Meidän Teemu

Ari Mennanderin kirjoittama elämäkerta Teemu Selänteestä toimi erinomaisesti sadepäivän lukemistona. Tai toimisi se ihan minkälaisen päivän hupina tahansa.

Sytyin ratkaisuun aloittaa kertomus Stanley Cupin voittamisesta Anaheim Ducksin paidassa 2007. Se oli kuitenkin supertähden uran huipennus.

Sain olla paikalla sekä finaalipeleissä että itse SC-juhlissa, sillä pyörin silloin pitkin Pohjois-Amerikkaa Ilta-Sanomien NHL-kirjeenvaihtajana.

Teemu-kirjan kuvista ja teksteistä palautuivat muistot mieleen Honda Centerin pukukopista voiton ratkettua. Rauman pojasta tuntui hämmentävältä, että kamerat ja pukukopin seinät oli suojattu, ettei voittokuohuva päässyt tuhoamaan niitä. Sirpa itki ja Teemu seisoi sikari suussa laulamassa J. Karjalaisen Sankarit-kappaletta, jonka Paavo-veli oli salakuljettanut pukukoppiin.

Ducksin mestaruusjuhlat oli ikimuistoinen kokemus. Pelaajat laskeutuivat juhlapaikalle helikopterilla. Paikalla oli itse Arnold Schwarzenegger heittelemässä Terminator-juttujaan. Selänne oli ajanut karhean partansa ja esiintyi lavalla tyylikkäästi kuin aina.

 

Yksi kiekkotoimittajan valaan kuuluvan konfirmaation osista on kehuskella suhteesta Teemu Selänteeseen. Lyödään siis oma epistola tiskiin.

Varsinkin Stanley Cup -vuonna Selännettä tuli seurattua tiiviisti. Mestaruusjuhlia seurasivat empiminen jatkosta ja paluu kesken kauden ränsistyneessä New York Islandersin kotihallissa Long Islandilla.

Välejä Teemun kanssa voisi kuvailla ammatillisiksi. Selännettä oli välillä erittäin hankala saada kiinni puhelimella, mutta kun tuli paikkakunnalle ja lähetti tekstiviestin, tapaaminen onnistui aina.

Ei meistä mitään sydänystäviä tullut, mutta tulimme hyvin juttuun, kun haastatteluja teimme. Ja se olisikin melkoinen suoritus, jos Selänteen kanssa ei tarina luistaisi.

Selänteestä paistaa läpi, että hänelle elämä on jännittävä seikkailu, ei mikään tuskainen rutiinitavallus. Sellaisella asenteella arki rikastuu kummasti.

Selänne-sakramenttiin kuuluu kertoa tarina hänen autoistaan. Jollain Teemun kiiltävällä Mersulla ajelimme pitkin Honda Centerin parkkipaikkaa ja kuuntelimme suomirokkia. Ei auton esittely tuntunut mitenkään leijumiselta. Autot ovat olennainen ja tärkeä osa hänen elämäänsä. Ferrarin esittely on hänelle  yhtä arkipäiväistä kuin itse näyttäisi kaverille uusia lenkkareita.

Kaiken kaikkiaan Selänteestä on jäänyt myönteinen mielikuva. Hänellä on hyvät läpät, ja mies tosiaan on enimmäkseen loistavalla tuulella.

Ja Selänne maksoi ravintolassa aina toimittajankin ruuat, mikä on ehdottomasti hyvä homma...

 

En silti ihmettele Teemu-kirjassa esiintynyttä kritiikkiäkään. Läheiset ihmiset kertovat kirjassa, miten oman napansa ympärillä maailmantähti usein pyörii.

Oli hieno ratkaisu tuoda esille persoonasta niitä nurjempiakin puolia. Sikäli elämäkerrassa on paljon samaa kuin Zlatanin kirjassa.

Kirjan julkaisun jälkeen on keskusteltu siitä, että voiko huippu-urheilija olla kentän ja kaukalonkin ulkopuolella itsekäs persoona. Vai onko se jopa vaatimus?

Itsekkyyskin on suhteellinen käsite. Selänne pelaa mieluummin golfia kuin tekee kotitöitä, mutta toisaalta hän on yrittänyt viimeiseen asti auttaa vankila- ja päihdekierteeseen ajautunutta veljeään Panua. Selänne ei itse hirveästi kokkaile, mutta toisaalta hän huolehtii, että kavereilla on aina ruokaa pöydässä.

Itselleni on täysin sama, onko ihminen Ducksin ylivoimakentällisen laituri vai peurunkalainen betoniraudoittaja. Mulkku on mulkku ja hyvä tyyppi on hyvä tyyppi.

Useimmilla meistä on piirteitä molemmista ominaisuuksista. Ihan niin kuin Teemullakin.