolilta öin Pirkkalan lentokentälle, ja mestaruusjuhlat jatkuivat ikiaikaisella kaavalla läpi koko yön. Aamulla kuultiin jo perinteeksi muodostunut mestarijoukkueen jäsenten puhelu radioon. 

Puhelun soitti Juhani Jasu, joka laukoi kuudennen finaalin ratkaisseen mestaruusmaalin. Jasun lisäksi ääneen pääsi puolustajakonkari Pekka Saravo, joka ilmoitti finaalin ratkettua lopettavansa pitkän uransa. 

– No, morjensta morjensa, Jasu aloitti ja kertoi tapparalaisten yrittäneen saada Radio SuomiPopin vastausta tunnin ajan ennen kuin natsasi.

Ettekö ole levänneet ollenkaan, kysyi juontaja Juha Perälä.

– Ei, ei kukaan. Me oltiin valmiina pelaamaan seiskapeliä tänään, niin pitää olla valmiina myös valvomaan, Jasu kertoi.


Maalintekijä otti kantaa osumansa syntytapaan.

– Niin, siinähän oli se vähän... puolikorkea maila, Jasu nauroi, kun kysyttiin, ovatko pelikunnossa, jos ratkaisu määrätäänkin haettavaksi vielä seiskapelissä.

Tappara voitti torstaina seuran toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden. Voittomaalin viimeistellyt Jasu antoi kännykän Saravossa, joka nautti uransa viimeisistä mestaruusjuhlista.

– Ei tässä kummempia, on vaan mahtava fiilis. Ei nämä mestaruudet menetä arvoaan missään vaiheessa. Sen tietää, kuinka paljon on tehty hommia, Saravo kiitteli.

Tapparan toisen mestaruuden juhlinta ajoittuu sopivasti vappuhulinoiden kanssa yhtä aikaa. Jasun mukaan mestarit pitivät puhelun aikoihin tunnelmasta huolta Tampereen kattojen yltä.

Yleisön eteen mestarit saapuvat varmuudella lauantaina. Tapparan mestaruusjuhla järjestetään Tampereen Keskustorilla lauantaina kello 16–18. Lavalla nähdään mestarien lisäksi liuta yllätysartisteja.

Vuosi sitten Keskustorin kansanjuhlassa mestaruutta juhli yli kymmenentuhatta ihmistä. 

Lisää aiheesta